3 helppoa konstia raikastaa mummonmökin sisäilmaa

Meillä on vanha, mummoni aikoinaan rakentama hirsimökki järvenrannalla. Mökissä ei ole sähköjä eikä mitään mukavuuksia, mutta se on kauniilla, rauhallisella paikalla. Siellä on hyvä rentoutua ja karistaa arjen tomut jaloista. Paransimme ja raikastimme mökin ilmaa kolmella helpolla konstilla. Katso tästä vinkit.

Lähes 50 vuotta vanha mummonmökkimme sijaitsee metsäisellä paikalla järvenrannalla. Niin lähelle rantaa ei nykyisten määräysten mukaan saa enää rakentaa. Jos saisi, voisimme harkita uuden mökin rakentamista samalle paikalle. Emme kuitenkaan ole halunneet luopua järven läheisyydestä. Nykyiseltä mökiltä on niin helppoa hilppaista uimaan ja sen terassilta on ihanaa tuijotella suoraan järvenselälle.

Menemme mökille yleensä hyvän sään aikana ja olemme enimmäkseen ulkosalla. Yön tai yöt nukumme toki sisällä mökissä. Aiemmin siellä tuoksui tunkkaisemmalta. Nyt olemme raikastaneet mökin sisäilmaa muutamilla helpoilla konsteilla. Kerron niistä tässä postauksessa.

Nykyään vaihtoehtonamme on tosin myös majoittua asuntovaunussa. Rakennutimme mökille nimittäin uuden tien ja ison kääntöpaikan, joten pihaan pääsee jopa ison asuntovaunun kanssa.

Kokeilimme jo asuntovaunussa majoittumista ja parkkeerasimme vaunun aivan järven tuntumaan. Oli mukavaa nauttia vaunun mukavuuksista ja olla silti samassa tutussa ympäristössä – vähän erilaista kuin alkeellisessa mökissä. Mutta onhan mökissä ihan oma tunnelmansa.

Piha on vielä laittamatta tienrakennustöiden jäljiltä. Se on sitten lähiaikojen homma. Mutta nyt niihin keinoihin kohentaa vanhan mökin sisäilmaa.

Tarkista, onko korvausilmaventtiileitä tarpeeksi

Asensimme mökin oleskelu-nukkumistilaan korvausilmaventtiilin, koska sellaista ei siellä ollut, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Etenkin talven jälkeen mökille mennessä oli vastassa aiemmin tyypillinen mummonmökin haju.

Vanhoilla mökeillä ilmanvaihto on tavallisesti suunniteltu toimimaan painovoimaisesti. Usein korvausilmaventtiilit on kuitenkin jäänyt asentamatta kokonaan, koska hirsimökin on ajateltu hengittävän itsestään. Mekin olemme aiemmin ”ilmastoineet” mökkiä vain pitämällä ovea tai ikkunaa auki, mutta eihän satunnainen tuulettelu riitä kuljettamaan riittävästi raitista ilmaa sisään.

Voit parantaa vanhankin mökin ilmanvaihtoa asentamalla sinne tarpeellisen määrän korvausilmaventtiilejä jälkikäteen. Olen kuullut sellaisen nyrkkisäännön, että jokaista 20 neliömetriä kohden pitäisi olla yksi korvausilmaventtiili. Ne kannattaa asentaa makuu- ja oleskelutiloihin ja saunaan, korkealle ja mahdollisimman kauas poistoilmaventtiileistä tai hormista.

Hyvä paikka mökillä on katonrajassa ikkunan yläpuolella. Sinne verhojen taakse piiloon mekin porasimme reikäsahalla aukon ilmanvaihtoventtiilille. Kuvia en valitettavasti muistanut ottaa. Puupölyä tuli melkoisesti, joten eristimme porausalueen muovilla katosta lattiaan ennen hommaan ryhtymistä.

Raivaa ikivanhat tavarat pois

Mökillämme oli vielä pari kesää sitten paljon mummonaikaisia huonekaluja ja kaikenlaista sinne kertynyttä tavaraa ja romua eri vuosikymmeniltä. Raivasimme ikivanhat tavarat pois ja kärräsimme ne lajitteluasemalle. Poisheitettävää tavaraa tuli monta autokuormallista. Hyväkuntoisen ruokailuryhmän jätimme paikoilleen.

Huomasimme samalla, että natisevan puusenkin sisäseinässä oli hometta. Kylläpä tuntui hyvältä saada heivattua homesenkki ulos mökistä. Mökin sisäilma alkoi tervehtyä vauhdilla.

Suosittelen, että käyt lävitse mökkisi tavarat ja poistat sieltä kursailematta vanhat, tunkkaiset esineet.

Siivoa pinnat ja tuuleta

Talven jäljiltä mökki kaipaa tuuletusta ja siivousta.

Vaikka mökillämme ei ole sähköä, siivous onnistuu helposti täyteen ladatun kannettavan virta-aseman avulla. Siitä riittää virtaa tunnin imuroimiseen. Mies osti virta-aseman pari kesää sitten ja siitä on ollut paljon iloa ja hyötyä. Saamme ladattua kännykät ja keitettyä kahvi- ja teevedet. Virta-asemassa on myös tehokas valo.

Mökkimme on pieni, joten siivous oli muutamassa tunnissa hoideltu. Imuroin, pyyhin lattiat ja pinnat kasviperäisellä ekopesuaineella, tuuletin matot ja muut tekstiilit ja pesin ikkunat. Siivousvettä lämmitimme saunan kiukaan vesisäiliössä.

Kylläpä tuli tönöön raikas tuoksu!

Näiden kolmen konstin avulla saat parannettua mökkisisi sisäilmaa. Kokeile – huomaat varmasti eron vanhaan. Kun äitini meni käymään mökillä raikastusoperaation jälkeen, hän huudahti heti sisälle astuttuaan: Tuoksuupa täällä hyvältä!

Nyt on mukava nauttia kesästä ja viipyä mökillä yön yli, kun sisällä on parempi ja raikkaampi ilma.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

8 Replies to “3 helppoa konstia raikastaa mummonmökin sisäilmaa

  1. Hei 🙂
    Hyvä kirjoitus tämä 3 helppoa konstia raikastaa mummonmökin sisäilma.
    Odotan mielenkiinnolla sinun seuraavaa blogi – kirjoitusta.
    t. Marja-Leena

    1. Hei, kiitos kommentistasi. Kiva, jos jutusta on ollut hyötyä tai iloa. Kyllähän niitä seuraaviakin postauksia on tulossa taas lähiviikkoina. Odotellessasi voit vaikka lueskella aiempia juttujani – niitä on täällä blogissa monta sataa 🙂
      Mukavaa kesän jatkoa!

  2. Meillä on pyörinyt kohta 2v yhtäjaksoisesti Mobair tuloilmakoje. laite on edullinen käyttökustannuksiltaan , koska siinä on 1 watin moottori. Nyt vasta alkaa mökin haju katoamaan. Vaatteet ei haise mummolalta enää.

    1. Kuulostaa hyvältä. Enpä ole tuosta koneesta kuullutkaan, pitääpä tutkailla. Mummonmökin haju on tosiaan sen verran sitkeää sorttia, ettei ihan heti lähde.

  3. Hei.. hyviä ja hyödyllisiä perusjuttua nuo.. Meilläkin vanha kalastajamökki saaressa ja noita puhdistusmenetelmiä minäkin olen suorittanut. Lopulta tilasin vielä mökin eteläpuoleiseen päähän aurinkokennolla toimivan ’Pöhiskön’ puhaltamaan raikasta ilmaa sisään, toiseen päähän taloa ohjeen mukaisesti ilmastointiventtiilin. Kyllä mummon mökin tunkkainen ilma on hävinnyt melkein olemattomiin. Mökkimme on saaressa joten sinne pääsee vain sulana aikana. Pöhiskö kuitenkin alkaa toimia jo keväällä kun aurinko siihen paistaa. Mutta tosiaan puhtaus on kaiken a ja o.

    1. Kuulostaa hyvältä tuo ”pöhiskö”, varsinkin, kun toimii vielä aurinkoenergialla 😊 Mökki tuulettuu varmasti tehokkaasti, kun saatte ilman kulkemaan läpi huushollin. Järvi-/ meri-ilma on niin ihanan raikasta. Valoisaa kesän jatkoa!

  4. Onko Lampe Berger sinulle tuttu? Sillä saa todella tehokkaasti ei-toivotut hajut pois. Toimii nimenomaan tähän ongelmaan, mutta myös kotona ruuanlaiton hajuihin, kissan vessan hajuun jne. Googlaa. Eikä tarvitse sähköä.

    1. Hei, kiitos vinkistä. Eipä ole tuttu, täytyypä googlailla. Sähköä meillä ei olekaan mökillä, joten sähkökäyttöiset vempaimet ovat poissuljettuja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *