Oletko kurkistanut pakastimen ja jääkaapin taakse? Kannattaisi.

 

 
Päätimme vaihtaa jääkaapin ja pakastimen. Niinpä, nyt kesällä, vaikka kesä ei todellakaan ole fiksuinta aikaa siihen hommaan. Talvella on paljon helpompaa tyhjentää kylmäkaapit ja saada ruuat säilymään vaihto-operaation ajan, kun ne voi kantaa ulos pakkaseen – jos vain sattuu olemaan tarpeeksi kylmä keli.
 
 
Niin tai näin, meidän oli pakko saada uusittua kylmälaitteet ennen mansikoiden ja muiden marjojen pakastamista, sillä vanhat laitteemme vetelivät viimeisiään. Siinä missä jääkaappi ja pakastin saattoivat ennen kestää jopa 30 vuotta, tuntuu, ettei nykylaitteita ole tarkoitettukaan kestämään kuin keskimäärin ehkä 10 vuotta. 
Pelkäsin koko ajan, että kohta tulee vesivahinko. Yhden olimme jo kokeneet edellisten laitteiden kanssa, enkä toista toivo.
 
 
Kun viimeksi vaihdoimme kylmälaitteet, jääkaapin alta paljastui huomaamaton vuoto. En tiedä, kauanko vettä oli tihkunut lattialle, sillä emme olleet vuosikausiin siirtäneet kylmälaitteita. Juu, tiedän, että esimerkiksi jääkaapin ja pakastimen takana oleva lauhdutin pitäisi imuroida säännöllisesti. Jotkut sanovat, että kerran vuodessa. Mutta kun kylmälaitteet painavat niin turkasen paljon ja ovat hankalia siirrettäviä, varsinkin täysinäisinä…
Kun huomasimme vuodon, tihkuva vesi oli jo ehtinyt aiheuttaa tuhoa lattialle, keittiön kaapistoille ja kodin rakenteille. Lattia ja keittiön kaapistot piti purkaa ja kolmasosa keittiöstä kuivattaa. Siihen meni monta viikkoa. Kului aikaa, rahaa ja hermoja.
Siihen aikaan meillä ei ollut kylmälaitteiden alla edes vuotokaukaloa, joka estää veden valumisen rakenteisiin. Nyt on. Luulen, ettei moni muukaan tule ajatelleeksi, että myös jääkaappi ja pakastin voivat aiheuttaa vesivahingon. Itse olen oppinut tämän kantapään kautta.
 
 
Riski on olemassa kuulemma erityisesti silloin, jos jääkaappi tai pakastin on sijoitettu paikkaan, joka on pölyinen tai kostea tai jossa ilma ei pääse kiertämään tarpeeksi hyvin. Erityisen herkkiä vuotovahingoille ovat kylmäkoneet, joissa on paineveteen kytketty jääpalakone.
Kun uudet laitteet tulivat ja vanhat vedettiin paikoiltaan, olin melkein kauhusta kankeana. Paljastuuko taas vesivahinko? Ei onneksi. Pakastin oli tosin vuotanut jonkin verran, mutta vesi oli jäänyt turvakaukaloon.
Jännitin myös sitä, mahtuvatko laitteet varmasti paikoilleen. Jos kaupan ilmoittamat mitat olisivat heittäneet parikin milliä, laitteet eivät olisi mahtuneet. Ne mahtuivat nippanappa, mutta laitteiden yläpuolelle jäi sentin verran suositeltua pienempi tila ilmankierrolle. Energiankulutus saattaa hieman kasvaa, mutta sillä on nyt mentävä.
 
 
Jääkaapin ja pakastimen vaihtaminen oli yllättävän työlästä. Koetimme monta päivää etukäteen syödä kaappeja tyhjiksi, mutta eihän se kokonaan onnistunut.  Loput ruuat piti pakata kasseihin ja laukkuihin. Osa säilyi kylmävaraajien ja -laukkujen ansiosta, mutta pakasteet sulivat vääjäämättä ja hävikkiä tuli harmittavan paljon.
Vaihto-operaatio kesti nimittäin kauan. Kun laitteet oli saatu paikoilleen ja toisen kaapin kätisyys vaihdettu, piti odottaa kaksi tuntia ennen laitteiden päälle kytkemistä, jotta kylmäainepiiri toimisi tehokkaasti. Käynnistämisen jälkeen piti odottaa vielä nelisen tuntia ennen kuin elintarvikkeita oli suositeltavaa laittaa sisälle.
 
 
 
 
Mutta nyt meillä on uusi pakastin ja jääkaappi. Ja ovathan ne aika ihanat: siistit, hiljaiset, energiapihit ja hyvin toimivat. Laatikot liukuvat nätisti, valaistus on hyvä ja laitteissa on kaikenlaisia kivoja toimintoja ja ovessa näppärä kosketusnäyttö. Mansikat olen jo pakastanut, mutta vielä on hyvin tilaa muillekin marjoille. Tervetuloa mustikat ja puolukat!
 
 
 

 

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

0 Replies to “Oletko kurkistanut pakastimen ja jääkaapin taakse? Kannattaisi.

  1. Sama homma oli täällä 🙂 postaus vielä tekemättä. Meillä oli vanha pakastin niin kauan siirrettynä vieressä ja jäässä että saatiin paikoilleen. Mahdollisimman pienellä hävikillä onnistui.

  2. Kiva kuulla, että selvisitte vähillä tappioilla. Meillä lähtivät vanhat laitteet samalla, kun uudet tulivat. Ei haluttu, että jää vanhoja kalusteita pyörimään jalkoihin. Mutta on tuo melkoinen operaatio tuo vaihto…
    Hyvää kesän jatkoa sinne!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *