Hurmaava haaleankeltainen auringonkukka – onko niitä tämänkin värisiä?

Syyskuu on kallistunut jo loppupuolelle, mutta en ole vieläkään sisustellut syksyä kotiin, en sisälle enkä ulos. Riipputuolikin on vielä terassilla ja kesäkukat voivat ihmeen hyvin pihalla.

Aurinko on paistellut useimpina päivinä niin ihanasti, etten ole oikein päässyt syksyfiilikseen. Yleensä vaihdan syksyn tullen vähintään tyynynpäälliset tummempiin ruskan sävyihin mutta nyt se on toistaiseksi jäänyt tekemättä. Roosat tyynyt sentään poistin sohvalta.

Ainoa syksyn merkki olohuoneessa ovat olleet auringonkukat. Kotimme lähellä on iso auringonkukkapelto, josta kuka tahansa voi käydä poimimassa aurinkoisia kukkia lähes ilmaiseksi – eurolla saa neljä.

Auringonkukat ovat kauniita ja sympaattisia, mutta yksi huono puoli niissä on: niistä varisee keltaista, sotkevaa siitepölyä, jota saa olla lakkaamatta pyyhkimässä. Nykyään tykkäänkin pitää kullankeltaisia kukkia mieluummin terassilla tai rappusilla ulko-oven pielessä.

Muutama viikko sitten sain tuliaiseksi näissä kuvissa näkyvän upean haaleankeltaisen auringonkukan, jollaista en ollut ikinä ennen nähnyt. Olin luullut, että auringonkukat ovat aina kirkkaankeltaisia, mutta niitä onkin myös esimerkiksi vaniljanvaaleita, rubiininpunaisia ja oransseja lajikkeita. Oletko tiennyt?

Tykästyin kovasti tähän vaaleankeltaiseen versioon. Kukka on tunnelmaltaan hillitympi ja harmonisempi ja sopii mukavasti meidän kodin värimaailmaan. Ja mikä parasta: siitä ei varissut kirkuvankeltaista siitepölyä. Yleensä vasta-auenneiden auringonkukkien siitepöly kypsyy muutamassa päivässä, mutta tämän kukan en huomannut varistavan juuri lainkaan.

Auringonkukat säilyvät maljakossa kauniina jopa kuusi, seitsemän päivää, kun niihin leikkaa terävällä veitsellä uuden, vinon imupinnan. Saksilla vartta ei pidä katkaista, muuten kukan solukot puristuvat kiinni, eikä vesi pääse nousemaan vartta pitkin tehokkaasti.

Seuraavaksi olisi kiva kokeilla valkoista auringonkukkaa, tai miksei vaikka oranssia!

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

2 Replies to “Hurmaava haaleankeltainen auringonkukka – onko niitä tämänkin värisiä?

    1. Voi kiitos, kiva kuulla! Koetan kyllä sisustella seesteisesti. Balettitanssijataulu taisi olla ensimmäinen taulu, jonka tähän kotiin hankin.
      Mukavaa syksyn jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *