Aamiaiskaappi vai ei?

Jutussa on tehty yhteistyötä Keittiömaailman kanssa.


Minulle oli jo ennen keittiötarjousten pyytämistä selvää, että haluaisin aamiaiskaapin uuteen keittiöömme. Olin lukenut aamiaiskaapista niin paljon kehuja ja positiivisia kokemuksia, etten voinut olla innostumatta. Hehkutin miehellekin, että aamiaiskaappi on aivan loistava keksintö. Todellisuudessahan se on tavallinen kaappi, jossa on sisällä laskutaso, hyllyjä ja laatikoita. Mitään mullistavaa ei sinänsä ole keksitty.

Aamiaiskaapin nimi kertoo jo sen idean: siellä säilytetään aamiaisella tarvittavia tavaroita. Aamiaiskaappiin voi piilottaa pienkoneet, kuten kahvin- ja teenkeittimen, mikron ja leivänpaahtimen sekä aamupalatarvikkeet muroista leipään ja kahvipakettiin. Arkiset esineet saa helposti piiloon sulkemalla ovet ja yhtä helposti esiin avaamalla ovet. Pienkoneet eivät vie tilaa tasolla ja keittiön yleisnäkymä pysyy siistinä.

 

 

Kovasta halusta ja hyvistä suunnitelmista huolimatta aamiaiskaappia ei ollut helppoa sijoittaa keittiöömme. Jääkaappi, pakastin, liesi, astianpesukone ja tiskiallas vievät jo niin paljon tilaa pienestä keittiöstämme, ettei korkealle aamiaiskomerolle yksinkertaisesti tahtonut olla seinätilaa.


Aamiaiskaappi olisi toki voitu tehdä puolikorkeana, mutta silloin se olisi pitänyt sijoittaa tasolle. Mietin kuitenkin, eikö koko kaapin idea vesity, jos kaappi vie tilaa tasolta, kun sen nimenomaan pitäisi vapauttaa tilaa tasolle?


Keittiösuunnittelijat, joilta pyysimme tarjouksen, koettivat kiltisti toteuttaa toiveeni ja lisäsivät aamiaiskaapin suunnitelmiinsa. Ainoa paikka, johon kaapin voi L-muotoisessa keittiössämme sijoittaa, on vasen seinusta heti oviaukon luona. Siinä kaappi kuitenkin tuntui tukkivan keittiön. Sekä täyskorkeaa aamiaiskaappi että puolikorkea tason syvyinen aamiaiskaappi haukkasivat myös rutkasti tilaa tasosta.

Tässä kuvassa vasemmalla näkyy hahmotelma aamiaiskaapista. Kuvassa on vielä vanha kivitaso sekä integroimaton liesi, joiden osalta suunnitelma muuttui sittemmin. Valinnoistamme voit lukea täältä.

 

En halunnut heti luovuttaa, vaan pyysin “omalta” keittiösuunnittelijaltamme, Espoon Keittiömaailman Jonna Rönnbergiltä, että aamiaiskaappi sijoitettaisiin tasolle vähemmän syvänä, jolloin sen eteen jäisi tasotilaa. Jonna teki työtä käskettyä, mutta en sittenkään saanut aamiaiskaappia asettumaan mielessäni mukavasti keittiönäkymään.

 

Aloin miettiä, tarvitsemmeko sittenkään oikeasti ja välttämättäaamiaiskaappia. Ainoat pienkoneet, joita meillä säilytetään tasolla, ovat veden- ja kahvinkeitin sekä leivänpaahdin. Ne eivät loppujen lopuksi vie kovin paljon tilaa tasolla tai tee siitä sotkuisen näköistä. Mysli, tee, kahvi, kaakao ja muut kuivatavarat ovat normikaapissa eivätkä leivätkään loju ympäriinsä. Mietin myös, onko yhtään sen suurempi vaiva ottaa muki tai kulho tavallisesta kaapista kuin aamiaiskaapista.

 
Tajusin, ettei aamiaiskaappia kannata tunkea keittiöön väen vängällä. Jos se ei sovi, niin se ei sovi. Keittiön suunnittelussa kannattaa miettiä omia ja perheen tarpeita mutta myös keittiön mitoitusta ja omaa budjettia. Kaikki trendit eivät vain istu kaikkiin keittiöihin. 

Näiden aatosten myötä luovuin lopulta aamiaiskaapista. Jonna teki uuden suunnitelman ja laittoi aamiaiskaapin tilalle tavalliset yläkaapit. Välitila vapautui, tasotila suureni ja ylärivi yhtenäistyi. Keittiö alkoi näyttää paljon harmonisemmalta.

 

Tästä päästäänkin sujuvasti toiseen keittiötrendiin, yläkaapittomuuteen. Jotkut teistä ovat jo kiitelleet suunnitelmaamme siitä, että säilytämme yläkaapit uudessa keittiössämme. Näin siitäkin huolimatta, että tykkään yläkaapittomista keittöistä. Niissä on avara ja aavistuksen boheemi tunnelma, eikä keittiö näytä niin keittiömäiseltä. Se lienee etu etenkin silloin, kun keittiö on osa olohuonetta. Meille yläkaapittomuus ei ole hyvä ratkaisu.
 

Yläkaapittomuus sopii minusta parhaiten avokeittiöön tai isoon keittiöön. Meillä ei ole kumpaakaan, ja tarvitsemme säilytystilaa. Yläkaappien tilalle laitetut pienet avohyllyt, joihin asetetaan nättejä astioita näkyville, ovat toki kivan näköisiä, mutta tavaraa niihin ei mahdu niin paljon kuin kaappeihin. Laiskana pölyjen pyyhkijänä tuskin jaksaisin avohyllyjä siivoillakaan tarpeeksi usein. Trenditöntä tai ei, meille tulee yläkaapit. En ole epäröinyt sitä hetkeäkään.

Keittiö on, ainakin meillä, kodin tärkein ja käytetyin tila. Se pitää mielestäni suunnitella käytännöllisyys ja omat tarpeet edellä – kauneutta ja viihtyisyyttä unohtamatta – eikä pelkästään sen mukaan, mikä on juuri tällä hetkellä muodikasta. 


Mutta tulee meille sentään jotakin tämän hetken keittiömuodin mukaista. Tämän kesän asuntomessujen perusteella näyttää esimerkiksi siltä, että mustat komposiittialtaat ovat suosittuja. Vetimissä on yhä paljon lankavetimiä ja laminaattitasot ovat tummasävyisiä, usein rouhean betonimaisia tai yksivärisiä mattamustia. Kodinkoneissa suositaan integroituja malleja, mutta kylmälaitteet jätetään usein näkyviin. Nämä jutut päivittävät osaltaan meidänkin keittiömme tähän päivään. Tärkeintä on kuitenkin, että keittiöstä tulee omannäköinen.

Ensi viikolla alkaa tapahtua toden teolla, kun vanha keittiö puretaan. Vähän kyllä jännittää…

 



 

 

 

0 Replies to “Aamiaiskaappi vai ei?

  1. Kivoja suunnitelmia! Itse olen tykännyt, että nekin vähät koneet mitä keittiössä tasoilla pidetään, ovat aamiaiskaapissa piilossa. 🙂 Tykkäisin, ettei tasoilla ole juuri mitään, mutta lapset pitävät huolen siitä, että aina jokin muropaketti tai muu siellä pyörii. 🙂

  2. Heippa! Kiva kuulla 🙂 Itsekin tykkään tyhjistä tasoista, mutta tiedän, että oikeassa elämässä se on aika utopistinen ajatus. Lapset täyttävät sen meilläkin satavarmasti milloin milläkin. Toisaalta, saahan elämä näkyä keittiössä – se on vain kodikasta. Jos ei ihan hirveästi loju kaikkea ympäriinsä…
    Mukavaa elokuun loppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *