Verhokiskon virittelyä – nyt liukuu hyvin!

Ikean tuotteissa on se ominaisuus, että ne aiheuttavat ainakin itselleni aina aluksi pientä ahdistusta. Heti pakkauksen avaamisen jälkeen iskee epätoivo. Hirveästi nippeleitä ja nappeleita! Mitä näillä kaikilla tehdään? Ei hitsit, tätä ei saada ikinä kasattua.

Niin kävi tälläkin kerralla, vaikka kyse oli niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin verhokiskosta. Ikeasta pikapikaa ostamani yksiurainen verhokisko lojui viikkokausia lattialla. Ei vain tuntunut olevan aikaa eikä inspiraatiota alkaa viritellä sitä.

Olimme rempanneet opiskelemaan muuttaneen esikoisen huoneen, mutta homma oli polkenut paikoillaan siitä lähtien, kun olimme maalanneet seinät, uusineet lattian ja kiinnittäneet jalkalistat.

Lopulta ryhdyimme tuumasta toimeen. Hankkimani kisko on mahdollista asentaa seinään tai kattoon. Päätimme kiinnittää sen helpompaan vaihtoehtoon eli seinään. Ja niin ylös kuin mahdollista, jotta valo ei pääsisi virtaamaan kiskon yläpuolelta huoneeseen.

Kisko poikki ja kaksi peräkkäin

Verhotankoa tai ­-kiskoa asennettaessa joutuu aina jännittämään, mitä materiaalia seinä on asennuskohdassa. Meillä kävi tuuri, sillä seinä sattui olemaan ylhäältä puuta eikä kipsilevyä tai betonia. Puuhun on helppo kiinnittää ruuvit, kun ei tarvita mitään erityisiä virityksiä.

Halusin, että kisko ulottuu koko ikkunaseinän leveydelle, jotta verhot saa kunnolla sivuun ja toisaalta huoneen kunnolla pimennettyä. Yhden kiskon leveys on 140 cm, joten meidän piti asentaa 265 cm leveään seinään kaksi kiskoa peräkkäin. Toisesta kiskosta piti vain sahata pieni pätkä pois.

Ohjeiden mukaan kisko on ”helppo sahata sopivan pituiseksi”. Jep, onhan se, jos omistaa metallisahan. Kuinkahan monella mahtaa olla sellainen kotona? Meidän miehellä on, mutta se piti vain hakea toisaalta, joten eipä saatukaan asennettua kiskoa kerralla.

Parin päivän päästä toinen kisko oli pätkäisty. Kiskot oli helppo asentaa peräkkäin ja laittaa kiinnikkeillä seinään. Pieni sauma jäi, mutta verho liukuu sen yli sulavasti ja tökkimättä. Kiinnikkeitä tarvittiin yhteensä kolme tämän pituiseen kokonaisuuteen.

hyvin liukuu

Lopulta pääsin pujottelemaan liukuja kiskoon ja ripustamaan verhon. Laitoin huoneeseen tilapäisesti vanhan Vallilan verhon. Verhossa ei ole laskosnauhaa, johon liu’ut saisi sellaisenaan kiinnitettyä. Minun piti pujotella liukuihin vielä nipistinkoukut.

Verho osoittautui sattumalta tismalleen sopivan pituisiksi. Lisäksi se sopii väritykseltään ja kuosiltaan huoneeseen yllättävän hyvin. Verhonhan voisi jopa jättää huoneeseen. Olin ajatellut ostaa huoneeseen pimennysverhot, mutta ehtiihän ne keväämmälläkin.

Nyt tulee paras osuus: verhot liukuvat kiskossa kuin unelma, kevyesti ja sulavasti. Ei tarvitse nykiä yhtään. Riittää, kun kevyesti hipaisee verholle vauhtia. Kyllä on helppoa ja näppärää.

Olen sitä mieltä, että jos verhoja liikuttelee päivittäin, kuten esimerkiksi makuuhuoneessa tehdään, liukkaasti liukuvat verhokiskot ovat käytännöllisemmät kuin verhotanko. Metalliset kiskot ovat lisäksi kestävät ja monikäyttöiset. Yksinkertaisina ja eleettöminä ne ovat hyvä valinta myös, jos haluaa itse verhojen olevan pääroolissa.

Enpä olisi etukäteen uskonut, että näin edullinen kisko on näin hyvä ja laadukkaan oloinen. Kokonaisuus maksoi Vidga-kiskoineen, seinäkiinnittimineen, liukuineen ja koukkuineen vajaat 40 euroa. Ikea ei muuten maksa tästä postauksesta minulle mitään – vaikka voisi kyllä maksaakin, kun näin esittelen ja kehun tuotetta. Mutta teen tämän ihan silkasta jakamisen ilosta, jos joku vaikka saa tästä itselleen sopivan vinkin.

Yksi pieni moka meille kävi. Kiskon toiseen päähän jäi muutaman ratkaisevan millimetrin verran liian pieni rako kiskon ja seinän väliin. En saanut pujotettua päätypalaa eli stopperia kiskonpäähän, se ei vain mahtunut millään.

Vaan eipä hätää. Kiskoa pystyy siirtämään, kun avaa kiinnikkeiden lukot. Kun toisessa päässä oli päätypala, ujutimme kiskoa siihen suuntaan sen verran, että toisenkin päätypalan sai pujotettua.

Tykkään siitä, että kisko on yksinkertainen, toimiva ja nätillä tavalla huomaamaton. Ainoa miinuspuoli on se, että metallinen kisko ei ole mikään maailman hiljaisin verhoratkaisu.

Olen niin tyytyväinen kiskosysteemiin, että aion asentaa samanlaisen kuopuksen huoneeseen. Poika alkoikin jo muuttaa tähän rempattuun huoneeseen, joten pian pääsemme maalaamaan hänen entisen huoneensa seiniä ja asentelemaan laminaattia lattiaan.

Nyt ei tarvitse nuorenkaan nykiä ja repiä verhoa auki ja kiinni kuten aiemmin. Ja äitiä ilahduttaa, kun verho pysyy nätisti paikoillaan eikä repsota jatkuvasti jostain kulmasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *