Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka on merkitty *-merkillä.
Paljonko toimiva ja kaunis sisustus maksaa? Suunnittelin 28 neliön opiskelijayksiöön noin 1500 euron sisustuksen yhdessä opiskelijanuoren kanssa. Vertailun vuoksi tein tilaan myös toisen toteutuksen ilman pienen budjetin rajoituksia. Lopputulokset ovat varsin samannäköiset, vaikka hintalapuissa on yli 5000 euron ero. Katso, miten sama tila taipuu kahteen erihintaiseen sisustukseen.
Kuinka sisustaa pieni koti mahdollisimman edullisesti ja silti tyylikkäästi ja toimivasti? Tätä lähdin selvittämään, kun pääsin suunnittelemaan 28-neliöisen opiskelijayksiön sisustusta yhdessä kodin uuden asukkaan kanssa.
Lähtötilanne oli selkeä. Asunto oli tyhjä, ja sinne piti saada mahtumaan ainakin kunnollinen sänky, ruokailupaikka ja opiskelutila. Pienessä yksiössä jokainen neliö pitää saada hyötykäyttöön, mutta samalla kodin pitäisi tuntua viihtyisältä eikä liian ahtaalta.
Suunnittelua helpotti se, että asunnon pohja on hyvin suunniteltu. Eteisessä on peililiukuovikaappi ja tiiviissä keittiönurkkauksessa kaikki tarpeellinen. Kylpyhuone on uudehko ja asunnon seinä- ja lattiapinnat hyväkuntoiset.
Suunnittelin asuntoon kaksi erilaista sisustusvaihtoehtoa, joiden välillä on hintaeroa yli 5000 euroa. Molemmissa sisustuksissa on samat perustoiminnot ja melko samanlainen tyyli, mutta kalusteiden hinnat ja materiaalit eroavat toisistaan.
Edullinen opiskelijakoti noin 1 500 eurolla

Toteutuneessa sisustuksessa hankimme lähes kaiken Ikeasta. Tavoitteena oli saada asunto nopeasti asuttavaan kuntoon ilman, että budjetti karkaa käsistä.
Suunnittelun lähtökohtana toimi sänky, jonka ympärille lähdimme rakentamaan muuta sisustusta. Opiskelija halusi kotiinsa kunnollisen, 160 senttiä leveän sängyn, johon hän oli valmis panostamaan. Sänky maksoi 960 euroa ja haukkasi yli puolet koko sisustusbudjetista.
Tämä on hyvä esimerkki siitä, ettei kaikessa tarvitse säästää yhtä paljon. Kun jokin hankinta on itselle erityisen tärkeä, siihen voi panostaa, kun etsii muista kalusteista edullisempia ratkaisuja. Sisustamisessa on tärkeää miettiä omia tarpeitaan ja mieltymyksiään, jotta kodista tulee omannäköinen.
Ruokapöytä ja tuolit löytyivät edullisesti Ikeasta, samoin matala hyllykkö, joka toimii tilanjakajana nukkumis- ja ruokailualueen välissä. Pienessä kodissa tällainen ratkaisu on kätevä. Hyllykkö rajaa eri toimintoja toisistaan, mutta ei sulje tilaa tai peitä näkymää samalla tavalla kuin korkea kaappi tai väliseinä tekisi.
Sohvaa, nojatuolia tai työpöytää opiskelija ei kaivannut kotiinsa. Löhöilyyn hän käyttää sänkyä ja kotiläksyt hoituvat ruokapöydän ääressä.
Matoksi valikoitui sukulaisilta saatu vanha villamatto. Pöytä- ja lattiavalaisin löytyivät huippuedullisesti yhteensä 40 eurolla.
Edullisemman sisustuksen hankinnat:
- Rishöjden pussijousitettu runkopatja 2 x 80 cm, Ikea, 720 e
- Norrsele sijauspatja 160 cm, Ikea, 240 e
- Kallax hyllykkö jalustalla, Ikea, 80 e
- Grötan pöytä, 105 cm, Ikea, 169 e
- Skålsta tuoli x 4, Ikea, 220 e
- Hållbäcka valoverhot, Ikea, 28 e
- Rosenmandel pimennysverhot, Ikea, 50 e
- Lattiavalaisin Glöving, Ikea, 30 e
- Kannettava pöytävalaisin, Lidl, 10 e
- Villamatto, vanha, saatu
Yhteensä 1547 e.
Kalliimpi sisustus nielee tuhansia euroja enemmän

Entä miltä sama asunto näyttäisi, jos sisustukseen olisi käytettävissä huomattavasti enemmän rahaa?
Suunnittelin vaihtoehtoisen sisustuksen, jossa edullisemmat kalusteet on korvattu laadukkaammilla ja hintavammilla tuotteilla. Kyse ei silti ole mistään luksussisustuksesta, vaan kalusteista, joiden materiaalit, muotoilu ja viimeistely ovat hieman laadukkaampia. Yllä näkyvän havainnekuvan tein AI:n avulla suunnitelmastani.
Suurin hintaero suunnitelmien välillä muodostuu ruokailuryhmästä ja hyllyköstä, jotka valitsin Nordic Nestin laajasta valikoimasta. Kalliimmassa suunnitelmassa ruokapöytä maksaa yksinään jo yli 2 700 euroa ja neljä tuolia reilut tuhat euroa. Myös hyllykkö maksaa moninkertaisesti edullisempaan sisustukseen verrattuna.
Sänky on sama kuin edullisemmassa suunnitelmassa. Sisustusta täydentävät matto, lattia- ja pöytävalaisin sekä verhot, jotka hankitaan uutena.
Kalliimman sisustuksen hankinnat:
- Rishöjden pussijousitettu runkopatja 2 x 80 cm, Ikea, 720 e
- Norrsele sijauspatja 160 cm, Ikea, 240 e
- *Moebe hyllyjärjestelmä kaapilla, Nordic Nest, 1399 e
- *In Between pöytä, &Tradition, Nordic Nest, 2759 e
- *Pavilion tuoli x 4, &Tradition, Nordic Nest, 1084 e
- *Pimari pimennysverhot, Vallila, 77 e
- *Formula valoverhot, Vallila, 110 e
- *Buddy kannettava pöytävalaisin, Globen Lighting, Nordic Nest, 70 e
- *Pipeline lattiavalaisin, Nordic Nest, 171 e
- *Swif bird villamatto, Ferm Living, Nordic Nest, 289 e
Yhteensä 6919 e.
Jos tämän suunnitelman valinnat kiinnostavat, voit tutustua tuotteisiin tarkemmin yllä olevista linkeistä. *Nordic Nestillä ja *Vallilassa on nyt hyviä tarjouksia, joten kannattaa kurkata. Ikean tuotteet löydät Ikean sivuilta.
Missä hintaero näkyy?
Kun kahta sisustusta katsoo rinnakkain, hintaero tuntuu melkein uskomattomalta, sillä sisustus näyttää päällisin puolin melko samanlaiselta. Molemmissa on 160 cm leveä sänky, ruokailupaikka, tilanjakaja sekä pimennys- ja valoverhot. Myös värimaailma ja yleisilme ovat melko samanlaiset.
Kodin ilme ei välttämättä muutu samassa suhteessa kuin sisustukseen käytetty rahamäärä. Kalliimpi tuote voi olla materiaaliltaan, rakenteeltaan tai viimeistelyltään eri tasoa, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että koko huone näyttäisi tuhansia euroja paremmalta. Sisustuksessa on myös kyse siitä, mihin katse kiinnittyy ja miten sisustuksen eri osat sopivat yhteen.
Eron voi toki huomata, kun tarkastelee valittujen kalusteiden muotoilua, yksityiskohtia, toimivuutta ja kestävyyttä käytössä.
Edullisemmassa Ikea-versiossa kannattaa ottaa huomioon, että kalusteiden kasaamiseen menee melko paljon aikaa ja vaivaa.

Mistä kannattaa säästää ja mihin panostaa?
Pienen asunnon sisustamisessa budjetti kannattaa miettiä etukäteen. Itse kiinnittäisin huomiota ainakin seuraaviin asioihin.
- Panosta siihen, mitä käytät eniten.
Sänky on hyvä esimerkki kalusteesta, jonka käyttömukavuudella on iso merkitys arjessa. Jos hyvät unet ovat sinulle tärkeitä ja vietät sängyssä aikaa myös rentoutumiseen, sängyn hankintaan kannattaa varata riittävästi rahaa. Sama pätee esimerkiksi työpisteeseen, jos teet kotona paljon töitä. - Hyödynnä käytettyjä ja saatuja kalusteita.
Kaiken ei tarvitse olla uutta. Hyväkuntoinen käytetty kaluste, peritty pöytä tai sukulaiselta saatu matto voi sopia sisustukseen loistavasti. Samalla säästät rahaa ja annat tavaroille lisää käyttöikää. - Suosi monikäyttöisiä kalusteita.
Pienessä kodissa kalusteelta kannattaa odottaa muutakin kuin yhtä käyttötarkoitusta. Tässä opiskelijayksiössä matala hyllykkö toimii sekä säilytyskalusteena että tilanjakajana. Se on yksinkertainen ratkaisu, joka auttaa jäsentämään pientä tilaa. - Älä hanki kaikkea heti.
Muuton yhteydessä tulee helposti ostettua paljon tavaraa kerralla. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse päättää ensimmäisinä päivinä. Esimerkiksi maton, valaisimet ja sisustustekstiilit voit valita myöhemmin, kun olet ehtinyt asua uudessa kodissa hetken ja huomata, mitä ja millaista täydennystä tarvitset. - Muista, että edullinenkin voi olla hyvännäköinen.
Valaisimen tai pienen sivupöydän ei tarvitse maksaa satoja euroja. Kun kokonaisuus on mietitty, edullisetkin tuotteet voivat näyttää osana sisustusta oikein hyviltä.
Kumpi sisustus on sinun suosikkisi?
Kaksi vaihtoehtoista sisustusta, sama pieni asunto ja yli 5 000 euron hintaero. Kumpikaan ei ole selkeästi parempi sisustus, vaan kyse on siitä, mihin haluaa rahansa käyttää ja mitkä asiat kodissa ovat itselle tärkeimpiä.
Nämä suunnitelmat on tehty tämänhetkisten hintojen mukaan. Jos luet tätä postausta myöhemmin, hinnat ovat saattaneet muuttua. Ja kuten huomaat, katto- ja lattiavalaisimet puuttuvat vielä näistä kuvista. Matto pöydän alle on hakusessa, vaikka se on kuviin jo hahmoteltu.
Kumman sisustuksen sinä valitsisit? Kommentoi tähän alle tai laita viestiä sisustusilona(at)gmail.com. Jos koti- ja sisusteluasiat kiinnostavat, tulehan seuraamaan myös Instagram-tiliäni @sisustusilona.

