Arjen onnen huomaa, kun sen meinaa menettää

 

 
Tulikin tällä kerralla vähän pidempi tauko postausten väliin. Olen ollut niin ahdistunut, etten ole oikein pystynyt keskittymään mihinkään.
 
Kävin kuukausi sitten mammografiassa ja sain kutsun jatkotutkimuksiin, koska kuvissa oli jotakin ”epäselvää”. Odottaminen oli yhtä tuskaa. Ensin odotin mammografian tulosta, sitten jatkotutkimukseen pääsyä, sitten tomografian tulosta. Ja koko ajan valmistauduin henkisesti siihen, että minulla on syöpä. Pelästyin kuollakseni jokaista puhelinsoittoa, kun luulin, että lääkäri soittaa ja kertoo huonot uutiset.
 
Oloni oli hirveän ristiriitainen. Samalla kun varauduin lähtemään sairaalaan minä hetkenä hyvänsä, mieleni taisteli vastaan. Ei minulla voi olla syöpää. Olen elämäni kunnossa, enkä ole huomannut kehossani tai voinnissani mitään kummallista. Vaikka eihän se niin mene. Rintasyöpä voi olla myös oireeton.
 
 
Voit kuvitella, mikä helpotus oli, kun tuskaisen pitkältä tuntuvan odotuksen jälkeen sain kirjeen: tutkimuksessa ei todettu rintasyöpään viittaavaa! Olin niin iloinen, huojentunut ja onnellinen, etten tiennyt, miten päin olisin. Teki mieleni halata jokaista vastaantulijaa ja huutaa: sain terveen paperit!
 
Eikä tuo ollut ainoa kerta, kun kävin lävitse pelon, huolen ja ahdistuksen. Meidän perheessä on nimittäin ollut sellainen terveyshuolien vuosi, etten ole ikinä moista kokenut. Jokohan nyt riittäisi?
 
 
Lapsellamme epäiltiin vakavaa veritautia poikkeuksellisten veriarvojen takia ja hän joutui tutkimuksiin Uuteen lastensairaalaan (epäily osoittautui vääräksi ja lapsi terveeksi). Äitini joutui tutkimuksiin suolistosyöpäepäilyn takia (syöpää ei löytynyt). Koira piti käyttää magneettikuvauksessa väsymyksen, kohonneiden maksa-arvojen ja maksasyövän mahdollisuuden takia (ei ole syöpää, mutta on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka hoituu lääkkeellä).
 
Tämän kaiken lisäksi nuorimmaisemme sairastui borrelioosiin. Kyllä, se on aivan hirveä tauti, tai ainakin hänellä oli. Onneksi diagnoosi selvisi lopulta ja tauti saatiin kuriin antibiooteilla.
 
On kaikkea muuta kuin helppoa olla ja koettaa elää arkea, kun lapsi on sairas tai ilmaan on heitetty epäily omasta tai perheenjäsenen vakavasta sairaudesta. Epätietoisuus kalvaa taukoamatta ja tekee ihmisen ahdistuksesta kipeäksi.
 
 
Kun sitten kuulee, että kaikki onkin hyvin, tuntuu kuin olisi saanut elämänsä takaisin. Ihanaa, saamme elää tavallista elämää! Oikeasti arki on ihan parasta ja terveys korvaamattoman arvokasta. Kunhan sen vaan aina muistaisi.
 
Tällä hetkellä en ajattele, että taas pitää käydä kaupassa, siivota, tehdä ruokaa, kuljettaa lapsia harrastuksiin, kiirehtiä työt valmiiksi.  Ajattelen, että saan tehdä sitä kaikkea, ja nautin joka hetkestä.
 
 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *