Hei, tulin vain nopsaan moikkaamaan ja toivottelemaan hyvää juhannusta. Olemme olleet viime päivinä mökillä ja veneilleet paljon. Lämpötila on huidellut parhaimmillaan, tai pahimmillaan, yli 30 asteessa, mutta veden äärellä helle ei haittaa liiemmin edes minua. Tavallisesti en tykkää kuumuudesta, mutta kestän sen, jos pääsen vesille tuulettumaan ja uimaan aina, kun tulee tarve virkistäytyä eli monta kertaa päivässä.
Juhannuksen aatonaatto järvellä oli erityisen kaunis, kun vedenpinta oli peilityyni, aurinko paistoi ja taivas ja vesi olivat sinistäkin sinisempiä. Oli ihanan rauhallista ja rentouttavaa, kaukana kaikesta kaupungin melskeestä ja arjen pyörityksestä. Suomen luonto on vaan niin upea ja ihana.
Innostuimme viime kesän mökkilomasta Päijänteellä niin paljon, että päätimme vuokrata mökin taas tänä kesänä, mutta eri paikasta kuin viimeksi. Kerron lisää ihan pian, seuraavassa postauksessani, kunhan maltan asettua koneelle postailemaan.
Sitä ennen: iloista ja ihanaa juhannusta sinulle!