Pienen budjetin viikonloppuloma Pariisissa, rakkauden kaupungissa

 

 
Unelmani toteutui vihdoin: pääsin Pariisiin! Ja mikä ihaninta, sain tehdä matkan kaikkein mieluisimman matkakumppanin eli rakkaan mieheni kanssa. Meillä on syntymäpäivät peräkkäin huhtikuussa, ja olemme viime vuosina juhlineet yhteissynttäreitä tekemällä pidennetyn viikonlopun mittaisen matkan johonkin Euroopan kaupunkiin – kahdestaan, ilman lapsia. Toissa vuonna olimme Budapestissä, viime vuonna Roomassa. Tänä keväänä lennähdimme hurmaavaan Pariisiin. 
Pariisin maine maailman romanttisimpana kaupunkina ei ole tuulesta temmattua. Kaupungissa on ainutlaatuinen tunnelma, jota on vaikeaa sanoin kuvata. Sen vain aistii. Käsi kädessä kulkevia, halailevia ja suukottelevia pariskuntia näkyy joka puolella. Kukaan ei katso pitkään, jos uppoutuu syleilyyn keskellä katua, metroasemalla tai puistossa.
Mutta Pariisissa on paljon muutakin viehättävää. Tässä muutamia asioita, jotka saivat minut ihastumaan kaupunkiin.
 

1 Upea arkkitehtuuri

Pariisin arkkitehtuuri on elämys. Se on myös harvinaisen hyvin säilynyttä ja entisöityä. Kuljin kaupungissa silmät ihastuksesta ymmyrkäisinä: käsittämättömän kauniita, vanhoja ja ilmeikkäitä rakennuksia joka puolella, mihin vain silmä sattui eksymään.
 
Mies kiinnitti huomionsa historiallisiin nähtävyyksiin, joita kaupunki on pullollaan, mutta minä ihastelin erityisesti taloja ja ranskalaisia parvekkeita koristeellisine rautakaiteineen. Myös ikkunoiden edessä näkyi useimmissa taloissa taidokkaasti tehtyjä, kiemuraisia ja koristeellisia rautakaiteita. Ne ovat jotenkin niin romanttisia.
 
 
 

2 Ystävälliset ihmiset

Ranskalaiset ovat ylpeitä historiastaan, kulttuuristaan ja kielestään. Mutta ylimielisiä he eivät minusta ole, vaikka usein niin kuuleekin sanottavan. Vanha klisee ”jos et osaa ranskaa, et saa Pariisissa mitään palvelua” ei pitänyt meidän huomiomme mukaan lainkaan paikkaansa. Ja mehän emme ranskaa osaa.
Ranskalaiset olivat pääosin mukavia ja kohteliaita. Pardon, bonjour ja de rien olivat varmasti eniten kuulemani sanat viikonlopun aikana. Kohteliaisuudesta tulee minulle aina hyvä mieli, niin nytkin. On mukavaa, kun ihmiset ovat huomaavaisia toisiaan, myös vieraita, kohtaan.
Harva kohtaamamme pariisilainen osasi kunnolla englantia, mutta moni yritti tosissaan tehdä parhaansa. Se, mikä ei selvinnyt puhumalla, selvisi ilmeillä ja eleillä. Emme myöskään huomanneet, että turisteja tai ei-ranskalaisia olisi katsottu pitkin nenänvartta. Esimerkiksi eräässä kahvilassa meidän ei tarvinnut kuin istahtaa alas, kun viereisessä pöydässä istuva pariisilaisrouva alkoi jutella ystävällisesti ja kysellä, mistä olemme kotoisin ja millainen sää maassamme on. Lähteissään hän kyllä korosti, että hän on pariisilainen.
 

3 Asiat hoituvat

Olen kuullut Ranskassa asuvien suomalaisten tuskailevan, miten hankalaa ja hidasta asioiden selvittäminen ja hoitaminen maassa on. Tällaiseen emme törmänneet. Sen sijaan törmäsimme hotellin respassa vastaanottovirkailijaan, joka oli valmis tekemään kaikkensa, jotta ongelmat selviäisivät ja olisimme tyytyväisiä.
 
Olimme varanneet huoneen pienestä, viehättävästä Collegede France -hotellista, joka sijaitsee hyvällä paikalla Latinalaiskorttelissa, yliopistokaupunginosassa. Huone oli ylimmässä kerroksessa ja suloinen, mutta todella pieni. Lisäksi ohuen seinän takana oli hissin konehuone, joka piti hirveää meteliä aina, kun hissi vähänkin liikahti. Ilmoitimme respaan, ettemme pysty nukkumaan huoneessa. Hotelli oli täyteen buukattu, mutta respa lupasi hoitaa asian. ”Give me twenty minutes”, hän pyysi.
Eipä aikaakaan, kun kaveri oli hommannut meille huoneen toisesta hotellista. No, sekään ei miellyttänyt meitä (ei, emme me oikeasti ole ronkeleita). Respa totesi jälleen kärsivällisesti, että eipä hätää, hän järjestää asian. Mies lähti kädet ja housunlahkeet heiluen kanssamme naapurihotelliin ja puhui meille sieltä huoneen. Muutimme kimpsuinemme tähän vieressä sijaitsevaan Home Latin -hotelliin ja viihdyimme, ja nukuimme, siellä mainiosti.
 
 
Saimme rahat takaisin ensimmäisestä hotellista, sekä lisäksi virvoitusjuomat ja kutsun tulla hotelliin aamiaiselle. Ja mehän menimme. Harmi vain, että liian myöhään, sillä aamiaistarjoilu oli juuri loppunut. Mutta eipä hätää. Tuttu respa totesi ”give me ten minutes” ja järjesti meille aamiaisen. Hän oli ilmeineen ja eleineen kuin englantilainen koomikko, mutta asiakkaita hän todella osasi palvella.
Yllätyksemme toinen hotelli oli jopa edullisempi kuin alkuperäinen valintamme. Kolmen yön reissu Pariisissa lentoineen (Norwegian) ja hotelleineen tuli maksamaan kohtuulliset 430 euroa per henkilö. Kevät on Pariisissa sesonkiaikaa, joten kovin edullista huonetta on haastavaa löytää hyvältä paikalta. 
 

4 Helppo ottaa haltuun kävellen ja metrolla

Pariisi avautuu parhaiten pitkillä kävelyretkillä. Oli ihanaa samoilla pitkin Latinalaiskorttelin kujia ja leveää Champs-Elysees -puistokatua, kulkea ohi ikonisen Louvren taidemuseon ja läpi Concorden aukion, käydä Riemukaaren ja Eiffel-tornin juurella. Kävelimme lauantaina melkein huomaamatta kymmenen kilometriä ja sunnuntaina lähes yhtä paljon. Kun alkoi väsyttää, hyppäsimme metroon.
 
 
 
 
 
Paras yhdistelmä liikkumiseen onkin mukavat kengät ja pitempiä välimatkoja varten metron kymmenen lipun sarjalippu tai 1-5 päivän Paris Visite -matkakortti, jolla saa rajattoman käyttöoikeuden kaikkiin Pariisin julkisiin liikennevälineisiin valituilla vyöhykkeillä. 
 
Me ostimme 19,50 euron hintaiset kahden päivän matkakortit keskustan kattaville vyöhykkeille. Niiden voimassaoloalue ei ulottunut lentokentälle asti, mutta hyppäsimme Orlyn lentokentältä liukkaasti liikkuvaan raitiometroon ja vaihdoimme Gare d’Antonyn asemalla metroon. Tämän lipun hinta oli kympin luokkaa. Takaisin kentälle menimme samalla yhdistelmällä.
Pariisi mainostaa julkista liikenneverkostoaan yhdeksi maailman tehokkaimmaksi ja turvallisimmaksi. Metro- ja bussiverkosto onkin kattava ja tiheä ja kulkuvälineet ovat suhteellisen siistejä, vaikka metro on avattu jo vuonna 1900. Pariisin metro on Euroopan kolmanneksi vanhin. Sillä liikkuminen vaihtoineen oli todella jouhevaa. Hinnat, reitit ja muuta infoa löytyy täältä
 
 
 

5 Seine ja sillat

Seinen yli kulkee yli 30 toinen toistaan upeampaa siltaa. Ne lukeutuvat mielestäni Pariisin kauneimpien nähtävyyksien joukkoon. Pont Saint-Michel -siltaa pitkin kävelimme useaan otteeseen edestakaisin, mutta monta muutakin näimme kävelyreissuillamme. 
 
 
 
Kaupungin vanhin silta on vuonna 1607 valmistunut Pont Neuf. Runsain ja koristeellisin lienee Pont Alexandre III, joka on koristeltu katulampuilla ja kerubeja, nymfeja, leijonia ja voitonjumalattaria esittävillä patsailla. Sillalta on hyvät näkymät Eiffel-tornille, joten silta on arvatenkin suosittu kuvauspaikka.
 
 
Pariisin keskellä kulkeva Seine-joki jakaa keskustan kahteen osaan: Rive droite (joen oikea puoli) ja Rive gauche (joen vasen puoli). Majoituspaikkamme Latinalaiskortteli yliopistoineen ja kirjailijakahviloineen sijaitsee aiemmin boheemissa maineessa olleella vasemmalla puolella.
 
Lauantai-iltana löysimme Seinen varrelta kauniin auringonlaskupuiston, jonne laskeva aurinko paistoi upeasti. Nuoret kokoontuivat Seinen penkereille eväineen ja myös puistossa oli ihmisiä piknik-koreineen nauttimassa illasta.
 
 
 
Pariisissa on paljon puistoja, ja ehdoton ykköspuisto on Luxembourgin puisto aivan keskellä kaupunkia. Siellä on kaksi merkittyä pikniknurmikkoa, jotka täyttyvät ihmisistä hyvällä säällä. Tässä puistossa ehdimme valitettavasti vain piipahtaa, mutta sinne on ehdottomasti päästävä käyskentelemään pidemmästi seuraavalla Pariisin reissulla.
 

6 Kahvilat

Monen mielestä jo pelkkä kahvilakulttuuri riittää syyksi matkustaa Pariisiin. Kahvilat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa hörppätään hopeasti kahvit, vaan ne ovat kohtaamispaikkoja, olohuoneita ja ylipäätään paikkoja kaupunkielämän keskiössä. Ja kahviloita Pariisissa todella riittää, joka makuun ja jokaiselle kukkarolle. Useimmissa kahviloissa näytti olevan pöytiintarjoilu, mutta laskun voi käydä maksamassa myös tiskillä.
 
 
Kahviloissa istuskelu on lempipuuhiani matkoilla. Mikäpä sen mukavampaa kuin nauttia hyvin ja oikeaoppisesti valmistettua kahvia tai teetä herkullisten suolaisten tai makeiden leivonnaisten kera, katsella ihmisvilinää ja aistia kaupungin sykettä. Tällä reissulla nautin ehkä parhaimman cafe latteni ikinä.
 
 
Maistoin myös macaroneja elämäni ensimmäisen kerran. Macaron-leivokset ovat alun perin kotoisin Italiasta, mutta ne saapuivat Ranskaan italialaisen Katariina de´Medicin mukana, kun hän meni naimisiin Ranskan Henrik II:n kanssa. 
 
Rapsakka, mehevätäytteinen marenkileivos on nykyään ranskalaisen jälkiruokakulttuurin tähtituote, jolla on jopa oma, valtakunnallinen nimikkopäivänsä maaliskuussa. Montaa macaronea en pysty yhdellä kerralla syömään, sen verran makeita ne ovat. Mutta kauniitahan ne ovat ja juuri sopivan pieniä pieneen makeannälkään.
 

 

Entäpä turvallisuus? 

Kun varasimme matkan Pariisin, epäröin hetken, uskaltaako kaupunkiin matkustaa. Matkalla huoli ja pelko unohtuivat tyystin.

Ranskassa ollut poikkeustila on päättynyt, mutta sen tilalle on astunut voimaan uusi laki terrorismin ehkäisemiseksi. Suomen suurlähetystön mukaan uusien terrori-iskujen mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Ranskan viranomaisilla onkin ”vahvistettu turvallisuusvalmius”. Käytännössä tämä näkyi lähinnä yleisenä valvontana liikenteessä ja turistinähtävyyksissä sekä siinä, että julkisten tilojen ja kauppakeskusten ovilla tarkastettiin laukut. Lentokentällä turvatoimet olivat ehkä tiukimmat kuin millään aiemmalla matkallani.
Mitään uhkaavaa tai pelottavaa ei onneksi osunut matkallemme. Ainoa tylsä juttu oli viimeisen eli neljännen päivän vesisade ja koleus, jonka takia lähdimme lentokentälle todella hyvissä ajoin. Olipahan kerrankin kunnolla aikaa kentällä, eikä mitään kiirettä. Sadepäivä oli myös hyvä muistutus siitä, ettei täydellistä idylliä ole. Pariisissakin sää vaihtelee ja voi olla jopa yhtä viileää kuin Suomessa. Silti voi nauttia yhdessäolosta ja uusista kokemuksista.
 
 
 
 
Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

0 Replies to “Pienen budjetin viikonloppuloma Pariisissa, rakkauden kaupungissa

  1. Kiitos! Kiva, kun kävit lukemassa. Toivottavasti sait tästä vähän lisäpontta toteuttaa haaveesi.
    Aurinkoista kevään jatkoa ja iloista kesän odotusta!

  2. Ihanaa lukea matkastanne, erityisesti kun satuimme samaan aikaan samaan kaupunkiin 🙂
    Koleus oli meidänkin matkamme ainoa haitta, mutta ikimuistoinen reissumme oli silti <3

  3. Kiitos, Kati. Olipa tosiaan hauska sattuma, että osuttiin kaupunkiin samaan aikaan 🙂 Muuten emme tavanneet yhtään suomalaista, paitsi lentokentällä. Kiva olla paikassa, jossa kuuli vain ranskaa ja englantia. Ihana reissu! Mukava kuulla, että teilläkin oli onnistunut viikonloppu <3

  4. Kiva kuulla! Toivotan teille jo nyt hyvää ja antoisaa reissua. Olisipa mukava kuulla, millaista Pariisissa on syksyllä. Voisin lähteä vaikka silloin heti uudestaan, jos se vain olisi mahdollista 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *