Yliannos happea, ja kova tanssi-ikävä

Terkkuja metsästä. Kävimme miehen ja koiran kanssa parin tunnin lenkillä. Oli siellä muutama muukin. Jos ei tämä korona-aika muuta ole antanut, niin ainakin olemme saaneet raitista ilmaa. Välillä tuntuu, että olen saanut yliannoksen happea viimeisen viiden viikon aikana. Ulkoilu korvaa kaiken – tai ainakin melkein kaiken sen, mitä ei voi tällä hetkellä tehdä.

Jos haluan tuulettaa ajatuksiani ja avata aivosolmuja, lähden ulos ja lenkille. Kun kaipaan liikuntaa, polkaisen pyörälenkille, ellen sitten jumppaa kotona on-line. Kun haluan salille, pyöräilen ulkokuntosalille, jossa on kattona taivas ja seinät ulottuvat metsänreunaan saakka.

Kun haluan, tai haluaisin, lähteä miehen kanssa leffaan, ravintolaan tai pienelle kaupunkilomalle, laitamme lenkkarit jalkaan ja menemme metsään. Kun tekee mieli seurustella äidin tai ystävien kanssa, laitan napit korviin ja tassua toisen eteen – ulkona tietenkin.

Matka taittuu kuin siivillä, kun on hyvää juttuseuraa tai kivaa kuunneltavaa. Langattomat nappikuulokkeet ovat uskollinen lenkkikaverini. Jonkin aikaa sitten en olisi uskonut sanovani näin.

Tykkään kuunnella ulkona hiljaisuutta ja luonnonääniä kaiken hälinän ja vilinän vastapainoksi, mutta nyt sitä rauhaa on muutenkin yllin kyllin ja kaipaan vaihtelua ja virikkeitä. Fiilis paranee kotonakin hetkessä, kun laitan napit korvaan, salsan soimaan ja lanteet keinumaan.

Niin hyvää kuin ulkoilu tekeekin, yhtä se ei korvaa, ei sitten millään. Nimittäin tansseja. Niitä kaipaan eniten.

Minulla on ikävä paritanssia: tangoa, humppaa, salsaa, cha chaata, buggaa, ihan kaikkia lajeja. Ikävöin tanssikavereita ja lämminhenkistä tanssiyhteisöä, elävää musiikkia, sympaattisia tanssipaikkoja, tanssiin liittyviä tunnelmia, tunteita ja elämyksiä, kahden tanssivan ihmisen keskinäistä yhteyttä.

Ikävöin kutkuttavaa kihinää ihon alla ennen tanssi-iltaa ja sitä tunnetta, kun musiikki alkaa elää kehossa ja vie mukanaan. Sitä, kun jalka nousee kevyesti ja tuntuu kuin en koskettaisikaan lattiaa. Ikävöin pää pilvissä -tunnetta iloisen tanssi-illan jälkeen ja sitä taivaallisen rentouttavaa tunnetta, kun olen käynyt lämpimässä suihkussa ja tassuttelen villasukat jalassa yöpalalle.

Tanssiharrastuksen isot edut, sosiaalisuus ja toisten ihmisten fyysinen läheisyys, ovat kääntyneet vallitsevassa koronavirustilanteessa heikkouksiksi. Pahaa pelkään, että kun rajoitteita aletaan purkaa, tanssit eivät ole listan kärkipäässä.

Mutta ainahan voi ulkoilla. Onneksi on kevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *