Mies ehdotti, että lähtisimme neljän päivän minilomalle Tahkolle. Hyvä ajatus, mennään vaan! Kaipasinkin kovasti maisemanvaihtoa ja irtiottoa arjesta.
Olimme viettäneet joulun ja uudenvuoden kotona, ja muutenkin viime ajat ovat olleet yhtä pitkää kotoilua koronatilanteen takia. Edellisen kerran minilomailimme syksyllä Ruissalossa ja lähiluonnossa ja viimeisestä ulkomaanreissusta, joulusta Puerto Ricossa Kanarialla, on jo kaksi vuotta.
Lähdimme Tahkolle ilman lapsia. Mies oli ollut viimeiset pari kuukautta vanhempiensa omaishoitajana, ja yhdessäolomme oli sinä aikana kutistunut lähes olemattomiin. Kahdenkesken loma tuli tarpeeseen.
Ensimmäisen kerran näissä maisemissa
Suuntasimme auton nokan Mikkelin ja Kuopion kautta kohti Tahkoa. Ajomatka oli pitkä, reilut viisi tuntia, mutta ei ihan niin puuduttava kuin olin pelännyt. Talvinen Suomi on kaunista katsottavaa ja silmä lepää lumisissa maisemissa.
Tahko on Suomen neljänneksi suurin hiihtokeskus, jossa on laskettelurinteiden lisäksi hiihtolatuja, erilaisia aktiviteetteja ja palveluita ja ympärillä rauhoittavaa luontoa. Miehelle Tahko oli lapsuuden ja nuoruuden laskettelureissuilta tuttu paikka, mutta itse en ollut koskaan käynyt siellä.
Olimme varanneet mukavan, hyvin varustellun huoneiston aivan hiihtokeskuksen ytimestä mutta silti rauhalliselta paikalta. Kaikilla mukavuuksilla varustetussa huoneistossa oli olohuone, makuuhuone, keittiö, kylppäri, sauna sekä lasitettu terassi, jota emme valitettavasti näillä pakkasilla päässeet hyödyntämään. Ikkunoista oli upeat näkymät laskettelurinteisiin ja auton saimme ajaa lämmitettyyn parkkihalliin.
Talven taikaa laduilla ja lenkkipoluilla
Pyhitimme lomamme yhdessäololle, ulkoilulle, lepäämiselle ja palautumiselle ilman sen suurempia suunnitelmia. Kumpikaan meistä ei laskettele enää, joten rinteet jäivät kokematta. Mutta hiihto maistui ja laduille pääsi lähes suoraan ulko-ovelta. Hiihtoinnostukseni oli ollut kateissa vuosia, mutta löysin sen takaisin viime talvena, kun koronasulku laittoi liikuntapaikat kiinni.
Nautin Tahkon hyvistä laduista, kauniista järviluonnosta ja lumen kuorruttamista puista. Vielä kauniimpaa olisi ollut, jos taivas olisi ollut kirkas. Mutta pilvisyydestä oli se etu, että pakkanen pysyi kohtuullisissa lukemissa, noin -10 asteessa. Kovin kireällä pakkasella en olisi pystynyt hiihtämään, koska varpaani ja sormeni paleltuvat herkästi.
Kävely- ja hiihtolenkit raikkaassa ilmassa väsyttivät ihanasti ja nukuimme lähes kymmenen tunnin yöunia. Kylläpä teki hyvää!
Olimme lähes koko ajan koronaturvallisesti kahdestaan. Kaupassa toki kävimme ja kerran Hillside-ravintolassa syömässä. Ravintolaan vaadittiin koronapassi, asiakkaat istutettiin pöytiin väljästi ja alkoholin myynti lopetettiin voimassa olevien säännösten mukaisesti viideltä.
Emme odottaneet ruoalta ihmeitä, mutta meidän molempien annokset olivat taivaallisen hyviä. Mies tilasi burgerin: Liepuskan perunabriossisämpylän välissä oli tuhti burgerpihvi ja osuvat lisukkeet ja mausteet. Itse söin savustettua merilohta – ehkä parasta ikinä – maa-artisokkaa, bataattipyreetä, portobellosientä ja valkoviinivoikastiketta.
Neljän päivän loma hurahti mukavasti, vaikka emme tehneet mitään ihmeellistä. Toisaalta sitä juuri kaipasimmekin. Kuviakin räpsin vain muutamia kännykällä, joten tämän postauksen kuvallinen anti jää valitettavasti varsin niukaksi.
Tykkään tavallisen elämän pyörityksestä ja viihdyn hyvin kotona, mutta välillä täytyy päästä irti arjesta. Kotiympyröissä en pysty rentoutumaan sataprosenttisesti. Tarvitsen silloin tällöin maisemanvaihtoa, jotta keho ja mieli elpyvät. Nyt olo tuntuu uudistuneelta ja on hyvä sukeltaa alkaneen vuoden töihin ja touhuihin.
Hyvää alkanutta uutta vuotta sinulle!
