Ahdistaako yksinolo? Ei tosiaankaan! Nautin täysillä niistä päivistä tai illoista, kun saan höntsäillä kotona yksin ja keskittyä omiin ajatuksiini ja tekemisiini. Kukaan ei kysy, pyydä, odota tai vaadi mitään. Tämä ei suinkaan tarkoita, ettenkö rakastaisi perheeni tai ystävieni seuraa. Rakastan totta kai, aivan valtavasti, mutta tarvitsen myös omaa rauhaa. Onneksi he tietävät ja ymmärtävät sen.
Parasta yksinolossa on, kun voi tehdä juuri sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu ilman sen tarkempaa suunnitelmaa tai aikatauluja ja ajautua asiasta toiseen, kiireettömästi, rennosti, nautiskellen. Yleensähän tätä kutsutaan hyggeilyksi – tai lomaksi. Itsekseen höntsäilyn jälkeen tuntuukin siltä kuin olisin palannut lyhyeltä minilomalta.
Yksinolo, hiljaisuus ja läsnäolo auttavat minua latautumaan, ja kun olen latautunut, jaksan taas antaa itsestäni lähimmäisilleni. Voin onneksi ladata akkujani muissakin paikoissa, luonnossa, lenkillä, pilates- tai zumba-tunnilla, tansseissa. Hetki pois arjen pyörityksestä, ja olen taas uusi ihminen, tai pikemminkin oma, energinen itseni.
Vaikka omaa aikaa on enemmän nyt, kun lapset ovat jo aika isoja ja heillä on omia harrastuksia ja treenejä, pidemmät jaksot yksinoloa ovat perheelliselle harvinaista herkkua. Kaikki eivät yksinolosta piittaakaan. Tiedän joitakin erittäin ekstrovertteja ihmisiä, joille hiljainen koti on koettelemus. Heidän on pakko pitää musat soimassa tai tv päällä ja soitella kavereille, ettei ala tylsistyttää ja yksinäisyys ahdistaa.
Löysin netistä mielenkiintoisen testin, jolla voi testata, mihin itse sijoittuu introvertti-ekstrovertti –asteikolla. Useimmat meistä kallistuvat selvästi jompaankumpaan suuntaan, ja syy on perimässä. Kun ajattelen vanhempiani, ei ole epäilystäkään, mistä olen kummatkin puoleni perinyt. Kun katson lapsiani, näen heissä paljon tuttuja piirteitä.
Introverttius ei ole ujoutta tai arkuutta, se on tapa suuntautua maailmaan. Eräs introvertti ystäväni totesi taannoin, että ekstrovertit latautuvat läheistensä ja ystäviensä energiasta. Heidän kotinsa on siellä, missä heidän rakkaansa ovat. Introvertit tarvitsevat enemmän omaa rauhaa ja miettivät välillä, että rakastavat jotakin paikkaa lähes yhtä paljon kuin ihmisiä.
ps. Tässä tarinassa, ja minussa, on myös toinen puoli, joka heijastuu myös kotiin ja sisustukseen. Se löytyy täältä.
Voi ihan kun olisin minä kirjoittanut tuon samaisen teksti…. täällä juurikin samanlainen hyggeilijä��
Voi kiitos, kiva kuulla! Itse tykkään välillä myös mennä liihotella, mutta akut on aina päästävä lataamaan kotiin.
Mukavaa ja tunnelmallista talven jatkoa ja joulun odotusta!
Kuulostaa niin omalta, tosin minä taidan olla se Ambivertti, eli noiden kahden välimuoto…kerään parhaat puolet kummastakin luonteenpiirteestä ;D
Mukavaa perjantaita! Minulla onkin vapaa ja odotan, että saan jäädä yksin kotiin…..ja myöhemmin taas tapaan ystäviäni. Yksinolo lataa akkuni kuten myös ne ystävät ja vilske….
Hei Satu, olen samaa mieltä: kumpaakin puolta sopivasti, yksinoloa ja seuraa, niin on hyvä 🙂
Mukavaa viikonloppua!
Monta kertaa olen todennut: "Minkä erakon maailma onkaan minussa menettänyt" en voi erakoitua, kun ympärillä on niin paljon rakkaita ja ihania ihmisiä, jotka tarvitsevat minua, ja kieltämättä, kyllä minäkin sosiaalista elämää tarvitsen. Tarvitsen hyvin paljon omaa aikaa ja joskus pakenen pääni sisään hiljaisuuteen muidenkin seurassa. Syksy on ihanaa aikaa, pääsen metsään marjastamaan ja sienestämään, ihan vain olemaan yksin.
Kiitos, kun kommentoit. Kiva lukea muiden kokemuksista ja tuntemuksista <3 Marjassa ja sienessä aika tosiaan pysähtyy ja mieli rentoutuu. Pitäisi vain tekemäni sitä useammin, viime syksy meni siltä osin ihan ohi ja se harmittaa… Mutta onneksi luonnossa voi muutenkin liikkua.
Hyvää talven jatkoa sinulle!
Voi, kun löytyi koskettava teksti! Nautin suunnattomasti omasta rauhasta. Onneksi puoliso on samaa maata. Täytyykin tutustua tarkemmin teksteihisi. Hyvää joulun odotusta! Tuija
Oi kiitos! Kiva kirjoittaa juttuja, jos joku tykkää niitä lukeakin.
Tunnelmallista ja oikein mukavaa joulun odotusta!