Apua, astianpesukone vuotaa! Mitä tehdä?

Tapahtui se, mitä olen kauan pelännyt. Astianpesukoneesta valui vettä keittiön lattialle. Onni onnettomuudessa oli se, että olin kotona. Sain kokea kantapään kautta, miksi pesukonetta ei pidä jättää yksin päälle.

Omaan ja varmaan monen muunkin selkärankaan on iskostunut sääntö, ettei astianpesukonetta saa jättää päälle valvomatta ja että hana pitää sulkea heti ohjelman päätyttyä. Nyt saan kiittää itseäni siitä, että olen noudattanut ohjetta tunnollisesti. Jos en olisi noudattanut, vahinko olisi ollut isompi.

Lammikko lattialla

Olin kotona touhuilemassa, kun astianpesukone myllytti astioita. Käväisin välillä keittiössä ja huomasin lattialla pienen vesiläiskän. Tuumin, että olen varmaan roiskinut vettä kattiloita tiskatessani ja pyyhin läiskän pois.

Myöhemmin menin uudestaan keittiöön, ja taas oli vettä lattialla tiskikoneen edessä. Silloin iski paniikki. Apua, astianpesukone vuotaa! Pyyhin lattian kiireesti kuivaksi, suljin hanan ja toivoin, ettei parketti ole mennyt pilalle. Itse en valitsisi keittiöön parkettia, mutta edelliset asukkaat olivat sellaisen sinne päättäneet asentaa.

Kone oli pessyt ohjelman loppuun, joten avasin ja tyhjensin koneen ja kirjoitin muille tiedoksi ja itselleni muistutukseksi lapun ”Ei saa käyttää, rikki”.

Astianpesukoneemme on vain neljä vuotta vanha. Sen asensi putkimies keittiöremontin yhteydessä, joten kone on oikeaoppisesti asennettu. Miten se voi olla hajonnut ja vuotaa? Luin, että usein vuodon syynä ovat löystyneet putkiliitokset. Tarkistin poistoputken, vesiletkun ja venttiilit, mutta ne olivat ehjät ja hyvin kiinni.

Soitto kolmeen paikkaan

Lattia ei näyttänyt vaurioituneelta. Vettä oli valunut onneksi sen verran vähän aikaa ja sain sen pyyhittyä pikaisesti.

Soitin huoltoyhtiöön ja ilmoitin vahingosta. Sain kuulla, että koska putket eivät vuoda, koneen ja vahingon korjaaminen on asukkaan vastuulla. Seuraavaksi otin yhteyttä isännöitsijään. Hän ei pitänyt tarpeellisena tilata kosteusmittausta, koska isompaa vesivahinkoa ei ollut ehtinyt tapahtua eikä lattia ollut kupruilla.

Vakuutusyhtiöstä sain apua ja ymmärrystä. Korvausneuvoja kyseli koneen merkin, mallin ja iän ja teki saman tien laskelman korvauksesta. Voisimme joko ostaa uuden koneen tai korjauttaa vanhan.

Ostaako uusi vai korjatako vanha?

Olin ensin sitä mieltä, että ostamme uuden astianpesukoneen, vaikkei vakuutuskorvaus kata hintaa kokonaan. Uusi kone kestää kuitenkin kauemmin kuin vanha, ainakin todennäköisesti. Tämä vaihtoehto alkoi kuitenkin vähitellen tuntua hirveän vaivalloiselta.

Pitäisi valita ja ostaa kone, tilata kuljetus ja asennus, irrottaa vanha kone ja sumplia aikataulut. Miten kalusteisiin asennettu tiskari edes vaihdetaan? Uuden koneen pitäisi olla tismalleen samankokoinen, että se mahtuu entiseen paikkaan ja kalustelevyn saa vaihdettua vanhasta uuteen. Asennusfirmoilla oli kaikenlaisia ehtoja kalusteisiin asennetun tiskarin asennuksessa.

Minua jäi vaivaavaan, miksi vain neljä vuotta vanha astianpesukone vuoti. Tutkin konetta moneen kertaan silmämääräisesti ja huomasin, että tiiviste on yhdestä kohdasta koholla ja löystynyt. Jos vuodon syy on näin yksinkertainen, ehkä kone kannattaa sittenkin korjata. Onhan se ekologisempaakin.

Yli viikon pähkäilyn jälkeen tilasin korjauksen läheisestä kodinkonehuollosta, jonka palveluita olemme joskus aiemminkin käyttäneet. Korjaaja pääsi tulemaan jo muutaman päivän päästä.

Murtunut pesulapa vaihtoon

Kun korjaaja saapui, vika selvisi nopeasti. Astianpesukoneen paineanturi oli rikki ja koneen pohjalla pyörivässä pesulavassa oli murtumia. Vettä tulvi koneeseen liikaa ja se suihkusi minne sattuu, ja siksi kone myös vuoti. Jos pesulapa eli suihkuvarsi vaurioituu tai halkeaa kärjestä, saattaa kone kuulemma vuotaa vettä luukun välistä. Tiivisteessäkin oli kuluneita kohtia.

Korjaaja vaihtoi paineanturin, alalavan ja tiivisteen ja testasi, että kone toimii kunnolla. Toimihan se. Olin tyytyväinen, ettemme lähteneet vaihtamaan konetta uuteen vain siksi, että muoviset osat olivat rikkoontuneet. Ammattilainen pystyy kuitenkin helposti vaihtamaan ne.

Nyt astianpesukoneessamme on hieno punainen pesulapa ja kone pesee taas tiskit puhtaiksi ja kirkkaiksi.

Pitääkö näitä puhdistaakin?

Olen havahtunut siihen, että pesulavat pitäisi puhdistaa aika ajoin. Niihin kertyy helposti ruoantähteitä, jotka saattavat haitata veden suihkuamista pesun aikana.

Lapojen reikiin jääneet ruuantähteet olisi hyvä tökkiä pois esimerkiksi hammastikulla tai neulepuikolla ja huuhtoa lavat sitten juoksevalla vedellä. Ongelma on vain se, etten tiedä, miten meidän uuden pesulavan saa irrotetuksi. Muuten kyllä muistan puhdistaa tiskaria epäsäännöllisen säännöllisesti.

Tiivistelmä: toimi näin, jos astianpesukone vuotaa

Sulje astianpesukoneen hana ja keskeytä pesuohjelma, jos se on vielä päällä. Kuivaa vedet lattialta.

Kutsu huoltomies paikalle ja ilmoita vahingosta isännöitsijälle.

Ilmoita vahingosta tarvittaessa vakuutusyhtiöön. Laaja kotivakuutus korvaa äkillisesti ja yllättäen rikkoutuneen kodinkoneen. Kodinkoneen ikä ja kotivakuutuksen omavastuu vaikuttavat korvauksen määrään.

Asunto-osakeyhtiössä pintojen korjauskustannuksista vastaa osakas itse ja mahdollisista rakennevaurioista vastaa taloyhtiö.

muistathan

Älä jätä pesukonetta yksinään päälle, kun poistut kotoa.

Pidä pesukoneen hana suljettuna aina, kun kone ei ole käynnissä.

Tarkista poistoputki, vesiletku ja venttiilit aika ajoin ja varmista, että ne ovat kunnolla kiinni. Pesukoneen letkut suositellaan vaihtamaan vähintään kymmenen vuoden välein – jos kone ylipäätään kestää niin kauaa.

Tiskikoneen hajoamisesta tuli hirveä stressi ja epätietoisuus, mitä tehdä. Mutta nyt kone toimii taas hienosti ja rauha on laskeutunut keittiöön. Olen niin iloinen, ettei vuoto aiheuttanut suurempaa kosteusvauriota eikä parketti mennyt pilalle. Olen kokenut neljä vesivahinkoa elämässäni ja tämän kohdalla pääsin ehdottomasti helpoimmalla. Tänä keväänä hankkimani villamattokin säilyi kastumatta.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

4 Replies to “Apua, astianpesukone vuotaa! Mitä tehdä?

  1. Olipa hyvä muistus minulle, että astianpesukonetta ei pidä jättää vahtimatta.Usein käy kuitenkin niin, että konen laitetaan päälle silloin kun on ruoka tehty ja syötykin ja mennään muihin puuhiin eli ei pyöritä keittiössä niin tiiviisti.
    Hyvä että sait koneen kuntoon.Oliko korjaus kallis eli kannattiko korjauttaa vielä ?
    Hauskaa mutta meillä on lähes samanlainen keittiö vetimiä myöten 🙂

    1. Hei, kiitos kivasta kommentistasi. Hauska kuulla, että teillä on samanlainen keittiö – melkoinen sattuma.
      Ei konetta toki tarvitse istua keittiössä vahtimassa 🙂 Vakuutusyhtiöt suosittelevat, etteivät ihmiset lähde ulos ja jätä konetta yksin pesemään astioita. Nykyäänhän moni laittaa koneet päälle nukkumaan mennessään edullisemman yösähkön takia, mutta en tiedä, miten iso riski se sitten on.
      Kodinkoneiden korjaaminen ei ole yleensä ihan halpaa lystiä, mutta tämä oli mielestäni kohtuuhintainen. Varsinkin jos tiskari kestää vielä useamman vuoden. Korjauksesta on jo tovi, mutta muistaakseni se maksoi jotain alle 300 euroa.

  2. Oikein hyvä muistutus näistä käytännön asioista. Minulla on tapana pestä pyykit ja astiat yöllä. Ei ehkä sittenkään kaikkein viisain ratkaisu! Jos siinä säästää muutaman kympin vuodessa sähkölaskussa, saattaa tullakin monen tonnin vesivahinko.
    Tuttavani rakentaa juuri uutta taloa. Heille tulee mielenkiintoinen ratkaisu keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. Lattia on valettu niin, että jääkaapin, tiskikoneen ja pyykkikoneen kohdalla se viettää pari senttiä kohti lattian keskustaa. Jos tulee jokin ongelma, vesi valuu heti näkyville. Normiarjessa tuota ”vinoa” lattiaa ei edes huomaa, mutta jos tulee ongelmia, vesi ei jää piileskelemään koneen alle tai imeydy rakenteisiin vaan valuu saman tien esille. Loistokeksintö!
    Jaa että miksi jääkaapin kohdalle vesivahingon varalta? No jos on jääkaappi, missä on pakastinosa tai jääpala-automaatti, vesivahinko on hyvinkin mahdollinen. Vieläpä siinä muodossa että vettä tihkuttelee pitkänkin aikaa ennen kun se huomataan.

    1. Heipä hei ja kiitos kommentista! Tuollainen kalteva lattia kuulostaa fiksulta ratkaisulta. Myös turvakaukalo pesukoneen alla valuttaa käsittääkseni vuotovettä näkyville – ainakin tässä meidän tiskaritapauksessa kävi niin. Muuten en olisi sitä huomannutkaan.
      Totta, myös jääkaappi voi aiheuttaa vesivahingon. Kokemusta on siitäkin, valitettavasti…
      Hyvää syksyn jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *