Edullinen eteismatto yllätti, ja pelkästään positiivisesti

Sisältää mainoslinkkejä, linkit on merkitty *-merkillä

Ostin edullisen eteismaton, jolta en odottanut ihmeitä. Asennoiduin niin, että vaihdan sen varmaan piakkoin. Nyt matto on ollut meillä kovassa käytössä vuoden ja olen iloisesti yllättynyt, kuinka hyvin se on kestänyt. Enää en ihmettele, miksi moni kehuu tätä mattoa.

Enpä osannut vuosi sitten arvata, kuinka hyvän hankinnan tein. Ostin edullisen eteismaton, josta maksoin muistaakseni vähän yli 50 euroa. Matto on joutunut vuoden aikana kovalle koetukselle, mutta se ei ole ollut moksiskaan. Se on pärjännyt paljon paremmin kuin odotin.

Kotimme eteiseen kulkeutuu kengänpohjissa järkyttävä määrä soraa ja hiekkaa jokaikinen päivä. Piha-aluetta ei ole taloyhtiössämme vielä asfaltoitu ja siksi imuri laulaa monta kertaa viikossa. Eteiseen tullaan kuraisilla kengillä, kiireessä ja välillä vähän huolimattomasti. Usein astelen maton päälle multaa kengänpohjissa, kun olen ollut pihatöissä tai metsälenkillä. Toisinaan meidän urheilijapoika parkkeeraa mutaiset frisbeegolf-kenkänsä matolle.

Luulisi, että eteisen matto on nyt melkoisen likainen. Mutta ei se ole. Imuri liukuu sileällä pinnalla kevyesti. Hiekka, sora ja kuiva multa irtoavat muutamalla vedolla. Matto ei myöskään ime märkää likaa itseensä, vaan lika jää enemmän pintaan. Kun kurakokkare kuivuu, se lähtee imuroimalla helposti pois.

Mikä matto?

Ennen kuin ehdit kysyä, kerron: *Kyseessä on Louhi-matto. Mattoa on montaa eri kokoa ja väriä ja sitä myydään monessa matto- ja huonekaluliikkeessä. Itse teetätin maton omien mittojen mukaan, jotta sain tismalleen sopivan.

Maton eläväisestä pinnasta ja pellavaisesta väristä tykkäsin alusta asti, ja tykkään yhä. Vaikka väri on vaalea, se on kestänyt eteisessä yllättävän hyvin. Mietin mattoa ostaessani, uskallanko valita niin vaalean värin. Eteinen on kuitenkin paikka, jossa käytännöllisyys voittaa kauneuden. Tässä tapauksessa ei tarvinnut tehdä kompromissia ja valita tummaa mattoa.

Myöskään maton kulumisen suhteen ei ole tapahtunut vuodessa mitään dramaattista. Matto on edelleen siisti. Ei se tietenkään uudelta näytä, mutta hyväkuntoinen se on, ei repsota eikä ole kulunut nuhruiseksi tai menettänyt muotoaan.

Jos haeskelet käytännöllistä ja kestävää mattoa eteiseen, keittiöön, ruokapöydän alle tai vaikka terassille, kannattaa ehdottomasti katsastaa Louhi-matto. Ruokapöydän alle tai terassille tarvitaan isompi koko, mutta eipä tuonkaan hinta päätä huimaa – *katso vaikka 160 x 230 cm kokoinen matto täältä. 

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *