Keittiö olohuoneessa – avokeittiön hyvät ja huonot puolet

Yhä harvemmassa suomalaiskodissa on enää seinää keittiön ja olohuoneen välissä. Itse en olisi voinut kuuna päivänä kuvitella, että meille tulisi avokeittiö. Sellainen meillä nyt kuitenkin on. Lue kokemuksiani avokeittiön hyvistä ja huonoista puolista.

Avokeittiö vai erillinen keittiö? Kysymys herättää helposti intohimoja puolesta ja vastaan, ja kummallakin vaihtoehdolla on oma vannoutunut kannattajakuntansa.

Itse olen ollut tähän asti vakaasti sitä mieltä, että kotona pitää olla erillinen, suljettu keittiö. Se on kodikas ja viihtyisä, siellä saa hääräillä rauhassa, sotkut eivät näy eikä ruoankäry leviä olohuoneeseen, siellä on helppo keskittyä ja sinne voi vetäytyä vaikka lukemaan.

Edellisessä kodissamme oli erillinen keittiö, ja sellaisen olisin tahtonut uuteenkin kotiin. Mutta eihän seinillä erotettuja, suljettuja keittiöitä enää juuri rakenneta. Uudiskotiin muuton myötä jouduin totuttelemaan siihen, että keittiö ja olohuone ovat yhtä avointa tilaa.

Testaa helposti sopiva asennuskorkeus

Valoa ja avaruutta

Avoimuus on juuri se asia, joka monia ihastuttaa avokeittiössä. Niin minuakin. On ihanaa, kun luonnonvalo pääsee liikkumaan esteettä ja keittiössä on valoisaa ja avaraa. Mieli ja silmät lepäävät ja tuntuu, että ajatuskin kulkee vapaammin. Usein tuijotan ulos metsänreunaan ja horisonttiin, kun istun lempipaikallani keittiön pöydän äärellä. Se on rauhoittavaa, suorastaan meditatiivista.

Mutta onhan avokeittiössä omat haasteensa. Ihmiset, astiat, ruoat, kaikki muu ovat koko ajan esillä ja yksityisyys puuttuu. Sotkut ja epäjärjestys näkyvät olohuoneen puolelle. Siistin ja siivoilen keittiötä nykyään jatkuvasti ja koetan pitää sen edes kohtuullisessa järjestyksessä. Myös kodinkoneiden äänet kuuluvat olohuoneeseen. Uuni hurisee, liesituuletin pauhaa, astianpesukone surraa.

Välillä kaipaan omaa rauhaa, kun perhe on kotona. Äänet kantautuvat esteettä keittiöön, jos joku katsoo telkkaria tai kuuntelee musiikkivideoita olohuoneessa. Vastaavasti olohuoneessa ei voi katsoa rauhassa leffaa, jos joku kokkaa, leipoo tai tiskaa keittiössä.

Toisaalta avokeittiön sosiaalisuus on myös hyvä puoli. Voin seurustella sohvalla istuvan miehen, nuoren tai vieraiden kanssa, kun katan pöytää tai keitän kahvia. Muutamakin ystäväni on tätä kommentoinut ja todennut, että onpa kiva jutella samalla. Kimpassa kokkaillessa on mukavaa, kun on tilaa ympärillä eikä tarvitse törmäillä seiniin.

Sisustamisessa on omat haasteensa

Sisustuksellisesti keittiön ja olohuoneen yhdistelmä on nätti, jos siitä saa muodostettua tyyliltään, väreiltään ja materiaaleiltaan yhtenäisen. Toisaalta tiloihin pitäisi saada tunnelmaeroja, jotta keittiö ja olohuone erottuvat jollakin tavalla toisistaan.

Olohuoneen sisustaminen on inspiroivaa mutta haasteellista, kun kaikessa pitää miettiä, sopiiko tämä ja tämä keittiön sisustuksen kanssa. Viimeksi huomasin, että olohuoneeseen hankkimani harmaa matto riitelee keittiön maton kanssa, ja nyt joudun vaihtamaan myös keittiöön erilaisen maton.

Mutta kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen avokeittiöön. Johtuuko se siitä, että olen sopeutunut vai siitä, että kokemus on karistanut ennakkoluulot avokeittiötä kohtaan ja olenkin tykästynyt siihen?

En voisi nykykotiimme muunlaista keittiötä oikeastaan kuvitellakaan. Tällainen keittiö sopii tähän kompaktiin kotiin ja tähän elämänvaiheeseen, kun lapset ovat kasvaneet ja saan heidät harvemmin kotiin. Erilaisessa elämäntilanteessa voisin olla toista mieltä. Voisi olla melkoista hässäkkää, jos lapset olisivat vielä teinejä ja oman perheen jatkona kotona pyörisi kavereita ja seurustelukumppeneita iltamyöhään asti. Silloin ehkä haluaisin välillä sulkeutua erilliseen keittiöön.

Avokeittiön hyvät ja huonot puolet pähkinänkuoressa

Plussat

  1. Avokeittiö antaa avaruuden tuntua. Keittiön ja olohuoneen yhdistelmä luo yhtenäisemmän ja tilavamman vaikutelman pieneenkin kotiin.
  2. Avonainen keittiö on moderni ja näyttää siistinä tyylikkäältä.
  3. Luonnonvalo liikkuu esteettä avonaisessa tilassa ja tuo valoa keittiöön.
  4. Keittiöstä on helppoa kommunikoida olohuoneeseen ja päinvastoin. Voi jutella vieraiden kanssa tai seurailla, mitä lapset touhuavat olohuoneessa.
  5. Koko perhe voi oleskella yhteisessä tilassa sen sijaan, että ihmiset hajaantuisivat eri huoneisiin.

Miinukset

  1. Sekasotkua ei pysty piilottamaan, vaan se näkyy olohuoneeseen. Keittiö-olohuoneen siistinä pitäminen vaatii viitseliäisyyttä.
  2. Äänimaailmaa on vaikeampaa hallita, kun erillistä keittiötä ei ole. Kodinkoneiden äänet kuuluvat olohuoneeseen ja television ääni keittiöön.
  3. Kokkailun tuoksut jäävät helposti leijumaan olohuoneeseen, jos ilmanvaihto ei ole tarpeeksi tehokas.
  4. Keittiössä ei ole yksityisyyttä. Sieltä puuttuu oma rauha ja siellä on vaikeampaa keskittyä.
  5. Säilytystilasta voi olla puutetta, etenkin, jos keittiössä ei ole saareketta. Saarekkeella tai niemekkeellä saa mahtavasti lisää kappi- ja laskutilaa keittiöön.

Kummanlaiseen keittiöön sinä kallistut? Kommentoi alle!

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

4 Replies to “Keittiö olohuoneessa – avokeittiön hyvät ja huonot puolet

  1. saareke on liian iso. Miten sen saisi poistettua. Säilytystä pitää jatkaa vaatekomeroihin, jos niitä on. Siis paistinpannut komeroon. Mihin sitten vaatteet ? Miten pieneen huoneeseen saadaan edes kuuden hengen pöytä ja vähän tilaa ympärille ? Missä mallikuvan pakastimet ovat ? 😂🫠

    1. Juu, onhan keittiöasioissa paljon pohdittavaa. Säilytys on ikuinen ongelma 😅
      Tarkoitatko, missä meidän kodin pakastin ja jääkaappi ovat? Niitä ei näy näissä kuvissa, mutta tuolla kolmannen kuvan taustalla näkyy korkeita kaappeja. Jääkaappi ja pakastin ovat siinä rivissä integroituina. Moni vieras ei hoksaa niitä.

  2. juu hei vaan minä tykkään myöd että pitää olla keittiö nykyään suositaan tuota avokeittiötä ja tietty kin on pirni asunto niin ymmärrän mutta ei hyvö olen asunut 60 luvun taloissa ja oma keittiö oli hyvä ja kunno n seinät nykyäön nämä kaksio on ettö ei oo kunnon seiniä sisusta nyt sit siinä tämö minun mielipiteeni .

    1. Kiitos mielipiteestäsi. Erillisessä keittiössä on tosiaan puolensa. Ja jos seiniä tykkää sisustaa, niin siihen erillinen keittiö on tietysti parempi. Pieneen kotiin mahtuu avokeittiö paremmin, sillä saa nipistettyä neliöitä mukavasti. Tämä on varmasti osittain myös tottumiskysymys. Itse olen ainakin pikkuhiljaa tottunut avokeittiöön, vaikka ennen olin ehdottomasti ei-ei 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *