Kesäkukkia palkkioksi pihansiivouksesta – näitä kukkia voi jo istutella ulos

Kuinka siellä on pääsiäinen sujunut? Itse aloitin pääsiäisviikonlopun ahkeroimalla pihan ja terassin kesäkuntoon. Pitkänäperjantaina oli niin kertakaikkisen upea sää, että oli ihan pakko päästä pihalle. Siellähän sitten vierähtikin lähes koko päivä. 

 
Haravoin ja siivosin pihan lehdistä, risuista ja muusta roskasta, kupsutin kukkapenkit, ripottelin maahan kalkkia ja annoin etupihan kasveille rodolannoitteen.
Terassi näytti ja näyttää olevan talven jäljiltä sen verran hyvässä kunnossa, että tänä vuonna sitä tuskin tarvitsee öljytä. Öljysimme toissa vuonna terassin harmaalla puuöljyllä ja uusimme käsittelyn viime kesänä
 
Nyt riitti, kun harjasin ja puhdistin terassin. Helppo homma, mutta kylläpä meni moppi mustaksi, vaikkei terassi paljaalla silmällä katsottuna näyttänyt likaiselta. Harmaa on hyvä väri, kun lika uppoaa siihen huomaamattomaksi.
 
 
 
Lopuksi kannoin vielä pihakalusteet varastosta terassille ja puhdistin ne. Valmista tuli! Pihalla ei vielä kuki mikään eikä siellä ole muuta vihreää kuin kaksi tuijaa, joten terassilla näytti silmiini vähän ankealta.
 
 
Hyppäsin pyörän selkään ja fillaroin puutarhamyymälään ostamaan vakiosetin orvokkeja, tähtisilmiä ja muratteja. Aloitan kesäkukkakauden usein juuri näillä kasveilla, sillä ne ovat helppohoitoisia, viihtyvät meidän pihallamme eivätkä hätkähdä huonoakaan säätä.
 

Orvokit ovat kesänaloituskukkiani, joita istutan ruukkuihin huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa. Jos tulee räntää tai mittari painuu nollaan, orvokit nuupahtavat vain hetkeksi ja jatkavat kukintaansa, kun lämpötila taas nousee. Orvokit kestävät pakkasta jopa viisi astetta, jos ne ovat ennen sään kylmenemistä ehtineet totutella ulkona olemiseen.

 


Tähtisilmä on suosikkini siksi, että se kukkii keväästä pitkälle syksyyn. Tähtisilmä rakastaa aurinkoa, ja sitä meidän takapihalla riittää kesällä ihan paahteeksi asti. Yöksi tähtisilmä vetää terälehtensä suppuun, mutta kukat avautuvat taas auringonpaisteessa. 

 

Uskalsin istuttaa tähtisilmiä jo nyt ruukkuun, sillä kasvi kestää kylmyyttä noin nollaan asteeseen saakka. Jos tulee sitä kylmempää, heitän harson suojaksi.

 

 

Muratista tykkään, koska se sopii kivasti kukka-asetelmiin. Se viihtyy myös valoisalla paikalla, mutta hyvin se on pärjäillyt meillä myös puolivarjossa. Sekään ei ole mahdollisesta hallasta moksiskaan.
Näillä eväin ajattelin pärjätä hetken, kunnes sää lämpenee kunnolla. Sitten voin istutella arempiakin kasveja. Iloista pääsiäisen jatkoa!
 

 

 

 

0 Replies to “Kesäkukkia palkkioksi pihansiivouksesta – näitä kukkia voi jo istutella ulos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *