Sisustukseen sopivan valaisimen valinta on usein haastavaa. Oma valaisinostokseni meni aivan metsään, vaikka luulin tehneeni nappivalinnan. Lue tästä, mikä meni pieleen, ja katso vinkit, kuinka vältät virheet valaisinostoksilla.
Työhuoneeni lattiavalaisimesta meni katkaisija rikki ja päätin hankkia hajoneen valaisimen tilalle uuden. Samalla halusin ostaa huoneeseen uuden pöytävalaisimen, jotta valaisimet olisivat samaa sarjaa ja sisustus näyttäisi yhtenäiseltä.
Kävin netissä lävitse suunnilleen kaikki mahdolliset valaisinliikkeet ja käytin haeskeluun antaumuksella aikaa. Muutamaa valaisinta pääsin katsomaan myös livenä. Ja onneksi pääsin, sillä eräskin beigeksi mainostettu valaisin oli todellisuudessa likaisen keltainen. Beige olisi sopinut työhuoneeseen hyvin, mutta kellertävä ei todellakaan.
Nettikauppojen sivuilla olevissa kuvissa värit näyttävät usein aivan erilaisilta kuin luonnossa. Myös valaisimen koosta saa usein kuvista väärän käsityksen, joten ole tarkkana ja tarkista mitat, vähintään valaisimen korkeus ja kuvun halkaisija.
Halusin huoneeseen minimalistisesti muotoillut, tyylikkäät ja laadukkat mutta silti kohtuuhintaiset valaisimet. Niissä pitää olla käännettävä ja suunnattava kupu, ei-häikäisevä valo ja katkaisin mielellään kuvussa. Entiset työhuoneen valaisimet ovat valkoisia, mutta nyt päädyin mustaan. Ajattelin, että mustat selkeälinjaiset valaisimet toisivat huoneeseen kivasti särmää ja mielenkiintoa. Lopulta löysin haluamani, tai ainakin luulin niin.
Valaisinpaketti saapui Tanskasta Dyberg Larsenilta superhyvin pakattuna. Valaisimet olivat ehjiä ja vaikuttivat hyvälaatuisilta. Purin valaisimet paketista, kasasin ja asetin pakoilleen ja ryttäsin vielä pakkaukset pahvinkeräykseen. Mutta kuinkas kävi?
Mikä meni pieleen?
Valaisimet eivät olleetkaan sellaiset kuin kuvittelin. Petyin, sillä jouduin totetamaan, että nämä eivät ole minun tyylisiäni. Valaisimet ovat kyllä sinänsä kauniit, virtaviivaiset ja pelkistetyt, mutta ne eivät sovi siihen huoneeseen ja niille paikoille, joihin ne olin ostanut.
Väri on väärä. Musta hyppii liikaa silmille vaaleassa huoneessa. Muotoilu on liian maskuliininen. Olin kuvitellut, että valaisimet ovat sirompia. Valaisinten varjostimet ovat liian suuret pieneen huoneeseen. Varsinkin pöytävalaisin haukkaa aivan liikaa tilaa työpöydälläni.
Kuvasin valaisimet olohuoneessa laittaakseni ne myyntiin, koska en voinut niitä enää palauttaakaan. Hassua oli se, että olohuoneeseen ne olisivat sopineet paremmin, mutta sinne en tarvitse uutta lattia- ja pöytävalaisinta. Olohuone on isompi ja korkeampi ja siellä mustat, virtaviivaiset ja vähän maskuliiniset valaisimet eivät näytä liian hallitsevilta. Pikemminkin ne ovat sinne liian pieniä.
No, tulipahan kokeiltua. Opin tästä kokemuksesta taas paljon. Työhuoneeseeni sopivat paremmin vaaleat valaisimet, mutta musta tai muukin tehosteväri käy, kunhan valaisin on tarpeeksi pieni ja muotoilultaan siro. Olohuoneessa taas valaisimien täytyy olla tarpeeksi suuria, liian pienet hukkuvat korkeaan tilaan.
Lattiavalaisin sopii erinomaisesti olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja työtilaan tuomaan epäsuoraa ja pehmeää valoa. Pöytävalaisin on käytännöllinen esimerkiksi yöpöydällä, työpöydällä tai olohuoneen sivupöydällä.
Keräsin kokemukseni pohjalta tähän vinkkejä siitä, kuinka valitset sisustukseen sopivan valaisimen ja vältät virheet valaisinostoksilla.
Näin valitset sisustukseen sopivan valaisimen
- Tyyli ja muoto
Haluatko, että valaisin kiinnittää katseen vai sulautuu tilaan? Jos huone tuntuu tylsältä ja kaipaat siihen uutta mielenkiintoa, lähde etsimään näyttävämpää valaisinta. Valaisin voi tuoda huoneen tyyliin virkistävän poikkeuksen.
Toisinaan on järkevää antaa valaisimien sulautua taustaansa ja tukea tilan tyyliä. Samaan huoneeseen ei esimerkiksi kannata ympätä liian montaa huomiosta kilpailevaa sisustuselementtiä.
Moderniin sisustukseen sopii usein minimalistinen ja virtaviivainen valaisin. Perinteisemmässä sisustuksessa valaisin voi olla koristeellisempi. Kaarevalinjainen valaisin tuo pehmeyttä selkeälinjaiseen ja pelkistettyyn sisustukseen. Vahvasti geometrinen valaisin voi puolestaan tuoda särmää sisustukseen.
- Väri
Miltä huoneen muu sisustus näyttää? Nouseeko sisustuksesta tai ikkunasta avautuvasta maisemasta jokin sävy, jonka haluaisit toistuvan valaisimessa? Valaisin näyttää harkitummalta ja sisustus yhtenäisemmältä, jos samaa sävyä on muuallakin huoneessa.
- Koko
Tarkista valaisimen mitat, vähintään sen korkeus ja kuvun halkaisija, ennen kuin ostat sen. Valitse valaisin, joka sopii huoneen kokoon ja korkeuteen. Liian pieni valaisin hukkuu suureen huoneeseen ja näyttää helposti epäsopusuhtaiselta. Jos huone taas on pieni, liian suuri valaisin haukkaa liikaa tilaa ja näyttää turhan massiiviselta. Sitä on myös ikävä väistellä ohi kulkiessa.
- Materiaali
Materiaali vaikuttaa valaisimen kestävyyteen, ulkonäköön, kierrätettävyyteen ja mahdolliseen jälleenmyyntiarvoon. Laadukkaista materiaaleista valmistettu valaisin kestää käytössä ja tuo iloa vuosiksi ja se on myös helppo myydä eteenpäin. Vähän kalliimpi hinta kirpaisee ostohetkellä, mutta ilahduttaa myyntihetkellä.
Totesin tämän taas, kun myin muuton yhteydessä entisen kotimme tavaroita. Laadukkaat tavarat menivät hyvin kaupaksi ja niistä sai hyvän hinnan.
- Lue täältä lisää: Paras keino helpottaa muuttoa.
Sinua voisi kiinnostaa myös tämä postaukseni: Mille korkeudelle ruokapöydän valaisin?