Taisin tehdä henkilökohtaisen ennätykseni: sain leikkoruusut kestämään maljakossa kaksi viikkoa. En muista, että yksikään aiemmin hoitamani ruusu olisi kestänyt näin kauaa. Toki ruusun lajikkeella ja laadullakin on merkitystä. Pojan saamat ylioppilasruusut olivat pitkiä ja upeita, terälehdet olivat vaurioitumattomia ja varret vankkoja.
Pisimpään sinnittelivät samppanjan värinen ja punertavan oranssi ruusu Aalto-maljakossa, jonka olin saanut äidiltäni synttärilahjaksi. Ihmettelin päivä päivän jälkeen, vieläkö ne kestävät. En heittänyt niitä pois silloinkaan, kun ne alkoivat kuihtua. Kuihtuva ruusu on mielestäni kaunis ja jollakin tavalla koskettava.
Ruusun hoito ei ole mitään rakettitiedettä, vaan varsin yksinkertaista.
- Poista ruusun varresta lehdet, jotka jäisivät veden alle. Lehdet likaavat vettä ja heikentävät kukkien kestävyyttä. Viillä varteen uusi imunpinta terävällä veitsellä viistoon leikaten. Älä käytä saksia, ne tukkivat ruusun imusuonet ja saavat kukan kärsimään.
- Laita ruusu raikkaaseen veteen tarpeeksi syvään maljakkoon. Ruusu on janoinen ja tarvitsee paljon lämmintä vettä. Lämpimässä vedessä putkisolukot aukeavat ja kukka säilyy pidempään.
- Ruusun mukana tulee usein kukkavirkiste, jonka voi hulauttaa veteen. Kukkavirkiste ravitsee ruusua, estää bakteerien kasvua ja pitää maljakkoveden puhtaana. Bakteerit tukkivat varren johtosolukot, jolloin kukka ei saa riittävästi vettä ja lakastuu nopeasti.
- Itse unohdin juhlahässäkässä kukkavirkisteen kokonaan, mutta hyvin ruusut säilyivät ilman sitäkin, kun vaihdoin niille puhtaan, raikkaan veden päivittäin. Vesi kannattaa vaihtaa vähintään parin päivän välein ja leikata varsiin samalla uudet imupinnat.
- Älä pidä ruusuja vihannesten tai hedelmien kanssa samassa tilassa, tai ainakaan niiden lähellä. Esimerkiksi omenoista ja tomaateista haihtuva etyleeni nopeuttaa kukkien kuihtumista. Ruusu ei pidä myöskään suorasta auringonpaisteesta, kuumuudesta tai vedosta. Normaalissa huoneenlämmössä se säilyy hyvin.
Usein sanotaan, että ruusun pitäminen viileässä, vaikkapa verannalla tai ulkovarastossa, yön yli pidentää kukan kestoikää. Olen usein kiikutellut ruusuja edestakaisin, mutta en tiedä, onko siitä loppujen lopuksi hyötyä. Tällä kerralla pidin ruusut suosiolla olohuoneessa öin ja päivin. Sää viileni juuri sopivasti ylioppilasjuhlien jälkeen ja edesauttoi varmasti ruusujen säilymistä.
Seuraavaksi aion kuivata osan terälehdistä ja käyttää niitä koristeena. Oman pihan torjunta-aineettomia ruusuja voisi syödäkin ja laitella koristeeksi leivonnaisiin ja jälkiruokiin, mutta kaupan leikkoruusuja ei. Kauniita ne silti ovat, ja muistuttavat esikoiseni iloisesta ja onnellisesta ylioppilasjuhlapäivästä.