7 syytä tehdä sisustussuunnitelma ennen kuin aloitat remontin

Olen seurannut vierestä, miten keittiön pieni päivitys voi venähtää seitsemän viikon polveilevaksi remontiksi. Mieleeni tulee vääjäämättä hyvän sisustussuunnitelman voima. Tässä seitsemän syytä, miksi kokonaissuunnitelma säästää aikaa, rahaa ja hermoja.

Miehen suvun huvilalla tapahtui pieni vesivahinko. Lattia piti purkaa osittain ja kuivatella, ja samalla tuli hyvä tilaisuus päivittää keittiötä. Varsinaiseen keittiöremppaan porukka ei halunnut lähteä tässä kohdin, mutta tee se itse -mies päätti vaihtaa keittiön lattian ja tason itse.

Pieni päivitys venyi lopulta yli seitsemän viikon polveilevaksi projektiksi. Lattialaattojen valinta kesti pitkän tovin ja asennus aikansa. Aluksi lattia piti tehdä ihan muusta materiaalista ja toisen väriseksi, mutta tekijän mieli muuttui matkan varrella. Koska taso lähti vaihtoon, samalla uusittiin hana ja allas. Sitten tuli idea ottaa yläkaapit pois. Kun ne lähtivät, piti tasoittaa ja maalata seinä. Maalisävyjä piti ostaa useampi ennen kuin se oikea löytyi. Vanhat valaisimet alkoivat näyttää huonolta, joten ei muuta kuin uudet tilalle. Jääkaappikin voitaisiin verhoilla sivuilta kalustelevyillä. Ja sitä rataa.

Valinta kerrallaan voi viedä hutiin

Useinhan remontti etenee juuri näin. Yksi muutos johtaa toiseen. Ilman kokonaiskuvaa jokainen vaihe on kuin pieni arpapeli. Se voi sopia tai olla sopimatta, sen näkee sitten. Jos huti tulee, se tarkoittaa lisäkuluja ja ekstra-työtunteja. Olen itsekin ollut vastaavassa tilanteessa.

Ongelma ei ole se, etteikö mies olisi taitava. Päinvastoin, hän on käsistään todella kätevä ja tekee homman kuin homman huolellisesti loppuun asti – ja turvautuu harvoin muiden apuun.

Mutta tätä kaikkea seuratessani tuumin: sisustussuunnitelma olisi oikeasti ollut kullanarvoinen. Koko projekti olisi ollut huomattavasti sujuvampi, jos sitä varten olisi tehty kokonaissuunnitelma.

Miksi sisustussuunnitelma kannattaa?

Moni ajattelee, että sisustussuunnittelu on vain isojen kohteiden juttu tai rahakkaiden remonttien luksuslisä. Todellisuudessa suunnitelma säästää kenen tahansa aikaa, rahaa ja turhautumista. Tässä seitsemän syytä, miksi.

1. Kokonaiskuva kirkastuu heti alkuun

Kun näet tilan valmiina paperilla, on helpompaa hahmottaa, mitä kannattaa tehdä ja missä järjestyksessä. Suunnitelma antaa selkeän suunnan, jolloin projekti ei muutu poukkoilevaksi arpapeliksi.

2. Rahaa säästyy, kun hudit jäävät tekemättä

Valinnat voivat tuntua sillä hetkellä hyviltä ja toimivilta, mutta ilman suunnitelmaa niiden sopivuus selviää vasta myöhemmin. Jokainen hutiostos, väärän värinen maali tai purkuun mennyt työvaihe maksaa. Suunnitelma ehkäisee juuri nämä kuluttavat “hups, ei tämä toiminutkaan” -hetket.

3. Aikataulu pysyy kasassa

Kun tiedät, mitä teet milloinkin, projekti ei jää seisomaan, odottamaan seuraavaa inspiraatiota tai rautakauppareissua. Suunnitelma ohjaa etenemistä ja tekee remontista hallitumman.

4. Toiminnallisuus ei jää sattuman varaan

Arki määrittää enemmän kuin usein muistamme. Hyvä suunnitelma huomioi kulkureitit, säilytystarpeet, valon suunnan, työskentelykorkeudet ja sen, miten tila oikeasti toimii silloin, kun arki pyörii ympärillä.

5. Materiaalit ja värit muodostavat harmonisen kokonaisuuden

Taso, hanat, allas, lattia, maalit ja valaisimet eivät ole irrallisia päätöksiä. Suunnitelma varmistaa, että sävyt ja materiaalit tukevat toisiaan, myös eri vuorokaudenaikoina ja erilaisessa valossa.

6. Budjetti pysyy hallinnassa

Kun hankinnat on mietitty etukäteen, rahankäyttö ei karkaa käsistä. Suunnitelma tekee budjetista konkreettisen työkalun.

7. Ulkopuolinen silmäpari näkee mahdollisuudet

Sisustussuunnittelija voi tuoda uusia näkökulmia, joita et itse näe, koska oma silmä tottuu kotiin. Pienikin idea voi muuttaa koko tilan toimivammaksi ja kauniimmaksi. Suunnittelija huomaa mahdollisuuksia: missä voi keventää, mitä kannattaa säilyttää, millä pienellä muutoksella koko tila toimii paremmin.

Tekisin toisin – ehkä sinäkin?

Keittiöstä tuli lopulta oikein kiva, joskin vanhat, kellastuneet pyökkiovet olisin itse vaihtanut. Lopputulokseen päästiin mutkien kautta, ja monet niistä mutkista olisivat olleet vältettävissä. Ilman kokonaiskuvaa projektista tuli pitkä, poukkoileva ja paikoitellen hermoja rassaava.

Tämän postauksen kuvat eivät ole tuosta keittiöstä, vaan edellisen kotimme vanhasta keittiöstä remontin kynnyksellä.

Jos sinulla on mielessäsi remontti tai aiot sisustaa yhden tai useamman huoneen kokonaan uusiksi, harkitse edes kevyttä sisustussuunnitelmaa. Se voi olla luonnos, mood board, ammattilaisen konsultaatio tai laajempi paketti. Tärkeää on, että sinulla on kartta ennen kuin lähdet matkaan.

Turvauduin itse edellisen kotimme olohuoneen sisustamisessa sisustussuunnittelijan apuun. Siitä tuli kotimme pitkäikäisin huone. Valinnat menivät kerralla nappiin eikä minulla ollut tarvetta muuttaa mitään ja ostaa uutta. Säästin lopulta vinon pinon euroja.

Pieni panostus alkuun, iso säästö myöhemmin.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *