
Onko rikkaruohoton kukkapenkki oikeasti mahdollinen? Aiemmin olisin vastannut, että tuskinpa on. Nyt vastaan toisin.
Miten ihanalta kasvit näyttävätkään, kun rikkaruohot eivät ole sotkemassa näkymää. Meidän pihassa on tällä hetkellä kolme kohopenkkiä, joissa ei ole ainakaan vielä yhtään rikkaruohoa. Ei voikukkaa, juolavehnää, heinää tai muita ärsyttäviä rikkataimia, joita yleensä pukkaa maasta heti ensimmäisten sateiden jälkeen. Voikukkia ja muita rikkakasveja on kyllä kohopenkkien ympärillä nurmikolla. Mutta kohopenkit ovat saaneet olla toistaiseksi rauhassa.
Syy taitaa olla yksinkertainen: tein pohjatyöt viime kesänä kunnolla.
Olimme muuttaneet uuteen kotiin, jonka piha oli laittamaton ja täynnä mahdollisuuksia. Kävin pihasuunnittelukurssilla ja siellä inspiroituneena päätin tehdä istutukset huolellisesti.
Perustin pihaan kohopenkkejä. Kaivoin ensin pois kerroksen nurmikkoa ja rikkaruohoja. Sen jälkeen laitoin pohjalle reilusti sanomalehteä tukahduttamaan vanhan kasvuston. Sanomalehti maatuu aikanaan. Päälle kärräsin kymmeniä ja kymmeniä säkillisiä puhdasta ja laadukasta puutarhamultaa.
Kun olin istuttanut kasvit, levitin vielä kuorikatetta penkin pinnalle ja reunustin kohopenkit. Olihan tuossa kaikessa paljon hommaa, mutta nyt tiedän, että se oli vaivan arvoista.
- Lue lisää kohopenkkien rakentelusta: Kivireunus kaarevaan kohopenkkiin

Silmä lepää
Tänä keväänä olen saanut lähinnä katsella, kastella ja ihailla istuttamiani kasveja. Pieniähän ne vielä ovat mutta kasvavat ja laajenevat pikkuhiljaa. Olen jättänyt penkkeihin tarkoituksella tyhjää tilaa, koska muuten tulee myöhemmin liian ahdasta.
Erityisen iloinen olen siitä, että kaikki kasvit selvisivät talvesta – myös ne, jotka eivät siedä talvimärkyyttä. Suurin yllätys oli, kun karpaattienkellot alkoivat vihertää. Olin luullut, että ne jäävät yhden kesän iloksi. Kiitos kuuluu kohopenkille, siinä märkyys ei vaivaa samalla tavalla kuin tasamaalla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen istuttanut kasvit kohopenkkiin, ja nyt olen täysin vakuuttunut kohopenkin eduista.
Kuorikatekin on ollut yllättävän iso apu. Se pitää mullan kosteampana, siistii koko penkin ilmettä ja näyttää estävän uusien rikkaruohojen itämistä. Samalla koko piha näyttää jotenkin viimeistellymmältä, vaikka kasvit ovat pieniä. Juuri nyt pieni alppiruusu, Ramapo, aloittelee kukintaansa.
Rikkaruohoton tai lähes rikkaruohoton penkki tekee pihasta levollisemman tuntuisen. Täydellistä pihaa tästä ei silti tarvitse tehdä. Luonto kyllä löytää lopulta tiensä joka paikkaan. Todennäköisesti näihinkin penkkeihin ilmestyy rikkaruohoja, mutta yksittäiset sellaiset on helppo nyppiä pois. Kanttausrauta on muuten myös todella kätevä kukkapenkin rajaamisessa ja ruohon torjumisessa.
Juuri nyt nautin tästä pienestä puutarhaihmeestä täysin rinnoin. Joskus helpoin kesä tehdään jo edellisenä kesänä lapion kanssa.

