Lapsi muutti kotoa – äidille ottaa koville

Tämä viikko on ollut tunteikas ja haikea. Vanhin lapsemme muutti opiskelemaan – ei onneksi kauas, mutta pois kotoa ja omilleen. Enää en näe häntä joka päivä enkä tiedä, mitä hän touhuilee ja mitä hänelle kuuluu.

Kotona tuntuu oudon tyhjältä ja oloni on ollut haikea, varsinkin ensimmäisinä muuton jälkeisinä päivinä. En voinut välttyä liikutuksen kyyneliltäkään, mutta itkeä tirautin salaa niin, että vain nuorin lapsi näki.

Aluksi ihmettelin, miksi eteisessä on niin vähän kenkiä ja mihin yksi pyöräilykypärä on kadonnut. Oli vaikeaa muistaa kattaa pöytään yksi lautanen vähemmän. Mietin, kenelle nyt ostan banaaneja välipalaksi ja keneltä pyydän tietokoneapua.

Aluksi tuntui kuin itsestäni puuttuisi palanen. Tämä lapsi teki minusta äidin ja kasvatti minua ihmisenä valtavasti. Olemme asuneet yhdessä 19 vuotta ja kaipaan sitä iloa, energiaa ja viisautta, jota ihana, fiksu esikoisemme on tähän perheeseen tuonut. Menee varmasti hetki, että totun, ja me kaikki totumme.

Mutta elämä menee eteenpäin ja on aika päästää irti. Olen ylpeä siitä, että lapseni osaa ja uskaltaa itsenäistyä ja tietää, mitä tahtoo elämässään tehdä. On ollut ihanaa katsoa, kuinka innoissaan nuori on oman, itsenäisen elämän alkamisesta ja millaisella tarmolla hän on kaikkea hoitanut.

Hikisen helteinen muuttopäivä jää haikeudestaan huolimatta mieleeni iloisena, touhukkaana ja onnellisena. Kaikki sujui jouhevasti ja hyvässä yhteishengessä. Tuntui hyvältä saada auttaa lasta itsenäisen elämän alkuun. Lapsi oli suunnitellut ja järjestänyt muuton mallikkaasti, pakkasi, tyhjensi kaapit, purki tarvittavat huonekalut, vuokrasi pakettiauton ja värväsi isänsä kuskiksi. Vain muuttolaatikoita hän ei muistanut varata etukäteen ja meidän piti käydä muuttoa edeltävänä iltana ostamassa niitä Ikeasta.

Kävimme eilen kuopuksen kanssa esikoisen luona kylässä ja veimme hänelle joitakin puuttuneita tavaroita. Hän oli järjestänyt kaiken paikoilleen, kasannut sähkötyöpöydän, ostanut ruokaa jääkaapin täyteen ja pessyt jopa pyykkiä pyykkituvassa. Asunto näytti tosi viihtyisältä ja kodikkaalta ja poika näytti kotiutuneen hyvin, touhusi innoissaan ja kertoi kuulumisia. Minulle tuli iloinen ja huojentunut olo. Nyt voin taas nauttia kesästä hyvillä mielin.

Tällä hetkellä oloni tekee tuskaiseksi vain tukahduttava kuumuus. Lämpöä on ulkona 31 astetta, ja meidän ilmastointilaite surraa täysillä kaiket päivät. Sisällä on suunnilleen siedettävää, tai ehkä alan pikkuhiljaa tottua kuumuuteen. Onhan tätä hellettä jatkunut jo kohta neljä viikkoa. Ilman uimista en selviäisi.

Luotan täysillä siihen, että lapsi pärjää omillaan – vaikka olenkin aina valmis auttamaan ja kuuntelemaan, jos hän sitä kaipaa. Koetan kohdella nuorta tasavertaisena aikuisena ja antaa hänelle tilaa. En halua olla mikään hössöttävä, kaikkeen puuttuva kanaemo. Vaikka asumme eri osoitteissa, olemme yhä äiti ja lapsi eikä rakkauden määrä ole vähentynyt mihinkään. Olen onnellinen siitä, että meillä on läheiset välit ja lapsi tietää, kuinka paljon häntä rakastan, nyt ja aina.

Minunkin on aika katsoa eteenpäin ja aloittaa uusi elämänvaihe. Olen luonteeltani sellainen, etten onneksi jää surkuttelemaan, vaan sopeudun suht nopeasti. Tiedän, että keksin kyllä tekemistä ja mielenkiinnon kohteita. Itsenäistyneelle nuorelle on varmasti helpotus nähdä, että vanhemmillakin on oma elämä. Ja onhan minulla vielä kuopus kotona tovin, hänkin aivan yhtä ihana lapsi.

 

2 Replies to “Lapsi muutti kotoa – äidille ottaa koville

  1. Kun meidän esikoispoika lähti 16v 170km päähän opiskelemaan olin sen syksyn tosi allapäin. Alussa itkin tämän tästä. Mutta se tosiaan helpotti kun näki miten hyvin hän pärjäsi ja oli innoissaan. Lohtua toi ajatus että kyllä hän tulee käymään usein. Ja niin on tullutkin. Vieläkin 35v hän tulee käymään kun ehtii. Ja kuopus toi lohtua myös kun oli vielä kotona silloin.

    1. Kaunis kiitos kommentistasi! Teillä oli, tai on, sitten paljon pidempi välimatka kuin meillä. Kiva kuulla, että ikävä helpottaa ajan kanssa. Siihen minäkin uskon. Onhan tämä äidin homma kovasti tunteita herättävää. Sekin oli aikanaan sydäntä riipivää, kun lapsi meni päiväkotiin ja kun hän aloitti ekan luokan ja lähti koulutielle. Irtautuminen ja itsenäistyminen tapahtuu pienin askelin vaihe vaiheelta, kunnes lapsi lopulta muuttaa kotoa. Mukava kuulla, että esikoisesi käy kyläilemässä, kun ehtii. Meidänkin poika on huomenna tulossa syömään. Sain houkuteltua hänet nyt ensimmäisen kerran käymään. Kovasti kiireisiähän nuo nuoret ovat, mutta hyvä, että on tekemistä ja menemistä.
      Aurinkoista kesän jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *