Voiko tuo olla kärhö?

Tätä kysymystä olen saanut kuulla tänä kesänä useamman kerran. Mantsuriankärhön pienet valkoiset kukat ovat herättäneet pihassamme ihmetystä, sillä moni odottaa kärhöltä suuria ja näyttäviä kukkia. 

Istutin alkukesästä takapihan kohopenkkiin mantsuriankärhön. Sopiva paikka löytyi pikkusyreeni Palibinin vierestä. Syreenin ympärillä on tukipuut, joten päätin hyödyntää niitä. Istutin kärhön yhden tukipuun juurelle, jotta se pääsisi kiipeämään sitä pitkin ylöspäin.

Köynnös on lähtenyt hienosti kasvuun ja alkanut kukkia. Vieraiden kommentteja on ollut hauskaa kuunnella.
– Onko tuo tosiaan kärhö? Ei kai kärhössä ole noin pieniä kukkia?

Monelle kärhö tarkoittaa suurikukkaista köynnöstä, jonka kukat ovat näyttäviä ja jopa lautasen kokoisia. Mantsuriankärhö on toisenlainen. Sen viehätys syntyy pienistä valkoisista kukista, jotka ihastuttavat ainakin minua herkkyydellään ja ilmavuudellaan.

Pienet kukat tekevät suuren vaikutuksen

Mantsuriankärhö ei pyri olemaan pihan näyttävin yksittäinen kukka. Sen kauneus syntyy runsaudesta. Kun kukkia avautuu paljon samaan aikaan, kasvi näyttää kuin kevyeltä valkoiselta harsolta. Vielä kukkia ei ole kovin rusaasti, mutta odotan, että niitä tulee lisää.

Pidän myös siitä, että valkoiset kukat sopivat lähes kaikkiin muihin kasveihin. Meillä ne täydentävät kauniisti pikkusyreenin vihreyttä ja kukintaa, joka tosin on jo loppunut.

Muutama vinkki onnistuneeseen istutukseen

Istuta mantsuriankärhö aurinkoiseen tai puolivarjoiseen paikkaan. Aurinkoisella paikalla juuret on hyvä saada viieään, joten ne voivat hyvin olla varjon puolella vaikka kukka itse olisi auringossa. Voit myös kattaa maanpintaa esimerkiksi kuorikatteella tai istuttaa juurelle matalia perennoja.

Kärhö tarvitsee tukea, jota pitkin se voi lähteä kiipeämään. Meillä sellaisena toimii pikkusyreenin tukipuu. Myös säleikkö, pergola tai köynnöstuki sopii hyvin.

Kohopenkissä maa pysyy kuohkeana, mikä tuntuu sopivan kasville erinomaisesti. Kastele kärhöä istutuksen jälkeen säännöllisesti, jotta se pääsee kunnolla kasvun alkuun. Vesi on kärhölle tosi tärkeää alkuvaiheessa.

Helppo köynnös joka palkitsee

Mantsuriankärhö on osoittautunut vaivattomaksi, ja kestäväkin. Se ei ole vaatinut jatkuvaa hoitoa, vaan on keskittynyt kasvamaan ja kukkimaan. Keväällä se kannattaa leikata noin 20-30 cm korkeudelta maan pinnasta.

Jos etsit köynnöstä, joka näyttää hieman erilaiselta kuin perinteiset suurikukkaiset kärhöt, tätä voin suositella. Pienet kukat ovat valloittavia ja keräävät katseita.

Mantsuriankärhö on siinä mielessä vaatimaton, että se ei yritä varastaa koko show’ta. Se hurmaa vähitellen, kukka kerrallaan.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *