Millaista on asua erillistalossa?

Erillistalo voi näyttää ulkoisesti aivan samalta kuin omakotitalo. Ei siis ole ihme, että monelle on epäselvää, mikä on erillistalo ja miten se eroaa omakotitalosta. Tiedätkö sinä? Asia oli itsellenikin hämärän peitossa, kunnes aloin haeskella meille uutta kotia. Nyt olemme asuneet erillistalossa hyvän tovin ja voin kertoa kokemuksistani.

Siinä se on, meidän oma, pieni talomme. Muutimme kesällä erillistaloon ja usein huomaan vieläkin suhtautuvani taloon kuin se olisi omakotitalo. Melkein se onkin, mutta ei ihan.

Meillä on omat seinät, kuten omakotitalossa. Naapureita on, mutta ei seinän takana, kuten rivitalossa, eikä lattia- tai kattonaapureita, kuten kerrostalossa. Pystymme kiertämään talomme ympäri. On etupiha sisääntuloineen, takapiha terasseineen, sivupiha ja välipiha, jonka toisella reunalla on naapurin talon seinä.

Erillistalossa ei tarvitse miettiä, häiritsenkö minä naapuria tai hän minua elämisen äänillä. Se tuntuu todella vapauttavalta ja mukavalta, suorastaan huojentavalta. Ei haittaa, jos on vieraita myöhään, pyykit pyörivät keskellä yötä, musiikki soi, koira haukkuu, lapset kiljuvat tai televisio pauhaa. Eikä mene hermot, jos naapuri päättää tehdä kylppäriremontin. Siitä minulla on kokemusta, kun asuimme rivitalossa.

Itselleni on aivan luksusta se, että voin ajaa auton oven viereen. Ja että autolla on oma katos, jossa on sähköpistoke. Aiemmissa kodeissamme autopaikka oli joko kadun varressa tai taloyhtiön yhteisellä isolla parkkipaikalla, jossa ei ollut katosta. Auto oli kesäisin sisältä kuuma kuin sauna ja talvisin sitä sai olla jatkuvasti skrapaamassa tai lapioimassa lumesta.

Nyt autolla on helppoa ja mukavaa lähteä liikenteeseen ja yhtä huoletonta on tulla kotiin. Kauppaostoksia tai treenikamoja ei tarvitse enää raahata kotiin puolen kilometrin päästä parkkikselta.

Oma rauha, jaettu vastuu

Mutta miten erillistalo eroaa omakotitalosta? Omakotitalo on omalla tai vuokratontilla sijaitseva kiinteistö ja omistaja vastaa itsenäisesti omasta kiinteistöstään. Erillistalot puolestaan on rakennettu samalle tontille, jossa on useita taloja. Tontin omistaa asunto-osakeyhtiö ja erillistalojen omistajat vastaavat hallinnollisista vastuista ja tontin hoidosta yhdessä.

Omista seinistä huolimatta asumme siis taloyhtiössä, ja voimme järjestää esimerkiksi piha-alueiden hoidon ja jätehuollon yhdessä toisten osakkaiden kanssa ja jakaa kustannukset. Toisaalta maksamme kuukausittain hoitovastiketta, jota taas omakotitalossa ei ole. Meillä on yhteiset roskikset ja kierrätysastiat ja kiinteistöhuolto auraa talvella lumet tieltä ja talojen edestä. Se helpottaa elämää.

Pihan hoitaminen ei rasita, kun piha on sopivan pieni. Omakotitalon piha olisi todennäköisesti isompi ja siitä pitäisi huolehtia yksin. Meillä ei esimerkiksi ole omaa ruohonleikkuria, eikä kannatakaan olla. Hankimme taloyhtiöön yhteisen ruohonleikkurin, jota jokainen saa vapaasti käyttää tarpeen mukaan.

Rauhaisaa rinnakkaiseloa

Erillistalot eivät ole vain esimerkiksi lapsiperheiden juttu, vaan ne sopivat erilaisissa elämäntilanteissa oleville ihmisille, myös sinkuille, nuorille pareille, ikääntyville. Samaan taloyhtiöön voi kuulua hyvinkin erikokoisia asuntoja ja jokainen voi valita itselleen sopivan kokoisen. Esimerkiksi meidän taloyhtiössämme pienimmät asunnot ovat 74 neliön kokoisia, suurimmat 120-neliöisiä.

Erillistaloja rakennetaan etenkin uudemmille asuinalueille. Talot ovat usein uusia ja nykyaikaisia ja siten myös remonttien suhteen huolettomia. Se painoi omassa vaakakupissani paljon, kun haeskelin meille uutta kotia.

Erillistalot ja omakotitalot eroavat myös verotuksen suhteen. Jos ostat erillistalon, maksat kaupan yhteydessä asunto-osakkeista 1,5 prosentin varainsiirtoveron. Jos ostat omakotitalon, maksat kiinteistön varainsiirtoveron, joka on kolme prosenttia kauppahinnasta. Eli erillistalon hankkiminen tulee verotuksellisesti hieman edullisemmaksi kuin omakotitalo.

Jos haaveilet omakotitalosta, mutta et toistaiseksi halua tai voi sitoutua siihen, erillistalo voi olla oiva ratkaisu. Itse olen ollut todella tyytyväinen omakotimaiseen, luonnonläheiseen asumiseen taloyhtiössä. Voimme olla omissa oloissamme ja rauhassa, mutta toisaalta asumisessa on mukavaa yhteisöllisyyttä.

Meillä on käynyt tuuri, sillä naapurit ovat todella kivoja ja samanhenkisiä. Tuntuu myös tietyllä tavalla turvalliselta asua taloyhtiössä. Naapuriapukin toimii. Ilman ystävällistä naapuria ja hänen tikkaitaan emme olisi esimerkiksi saaneet kattovalaisinta 4,5 metrin korkeuteen.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

2 Replies to “Millaista on asua erillistalossa?

  1. En ole koskaan aikaisemmin tullut edes ajateltua erillistalon ja omakotitalon eroa ja ehkäpä siihen on syynä se että olen suurimman osan elämästäni asunut kerrostalossa enkä varmaan sen vuoksi ole koskaan ajatellutkaan asiaa sen enempää.

    1. Juu, eipä noita asumismuotoja liiemmin tule mietiskeltyä muulloin kuin asunnonvaihdon yhteydessä. Edellisellä kerralla muutimme kerrostalosta rivitaloon, ja silloin en kiinnittänyt mitään huomiota erillistaloihin. Mukavaa syksyn jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *