Kaupallinen yhteistyö: Utua
Laukussa pitää olla tarpeeksi taskuja ja lokeroita. En kestä laukkuja, joissa tavarat vellovat iloisena sekamelskana. Sellaisesta laukusta ei ikinä löydä etsimäänsä muutoin kuin kumoamalla koko laukun sisällön ulos.
Löysin sattumalta aivan ihania laukkuja Utuan verkkokaupasta. Sain viisi laukkua mallailtavakseni ja kuvauslainaksi kotiin. Nyt on edessä vaikein tehtävä: sen omimman laukun valitseminen.
Laukkujen muotoilu istuu hyvin skandinaaviseen makuun. Selkeät ja yksinkertaiset mallit ja linjat miellyttävät ainakin omaa silmääni. Utua tunnetaan myös iloisista väreistä. Laukuissa on paljon herkullisia värejä, näin syksyllä myös kivoja uutuusvärejä. Uutta tuleekin myyntiin useita kertoja vuodessa, sillä laukkujen valmistusmäärät ovat pieniä ja malliston muuttaminen käy ketterästi.
Helsinki
Tämä Helsinki-laukku on suosittu klassikko, enkä yhtään ihmettele, miksi. Ihastuin itsekin laukkuun ensinäkemältä. Kauniin, tilavan ja monikäyttöisen laukun etupuolella helppokäyttöiset avotaskut. Kun sinne työntää kätensä, tuntee ihanan pehmeän nahan. Toisella puolella on vetoketjullinen sivutasku ja sisäpuolella avo- ja vetoketjutaskut.
Olkahihnaa voi säätää lyhyemmäksi ja pidemmäksi ja laukkua voi kantaa myös olan ylitse. Laukkuun mahtuu mainiosti tabletti tai pieni tietokone ja paljon muuta tarpeellista sälää. Laukku ei silti ole mikään kassimainen.
Helsinki-laukusta on tullut uusia syksyisiä värejä, kuten tämä upea viininpunainen. Viininpunainen on yksi lempiväreistäni, etenkin syksyisin ja talvisin, kun kaipaan lämpimiä sävyjä kylmyyden keskelle. Tämä olisi kyllä aivan ihana laukku juuri tähän vuodenaikaan.
Rovaniemi exclusive
Rovaniemi-laukku on kaikessa konstailemattomuudessaan todella tyylikäs ja linjakas. Kaunis nahka pääsee hyvin oikeuksiinsa, kun laukussa ei ole mitään ylimääräisiä kruusailuja. Laukun ulkopuolelle päätyihin on piilotettu taskut, joiden vetoketjuissa on kivana yksityiskohtana nahkaiset hapsut. Niillä on helppo vetää taskut auki ja kiinni. Laukun sisällä on vetoketjutasku ja puhelintasku.
Rovaniemi on Helsinki-laukkua pienempi ja sirompi. Hihnassa ei ole niin paljon säätövaraa, mutta laukku istuu mukavasti olkapäällä ja sitä on miellyttävä kantaa sekä olalla että kädessä. Laukun sisällä on kaunis tekstiilivuori, kuten kaikissa muissakin Utua-laukuissa.
Ystävä exclusive
Moneksi muotoutuvaan tilaihmeeseen, Ystävä-laukkuun on helppo ihastua. Laukku on suunniteltu luotettavaksi, pitkäikäiseksi ystäväksi, ja sellaisen siitä epäilemättä saa. Laukkuun mahtuvat kaikki arjen tärkeimmät tavarat pienestä läppäristä vesipulloon. Ja tanssikengätkin mahtuvat helposti, kokeilin jo. Eikä tehnyt edes tiukkaa.
Laukun ulkopuolella on vetoketjullinen tasku. Sisällä on kaksi ”osastoa” ja useita taskuja, joihin on näppärää järjestellä tilpehöörit: kaksi vetoketjullista taskua ja kaksi avotaskua. Kantohihna on tukeva ja sitä voi helposti lyhentää ja pidentää tarpeen mukaan. Tarpeeksi leveä hihna istuu mukavasti olkapäällä ja laukkua on miellyttävää kantaa.
Espoo exclusive
Pikkulaukkua en ollut alun perin etsimässä, mutta onhan tämä Espoo-laukku aivan supersöpö! Yksinkertaisen tyylikäs uutuuslaukku sopii mainiosti sekä arkeen että juhlaan. Vetoketjussa on hieno hapsukoriste, joka on myös käytännöllinen. Se antaa laukulle kivan, pirteän ilmeen ja siitä saa hyvän otteen vetoketjua vetäessä.
Vantaa exclusive
En ole ikinä käyttänyt shopperia. Nyt pääsin tutustumaan sellaiseen, ja vieläpä nahkaiseen. Pirteän punainen Vantaa-shopperiei ole ihan perinteinen ostoslaukku, vaan pikemminkin työkäyttöön sopiva reilun kokoinen laukku, johon voi sujauttaa helposti vähän isommankin läppärin. Sille on laukussa oma lokeronsa.
Oma valintani
Apua, en ikinä osaa valita näistä yhtä! Tuskailin valintaa viikon, kokeilin ja tunnustelin laukkuja, ja kävin myymälässäkin hypistelemässä.
Laukkuihin pääsee tutustumaan esimerkiksi Utuan brändimyymälöissä Helsingissä ja Raahessa sekä Sievi Shopeissa useissa kaupungeissa. Kannattaa myös seurata Utuaa Facebookissa ja Instagramissa, jos laukkuasiat ja -uutuudet kiinnostavat.
Viime viikolle osui aivan ihania syysilmoja ja kävimme yhtenä iltana poikani kanssa kuvaamassa laukkuja lämpimässä syysillassa meren rannalla. Sain siinä vähän lisää tuntumaan laukkuihin.
JOS olisin tehnyt valintani sen perusteella, mikä sopii kodin värimaailmaan, luontevin valinta olisi ollut ruskea Rovaniemi tai viininpunainen Helsinki. Muutenkin voisin valita toisen niistä kakkoslaukukseni.
Mutta jos ja kun pitää yksi valita, päädyin, tsadaa, mustaan Ystävään! Koska se vain yksinkertaisesti tuntuu minun laukultani.
Ulkokuvat: Lassi Luukkonen