Miten raha riittää sisustamiseen? 8 keinoa venyttää euroa

 
Päässäni pyörii monta remontti- ja sisustushaavetta, joiden toteuttamista joudun tällä hetkellä toppuuttelemaan. Haaveilen esimerkiksi keittiön ja vaatehuoneen remontista ja makuuhuoneen seinän levyisestä liukuovikaapista, jonne saisin vaatteet kauniiseen ja käytännölliseen järjestykseen.
Raha ei vain tällä hetkellä riitä noin isoihin hankintoihin. Joudun siis vielä tovin tyytymään pelkkään haaveiluun, mikä sekin on kivaa ja inspiroivaa. En tiedä, kauanko tovi kestää, kuukausia vai vuosia? Edellisellä kerralla kesti kymmenen vuotta, sillä teimme vähän isomman muutoksen kotona.
 
Moni on ihmetellyt, miten olen rahoittanut viime vuosien parketti- ja porrasrempat, terassin kunnostuksen, kylppärihuollon, uudet huonekalut ja muut sisustushankinnat. Kyllähän siihen tonni jos toinenkin on uponnut. Jos elättää kahta kasvavaa (lue: runsaasti syövää, harrastavaa ja kuluttavaa) nuorta eikä ole saanut perintöä, voittanut lotossa tai muuten satu olemaan hyvissä varoissa, joutuu oikeasti miettimään, miten raha riittää sisusteluun(kin).
Itse rahoitan sisusteluni näillä konsteilla:

1 Perusta erillinen sisustustili

Minulla on erillinen sisustamiselle omistettu tili, jonne siirrän pieniä summia pitkin vuotta. Joskus laitan kymppejä, joskus satasia, sen mukaan, paljonko irtorahaa sattuu olemaan.
Jos sisustustilille laittaa säännöllisesti esimerkiksi 50 euroa kuukaudessa, vuodessa kertyy 600 euroa. Jos säästää 100 euroa kuussa, saldo kasvaa vuodessa 1200 eurolla. Ideana on kerryttää pottia niin kauan, että rahaa on tarpeeksi hankintaan, josta haaveilee. Koska olen korvamerkinnyt tilillä olevat rahat sisustukseen, en käytä niitä tavallisiin arjen menoihin.

Säästin tällä menetelmällä rahat muun muassa parketti- ja porrasremonttiimme. Jokunen vuosihan siinä meni, mutta säästäminen kannatti ehdottomasti. Kun sitten maksoin remontit sisustustililtä, rahanmenoa tuskin huomasi, kun hankinnat eivät verottaneet tavallista käyttelytiliä lainkaan.

 

2 Näe vaivaa, myy vanhaa

Mieheni ihmetteli taannoin, kannattaako nähdä vaivaa ja myydä kaikenlaista pilipalitavaraa. Todellakin kannattaa! Laskin, että myin meille tarpeettomaksi jääneitä huonekaluja, pienesineitä, verhoja, mattoja, valaisimia, julisteita ja muuta sälää yhden vuoden aikana 950 eurolla. Sillä saimme uuden tv-tason ja valaisimen olohuoneeseen. Muutama euro tai kymppi ei paljon ilahduta, mutta pienistä murusista voi kertyä hyväkin potti.
Jos ostamme vaikkapa uuden sohvapöydän tai maton, myyn, tai ainakin koetan myydä, vanhan alta pois. Jos kauppa ei käy, kippaan hyväkuntoisen tavaran kierrätyskeskukseen ja saan palkaksi hyvän mielen. Koti säästyy tavarapaljoudelta ja itselle tarpeeton esine pääsee uuteen kotiin.
 

3 Älä osta velaksi

Tämä on itselleni todella tärkeä periaate. En osta mitään sisustelujuttuja velaksi, vaan törsään vasta sitten, kun olen säästänyt tarvittavan rahan. Näin tiedän, että minulla on oikeasti ja varmasti varaa hankintaani ja voin ostaa sen hyvillä mielin. Esine, josta on haaveillut pidemmän aikaa ja jonka eteen on nähnyt vaivaa, tuntuu erityisen mieluisalta ja tärkeältä.
 

 

4 Pyydä tarjouksia

Etenkin remonteissa säästää satasia, jos jaksaa vertailla hintoja ja pyytää tarjouksia. Esimerkiksi alakerran parkettilattioiden hionnasta ja lakkauksesta saamamme hinta-arviot vaihtelivat 1400 eurosta 2400 euroon. 
 
Myös firman luotettavuudesta kannattaa ottaa selvää ja googlailla käyttäjien kokemuksia. Säästää paljon, kun homma hoituu sujuvasti ilman vahinkoja ja viivytyksiä ja tulee valmiiksi kerralla ilman korjauksia.

5 Malta odottaa oikeaa

Tiedän, tämä on vaikeaa, kun inspiraatio iskee. Malttamattomana haluaisin saada valmista heti tai ainakin pian. Aina en kuitenkaan löydä sitä, mitä etsin, ja silloin tulee kiusaus päätyä kompromissiin. Kompromissi tulee kalliiksi, kun tuote ei miellytäkään, sille ei ole tarvetta tai se ei kestä käyttöä. Tämän olen oppinut karvaasti kantapään kautta.
 
Olen kuitenkin kehittynyt: odotan ja etsin, kunnes oikea löytyy. Sisustelussa säästää pitkän pennin, kun välttää virheostoksia, ostaa ainoastaan tarpeeseen ja vain sellaista mistä pitää.
 

6 Pidä listaa

Pidän usein päässäni listaa tarvittavista hankinnoista, ja kun sopiva tuote tulee alennukseen, ostan sen saman tien. Sisustamiseen menee hieman enemmän aikaa, mutta minkä ajassa menettää, sen rahassa säästää.
 
Kun viimeksi hankimme uusia kalusteita, mattoja ja verhoja, huomasin, että lähes kaiken voi saada ale-hinnalla. Kivijalkamyymälöissä ja verkkokaupoissa on jatkuvasti suuria sohvapäiviä, mattovaraston tyhjennyksiä, sängynvaihtopäiviä, sisustajan superpäiviä ja ties mitä alennuskampanjoita.
 
Haaveilin esimerkiksi Hakolan melko hintavasta vuodetuolista kuukausia. Mies toppuutteli, ettei kannata ostaa täydellä hinnalla. Ei kannattanutkaan, sillä lopulta saimme tuolista 30 prosentin alennuksen.

 

 

Samoin mietin, raaskinko ostaa Kupoli-valaisimen olohuoneen lisäksi myös työhuoneeseen ja toisen Modern Art –valaisimen senkin päälle. Raaskin. Kun alepäivät koittivat, valaisimien hinnasta lähti 30 prosenttia.
 
On tietenkin esineitä, joista ei saa alennuksia. Esimerkiksi keittiön Ton-tuolit jouduin ostamaan täydellä hinnalla, koska en löytänyt niitä käytettynä eikä niitä myyty missään alennettuun hintaan, vaikka kuinka etsin ja seurasin.
 

7 Luota laatuun

Halpa tulee helposti kalliiksi, jos se ei kestä käyttöä. Laadusta joutuu maksuhetkellä pulittamaan enemmän, mutta säästö tulee vuosien myötä. Ei ole kivaa, jos tuoli hajoaa takamuksen alla, lipaston laatikot jumittavat tai mattoa on mahdotonta imuroida puhtaaksi pölystä ja nukasta. Tulee harmaita hiuksia ja rahaa menee, jos joutuu ostamaan uuden tilalle.
 
En väitä, etteikö laatua saa myös edullisesti. Kyllä saa. Olen tehnyt useita erittäin hyviä ja kestäviä hankintoja esimerkiksi Ikeasta.
 
Koriste-esineissä laadulla ei ehkä ole niin isoa merkitystä – katseluhan ei kauheasti kuluta. Toki jos silmä lepää paremmin designissa, kannattaa ostaa vähemmän ja laadukkaampaa kuin paljon tai usein halpaa. Itse olen panostanut muutamaan taitelija Virpi Mäkisen maalaukseen ja yhteen kauniiseen canvas-tauluun. Merkitykselliset ja puhuttelevat, suomalaisen taiteilijan käsin maalaamat oikeat taulut tuottavat paljon iloa ja tuovat kotiin persoonallista tunnelmaa.
 

8 Osta käytettynä

Ihailen, miten upeita löytöjä monet tekevät kirppiksiltä, tori.fi:stä, kierrätyskeskuksista ja muista käytettyjen tavaroiden myyntipaikoista. Itse olen toistaiseksi ollut aika huono haistamaan ja löytämään etsimääni käytettynä, muuta kuin maljakoita ja muuta pientavaraa. Mutta haluan kehittyä tässä!

 
 
 

0 Replies to “Miten raha riittää sisustamiseen? 8 keinoa venyttää euroa

  1. Aikalailla samaa mieltä. Kun harkitsee ja säästää, ei lankea hetken houkutuksiin. Itse mietin keittiöremonttia monta vuotta ja suunnitelmat ehtivät muuttua moneen kertaan. Samoin on tulevan sauna- ja kylppärirempan kanssa, ideoita on tullut ja mennyt mutta ehkä jo tänä vuonna on toteutuksen vuoro.

  2. Kiva kuulla, että olet samoilla linjoilla. Minäkin mietin ja haaveilen yleensä vuosia, tai vähintään kuukausia, ennen kuin ryhdyn toteuttamaan mitään remonttia. Mutta sen jälkeen asiat etenevät rytinällä. Vaan eikös sitä sanota, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty 🙂
    Mukavaa viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *