Kuinka selvitä, kun lapsi muuttaa pois?

Vanhemmuus on irti päästämistä. Ensimmäisiä askeleita, uusia alkuja, yhä pidemmälle ulottuvia lentoharjoituksia, yhä ohuemmaksi käyviä säikeitä lapsen ja vanhemman välillä. Kunnes on aika päästää kokonaan irti. Kun lapsi muuttaa pois kotoa, ajan kulumisen tajuaa kirkkaasti. Taaksepäin katsottuna lapsuus on ohikiitävän lyhyt hetki.

Jos lapsesi on muuttanut pois, tiedät, miltä minusta tuntuu. Jos lapsesi asuu vielä luonasi, nauti jokaisesta hetkestä. Tämän luettuasi saat aavistuksen siitä, mitä on odotettavissa.

Vain vähän aikaa sinä olet minun

Olen harjoitellut irti päästämistä lasteni kanssa viimeisen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Olen saattanut nuorimmaiseni juna-asemalle ja lentokentälle ensimmäisille omille ulkomaanreissuilleen, huiskuttanut hymyillen ja lähtenyt kotiin pala kurkussa. Olen ollut hengessä mukana ja seurannut sydän sykkyrällä, kun hän lähtee yhä pidemmille matkoille ja kulkee omia polkujaan.

Olen auttanut esikoistani pakkaamaan ja purkamaan muuttokuormaa ja kalustamaan pientä opiskelijayksiötä. Olen työstänyt asioita mielessäni ja sopeutunut siihen, että lapsi rakentaa oman kotinsa, oman elämänsä, oman tulevaisuutensa, kuten kuuluukin. Siitä voit lukea täältä.

Juuri kun olen alkanut tottua, että lapseni asuu ja opiskelee omillaan, hän kertoo silmät innostuksesta kiiluen muuttavansa ulkomaille – nyt heti kohta, tänä kesänä.

Loputtomasti kysymyksiä

Onko lapsi yksinäinen? Onko hän onnellinen? Pystyykö hän hoitamaan kaiken omillaan? Entä jos sattuu jotain, eikä ole ketään auttamassa? Millainen äiti olen ollut? Tietääkö lapsi varmasti, kuinka paljon häntä rakastan?

Kysymyksiä on loputtomasti. Ne ovat myös hyvää itsepohdiskelua. Luulen, että useimmat vanhemmat ovat huolissaan, miten nuoren elämä alkaa rullata uusissa ympyröissä. Se on ihan normaalia, sillä jokainen vanhempi toivoo lapselleen hyvää.

Pelkojakin on, mutta ne kannattaa pitää omana tietonaan, eikä kuormittaa niillä nuorta. Muutenkaan ei ole hyvä päästää huolikelaa pyörimään valtoimenaan. Huolet ovat vain ajatuksia, ne eivät ole totta. Puhuminen auttaa keventämään mieltä ja laittamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin.

Olen valanut lapseeni uskoa, että hän pärjää, ja kertonut, että luotan häneen. Sen hän tuntuu kyllä tietävän itsekin. ”Älä hössötä, kyllä mä pärjään.”

Et voi suojella lasta kaikelta

Vanhemman kuuluu huolehtia ja huolestua, asettaa rajoja ja rakastaa. Huomautella, nipottaa ja olla ärsyttäviä. Suojella, silitellä, opettaa, mikä on oikein ja väärin ja kuinka käyttäydytään.
Mutta jossain vaiheessa aikuisen siipien suoja ei yllä tarpeeksi pitkälle. Silloin voin vain luottaa siihen, että olen antanut lapselleni tarvittavat eväät kaikkien näiden vuosien aikana, syntymän hetkestä lähtien.

Olen kannustanut lasta, ja itseäni, että elämä kantaa, että hänen omat siipensä kestävät. Hän on hyvä ihminen ja hänestä tulee hyvä aikuinen.

Vahva vanhempi uskaltaa lähettää lapsensa maailmalle ja astua sopivasti syrjään. Riittää, että tästä lähtien olen valmiudessa ja saatavilla silloin, kun lapseni minua tarvitsee. Muistutan, että olen aina hänen tukenaan. Soita milloin vain. Tule takaisin, jos haluat. Olet aina tervetullut kotiin.

Anna nuoren löytää oma tiensä

Meillä vanhemmilla on usein taipumus laatia mielessämme, tietoisesti tai tiedostamattamme, suunnitelma lapsen varalle. Siinä on oletuksia hyvistä ratkaisuista, joita lapsen kuuluisi tehdä. Jos lapsi poikkeaa suunnitelmasta, se kirvelee.

Moni haluaisi pedata lapselleen sileän tien, jossa ei olisi virheitä tai vastoinkäymisiä. Mutta ehkä elämässä tulee tehdä virheitä ja oppia niistä. Lasten ja nuorten kuuluu horjua, olla keskeneräisiä, haavoittuvia ja välillä eksyksissä.

Heidän kuuluu tehdä päätöksiä ja käydä läpi hankalia tilanteita, jotta he kasvavat ja muovautuvat ajatteleviksi, pärjääviksi ihmisiksi. Heillä on oikeus ottaa oman elämänsä ohjat ja selvittää, kuka minä olen ja mitä minä haluan.

Tunteet saavat tulla ja mennä

Saan olla huolissani ja itkeä ikävää, jos siltä tuntuu. Kyllä se ikävä vähitellen helpottaa. Ikävä on merkki rakkaudesta.

Kokemuksesta voin sanoa, että lapsen lähtö voi tuntua jopa vaikeammalta etukäteen. Itse huolehdin, ahdistuin, murehdin ja ikävöin monta viikkoa ennen muuttoa. Koetin kovasti työstää muuttoa mielessäni, mutta loppujen lopuksi kaikista terapeuttisinta oli se, että sain auttaa lasta muuttoon liittyvissä asioissa. Sain olla mukana ja osoittaa, että tuen häntä ja hänen päätöstään.

Mieleni tasaantui, kun huomasin, että lapsellani on asiat hyvin hallinnassa ja hän tietää, mitä tekee ja mitä tahtoo. Tuntui hyvältä, kun puhuimme avoimesti ja sain kertoa myös omista tunteistani. Saimme olla empaattisia toinen toisillemme.

Lapseni on ainutlaatuinen ihminen, joka rakentaa oman elämänsä näyttämöä. Hän ei elä vanhemmilleen, vaan itselleen. Enemmän kuin mitään toivon, että hän olisi onnellinen. Että hän seuraisi unelmaansa, olisi rohkeasti oma itsensä ja tekisi asioita, jotka kokee oikeiksi ja hyviksi. Että hän uskoisi itseensä ja kulkisi vahvasti omaa polkuaan.

Rakastan häntä juuri sellaisena kuin hän on, omana ainutlaatuisena ihmisenä.

Vaikka irti päästäminen on hirveän vaikeaa, se on myös välttämätöntä, vääjäämätöntä, tarpeellista ja huikean hienoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.