Ilmalämpöpumpun hankkiminen rivi- tai kerrostaloasuntoon vaatii jonkin verran valmistautumista. Kannattaa ottaa selvää oman taloyhtiön vaatimuksista ja miettiä, millaiseen tilaan viilennystä tarvitsee. Ole ajoissa liikkeellä. Itse tilasin laitteen ja asennuksen jo talvella, jotta saimme sen kesäksi.
Meille tulee ilmalämpöpumppu! Sen hankkimiseen on mennyt aikaa, vaivaa ja kärsivällisyyttä, mutta toiveeni on vihdoin toteutumassa.
Olen haaveillut ilmalämpöpumpusta jo vuosia. Kesät tuntuvat muuttuvan yhä vain helteisimmiksi ja olen hirveän huono sietämään kuumuutta. Kestän hellettä kyllä sopivassa määrin eli jos pääsen välillä sisälle viileään eikä tarvitse öisin pyöriä hiestä märkänä ja kärsiä katkeilevasta unesta. Myös uiminen auttaa, hetkeksi.
Aurinko paistelee jo siihen malliin, että makuuhuone suorastaan kylpee valossa. Ilmalämpöpumpun on tarkoitus viilentää kesällä erityisesti makuuhuoneita. Ne sijaitsevat yläkerrassa pienen aulan ympärillä. Sieltä viileys sitten toivottavasti laskeutuu myös alakertaan.
Tarkista taloyhtiön kanta
Olin hankkimassa ilmalämpöpumppua jo kerran aikaisemmin, joskus muutamia vuosia sitten. Mutta silloin iski rimakauhu. Taloyhtiö tuntui suhtautuvan asiaan nihkeästi ja meille lähetettiin iso nivaska sääntöjä, ehtoja, vastuita, velvollisuukseja ja ukaaseja ilmalämpöpumpun asennuksesta ja huollosta. Uuvuin monisivuista ehtoviidakkoa lukiessani ja nostin kädet pystyyn: aivan liian vaikeaa. Tuntui, että homma oli tehty lähes mahdottomaksi toteuttaa.
Siirrettävän ilmastointilaitteen hankintaan ei tarvita lupaa taloyhtiöltä, joten ostimme sellaisen. Se oli parempi kuin ei mitään, mutta alkoi tuntua ajan myötä vähän hankalalta. Laite oli iso, vei paljon tilaa ja aiheutti säilytysongelmia talvella. Lisäksi lauhdeputken ja pleksin kanssa pelaaminen oli vähän rasittavaa. Myin laitteen pois nyt maaliskuussa, ja sain siitä ilokseni ihan kohtuullisen hinnan.
Nyt taloyhtiössämme on muitakin ilmalämpöpumpun hankkimisesta kiinnostuneita ja ilmapiiri on muuttunut suotuisammaksi. Asentamiseen liittyvät periaatepäätökset ja linjaukset on tehty yhtiökokouksessa. Koetimme jopa polkaista käyntiin yhteishankinnan. Halukkaat olisivat voineet osallistua siihen omalla kustannuksellaan.
Idea kuivui kuitenkin kokoon, koska ilmalämpöpumppufirmat eivät olleet kiinnostuneita yhteistilauksesta, eivätkä varsinkaan paljousalennuksen antamisesta. Sinänsä ymmärrettävää, sillä alan yrityksille riittää töitä ja kysyntää varmasti muutenkin.
Päätimme hankkia ilmalämpöpumpun omin nokkinemme. Asennoiduin niin, että tällä kerralla etenen vain sinnikkäästi vaihe vaiheelta. Ei se niin vaikeaa voi olla.
Hanki lupa
Osakkeenomistajalla on oikeus tehdä kustannuksellaan muutoksia hallinnassaan olevaan huoneistoon. Muutostyöoikeus ei kuitenkaan koske huoneiston ulkopuolelle ulottuvia muutoksia, kuten ilmalämpöpumpun asennusta, joten niihin tarvitaan taloyhtiön lupa.
Itse hoidin luvan hankkimisen käytännössä tekemällä muutostyöilmoituksen taloyhtiöportaalissa. Sen jälkeen sain isännöitsijältä tarkat asennusohjeet ja -ehdot.
Niiden mukaan esimerkiksi ulkoyksikkö tulee taloyhtiössämme asentaa parvekekaiteen sisäpuolelle näkymättömiin ja lattialle kumityynyjen varaan, ei seinärakenteisiin. Kondenssivesi on johdettava sadevesiviemäriin ja putket koteloitava niin, että väri on yhdenmukainen seinän tai vesikourujen kanssa. Äänitasolle ja värinälle oli tietyt rajat ja asennuksen saa tehdä vain Tukesin hyväksymä, pätevä asentaja.
Ennen kuin lupa heltisi, meidän oli lähetettävä taloyhtiölle työseloste, josta selvisi ulko- ja sisäyksikön sijaintipaikka ja asennustapa, kondenssiveden poisjohtaminen, ulkoseinään tehtävien läpivientien toteuttaminen ja laitteiston sähkönsyötön toteutus. Lisäksi piti kertoa, mikä laite asennetaan ja kuka asennuksen tekee.
Edellä mainittua suunnitelmaa emme tietenkään tehneet itse, vaan sen laati ilmalämpöpumppufirman myyjä siinä vaiheessa, kun sovimme laitteen hankinnasta ja sen asennuksesta.
Pyydä tarjouksia
Lähetin tarjouspyynnön muistaakseni kuuteen yritykseen. Koetin kuvata mahdollisimman tarkasti, millaista laitetta haemme ja mihin tarkoitukseen ja millaiseen asuntoon ja tilaan se on tulossa.
Vastaukset olivat vaihtelevia. Yksi firma lupasi palata asiaan heti huomenna, mutta ei koskaan palannut. Muut vastasivat 2–7 päivän sisällä. Osa tarjouksista oli selkeitä, osa sekavia. Osa halusi käydä paikan päällä tutkimassa tilanteen, osa teki tarjouksen ja suunnitelman etänä.
Yksi myyjä lähetti kymmeniä, teknisiä kysymyksiä sisältävän lomakkeen, joka minun pitäisi täyttää, jotta hän voisi antaa tarjouksen. Se oli aika hämmentävää. Minähän tässä olen se, joka tarvitsen vastauksia. Ei asiakas ole mikään ilmalämpöpumppujen ammattilainen eikä voi tietää laitteisiin ja asennukseen liittyviä teknisiä yksityiskohtia. Odotan, että ammattilainen neuvoo minua ja antaa suosituksia, eikä päinvastoin.
Selvää oli, että kustannustehokkain ja järkevin vaihtoehto meille on jäähdytykseen tarkoitettu ilmalämpöpumppu, joka on perinteistä talvivarusteltua ilmalämpöpumppua edullisempi. Lämmittämiseenhän me emme voi laitetta kaukolämmitteisessä rivitalossa käyttääkään.
Tiesin etukäteen myös, että haluan Toshiban tai Mitsubishin laitteen, koska luotan näiden merkkien laatuun ja olin kuullut niistä paljon hyviä kokemuksia. Aika moni myyjä ehdottikin meille lopulta muutamaa samaa vaihtoehtoa. Hinta asennuksineen vaihteli käsittämättömän paljon. Pöyristyttävin oli tarjous, jonka mukaan pelkkä asennus olisi maksanut yhtä paljon kuin laite ja asennus yhteensä edullisimmissa tarjouksissa. Saamani hinta-arvio laitteelle ja asennukselle vaihteli välillä 1700–3600 euroa.
Valitsimme yrityksen, jonka tarjous oli erittäin selkeä, ote ammattimainen ja ripeä, hinta kohtuullinen, tarjottu laite laadukas ja asiakaspalvelu hyvää. Kerron tästä ja laitteen asennuksesta lisää seuraavassa postauksessani.
Ole ajoissa liikkeellä
Aloin suunnitella ilmalämpöpumpun hankintaa ja kysellä tarjouksia tammikuun lopulla. Helmikuussa valitsin asennusfirman, löin kaupat lukkoon ja hoidin byrokratian taloyhtiön kanssa. Asennusfirma lähetti työselosteen ja muut tarvittavat tiedot, jotka toimitin taloyhtiölle.
Asennusjonoa oli tuossa vaiheessa jo 6–8 viikkoa, ja arvatenkin meno vain kiihtyy kesää kohden. Jos haluat ilmalämpöpumpun kesäksi, sen hankinta kannattaa laittaa vireille hyvissä ajoin. Sitä, mikä jonotilanne tällä hetkellä on, kannattaa kysyä suoraan yrityksistä. Se varmasti vaihtelee.
Seitsemän viikon kuluttua asentaja soitti ja sopi kanssamme asennuspäivän ja ajan.
ota selvää
Olet varmasti tätä lukiessani huomannut, että ilmalämpöpumpun hankkiminen ei ole mikään maailman nopein ostotapahtuma. Se vaatii jonkin verran valmistautumista. Kannattaa ottaa selvää oman taloyhtiön vaatimuksista ja miettiä, millaiseen tilaan viilennystä tarvitsee. Jos hinnalla on väliä, suosittelen pyytämään tarjouksia useammasta paikasta. Loppu sujuu helposti, kun valitset ammattitaitoisen asentajan, joka osaa asiansa. Vaikka prosessi vaikuttaa työläältä, se on loppujen lopuksi varsin suoraviivainen.
Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa, jossa kerron asennuksesta ja meidän valinnastamme. Lue täältä.
Harvoin tulee kommentoitua blogeja, mut kiitos tästä postauksesta, selkeä ja paljon hyvää tietoa sisältävä.
Onpa kiva kuulla, kiitos! Tsemppiä ilmalämpöpumpun hankintaan, jos sellainen on suunnitteilla. Itse en ole katunut vielä kertaakaan, että tuli semmoiseen panostettua.