Maisema alkaa muuttua sen verran syksyiseksi ja ruska niin kauniiksi, että innostuin vihdoin laittelemaan olohuonetta syksyisempään asuun. Aiemmin en vain malttanut, kun upea sää kutsui viettämään aikaa ulkona ja pääsimme vielä syyskuun lopullakin merelle.
Ihailen ruskan värejä ja inspiroidun niistä aina syksyisin. Tykkään kuitenkin harmonisesta ja melko minimalistisesta sisustuksesta, joten en alkanut räiskiä keltaista ja punaista ympäriinsä, vaan tyydyin ripaukseen ruskean ja harmaan sävyjä.
Myös valo on syksyllä erilainen kuin kesällä ja sen leikki kodin pinnoilla valoineen ja varjoineen tuo tilaan ihanaa lämpöä ja kodikkuutta.
Ihastuin viime syksynä okraan ja sitä ripautin taas väriläiskäksi sohvanurkkaan. Kaivoin vanhoja tyynyjä ja torkkupeittoja esiin ja laittelin kuivattuja heiniä vaaseihin. Mitään uutta en halunnut ostaa. Sain tosin yllätyspaketin, josta löytyi muutama mukavasti olohuoneesen sopiva esine: kuvissa näkyvä Fanni K:n harmaa torkkupeitto ja keraaminen koristelautanen.
Olikin kiva siivota, leipoa ja järjestellä paikkoja, sillä ihana ystävä tuli käymään pitkästä, pitkästä aikaa. Tuntui hyvältä nähdä häntä, ja varsinkin nyt, kun en ollut uskaltanut tavata ketään kuukauteen.
Meidän esikoisella oli syyskuussa ylioppilaskokeet ja halusin pitää koko sen ajan ja vähän etukäteenkin ihmiskontaktit ihan minimissä. Olisi ollut hirveää, jos perheestä joku olisi sairastunut koronaan ja yo-kokelas olisi joutunut karanteeniin. Hän oli kuitenkin valmistautunut ja tehnyt töitä kuukausikaupalla ja latautunut siihen, että kirjoittaa nyt syksyllä.
No mutta huoh ja helpotus, selvisimme sairastumatta ja ylioppilaskokeet menivät hyvin. Pian tapaan pari muutakin ystävää ulkoilun ja kävelylenkkeilyn merkeissä.
Raikasta, reipasta lokakuun alkua!