Vaikea uskoa, että kohta on lokakuu. Mittari näytti +20 astetta lämmintä ja aurinko paistoi täydeltä terältä koko viikonlopun. Kävi kerrankin niin, että minä houkuttelin veneilyhullua miestä merelle eikä päinvastoin. Tuntui siltä, että on ihan pakko päästä ulos, luontoon, merelle.
Mies oli asennoitunut jo niin, että veneilykausi on päättynyt – nostetaanhan venekin ensi viikolla talviteloille – ja yritti hetken toppuutella innostustani. Hän selitteli jotakin tuulista, mutta suostui sitten kuitenkin lähtemään kippariksi. Eikä katunut. Merellä oli upeaa! Harvoin olemme olleet näin myöhään syksyllä merellä, minä en koskaan.
Sää oli tyyni, mikä tosin osittain johtui hyvästä reittivalinnasta, ja niin lämmin, että tarkenimme lyhythihaisilla paidoilla pitkälle illansuuhun, ainakin veneen tuulensuojaisilla puolilla. Aurinko kimalteli kauniisti vedenpinnalla ja rannat alkoivat taittua ruskan väreihin.
Merellä ruska tulee myöhemmin kuin mantereella, mutta syksy oli silti selvästi aistittavissa. Maisema oli karumpi kuin kesällä, kun kelluva kesämökkimme lipui sinistäkin sinisemmässä maisemassa. Syksyn huomasi myös siitä, että veneilijöitä oli selvästi vähemmän liikkeellä kuin kesällä. Ehkä moni muukin oli asennoitunut niin, että kausi on ohitse.
Välillä rantauduimme ja nautimme kahvit veneen takakannalle. Nuuhkimme raitista meri-ilmaa niin antaumuksella, että illalla olo oli ihanan raukea ja rentoutunut. Kotiin päin ajellessamme aurinko alkoi jo laskea ja maisema muuttui aina vain kauniimmaksi. Saimme ihanan päätöksen veneilykesälle. Hei, hei, meri, ensi kesänä tavataan!
Seuraavana päivänä lämmin sää vain jatkui, ja sain houkuteltua miehen vielä toistamiseen kesäisiin puuhiin. Kävelylenkillä tuli niin kuuma, että halusin lähteä uimaan. Mies oli heti mukana, joten uikkarit vain mukaan ja menoksi. Pulahdimme molemmat 15-asteiseen veteen. Vesi oli hiukan viileää mutta muuten tuntui ihan kesältä.
