Enpä arvannutkaan, millainen mattofarssi voi kehkeytyä pienen, yksinkertaisen eteismaton tilaamisesta. Sen lopputuloksena eteisessämme on aivan eri matto kuin minkä alunperin tilasin. Ja arvaa mitä? Tämä matto sopii meille täydellisen hyvin.
Tilasin eteiseen vaaleamman pikkumaton. Tumma matto alkoi tuntua turhan raskaalta näin keväällä, ja ajattelin, että maton vaihto vaaleampaan keventää ja raikastaa eteistä ja piristää mieltä.
Eteisen maton pitää meillä olla tismalleen tietyn kokoinen, jotta se peittää lattiakaakeleissa olevan valkoisen värivirheen tai läiskän. En tiedä, mistä läiskä on tullut, mutta se oli lattiassa jo silloin, kun muutimme tähän kotiin. Kaakeleita on vaikea lähteä vaihtamaan, joten päätin opetella elämään tuon pienen vian kanssa. Poissa silmistä, poissa mielestä.
- Jos muutto isommasta pienempään asuntoon kiinnostaa, lue postaukseni: Kannattiko muuttaa pienempään kotiin?
Mittailin, että ihanteellinen maton koko on 100 x 120 cm. Valmismatoista en löytänyt sopivaa, joten tilasin maton mittojen mukaan. Valitsin helppohoitoisen, pellavanvärisen, napakan ja sileäpintaisen maton, jossa on raidallinen kuosi. Tuosta matosta en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvia, koska matto vain käväisi meillä.
Raidat vinossa
Tilaamani matto saapui myymälään noudettavaksi melko pian ja hain sen sieltä. Kotona levitin maton lattialle ja huomasin, että matto oli leikattu ja kantattu niin, että raidat menivät vinoon. Katselin mattoa aikani ja totesin, etten pysty sulattamaan vinoja raitoja. Matossa oli selvästi laatuvirhe, eikä tämä matto ollut sitä, mitä tilasin. Jos matossa on raitoja, oletusarvo on, että ne ovat suoria.
Reklamoin asiasta ja sain pian vastauksen. ”Valitettavasti kyseisen maton kohdalla kuvio menee reunan suhteen vinoon kaikissa mattorullissa. Rullien reunat kantataan tehtaalla koneellisesti, ja mattorulla voi koneessa hieman venyä, mikä aiheuttaa kuvion vinoutta. Kuvioasialle ei oikein enää meillä pystytä tekemään mitään.”
Jassoo, miksei vinoudesta mainita mitään nettisivuilla kyseisen maton kohdalla, jos virhe kerran on tiedossa? Asiakas haluaa, totta kai, tietää siitä ennen kuin tilaa maton. Nyt tuli ikävä yllätys.
Mitat miten sattuu
Päädyimme siihen, että voin palauttaa maton ja vaihtaa sen toiseen. Hirveän pähkäilyn jälkeen ilmoitin uuden mattovalintani asiakaspalveluun. Mutta matto sattui olemaan kalliimpi kuin alkuperäinen, joten olisin joutunut maksamaan välirahan vaihdossa. Se ei ollut paljoa, mutta periaatteesta en halunnut alkaa maksamaan siitä, että liike korjaa oman virheensä.
Niinpä jouduin vielä kerran valitsemaan uuden maton. En kuitenkaan uskaltanut ostaa ”sikaa säkissä”, joten pyysin lähettämään valitsemastani matosta mallipalan, jotta näen, miltä se näyttää luonnossa. Asiakaspalvelija laittoi mukaan pari muutakin mallipalaa matoista, joista arveli minun pitävän. Yllättäen ihastuin yhteen niistä, pellavanväriseen Louhi-mattoon. Tilasin sen ja hylkäsin oman valintani.
Uusi matto saapui pikavauhtia myymälään noudettavaksi. Väri oli täydellinen eteiseemme, mutta arvaa mitä? Matto ei ollut 100 x 120 cm, kuten tilasin. Se oli 97 x 120 cm! Kolme ratkaisevaa senttiä puuttui, jotta eteisen lattiassa oleva läiskä olisi peittynyt maton alle.
Miten tämä voi olla mahdollista? Eikö mittojen mukaan tilatun maton idea ole juuri se, että matto todella on mittojen mukainen eikä mitä sattuu? En voinut pitää vääränkokoista mattoa ja otin jälleen yhteyttä asiakaspalveluun. ”Louhi-rullat ovat useimmiten hieman ilmoitettua leveyttä kapeampia tehtaan tuotannollisista syistä johtuen. Pituus onnistuu meillä rullasta leikata tarkaan, mutta valitettavasti tehtaan rullaleveyksiin emme voi vaikuttaa.”
Jaaha, eikö tuostakin pitäisi mainita nettisivuilla, jotta asiakas voi lisätä tilaamaansa mattoon muutaman ylimääräisen sentin saadakseen oikean kokoisen maton?
Mattofarssin päätös
Sain vielä kerran vaihtaa maton, samaan pellavanväriseen Louheen. Tässäkin matossa mitta heittää kolme senttiä tilaamastani koosta 100 x 120 cm eli matto on 100 x 117 cm. Mutta kestän sen. Ratkaisevaa on se, että matto on 100 cm pitkä, jotta se ulottuu läiskän päälle. Leveys ei ole yhtä tarkka. En silti voi olla ihmettelemättä, miten voi olla niin vaikeaa tehdä oikean kokoinen matto.
Monen viikon mattofarssin jälkeen eteisessämme on siis aivan eri matto kuin minkä alunperin tilasin. Tykkään matosta todella paljon. Väri on kaunis ja harmoninen, samoin korinpohjaa muistuttava kuosi. Matto on helppohoitoinen, pölyämätön ja likaa hylkivä ja sopii mainiosti eteiseen. Se on helppo imuroida ja sen voi tarvittaessa myös pestä.
En ihmettele, miksi Louhi-matto on monen ikisuosikki. Sehän sopii mihin vain, jopa terassille. Maton materiaali UV-suojattua polypropeenia eli maton värit eivät haalistu. Materiaali kestää myös ulkotiloissa ja matto on homehtumaton. Ainoa puute on se, että matto voi olla liukas. Mutta se ongelma on helppo ratkaista: laitat vain maton alle liukuesteen ja se pysyy paikoillaan.
Mattorumbaan kului suhteettoman paljon aikaa ja vaivaa – etenkin, kun ottaa huomioon, kuinka pienestä ja edullisesta matosta oli kyse. IItse en kuitenkaan olisi osannut valita tätä mattoa, joten mattofarssilla oli ilmeisesti tarkoituksensa.
- Viimeksi maton hankinta luontui vähän sujuvammin, vaikka ei se ihan helppoa ollut silloinkaan. Lue täältä: Villamatto olohuoneeseen mittojen mukaan.