* Sisältää mainoslinkkejä.
Vietimme viikonlopun jälleen kerran ulkoillen ja luonnosta nauttien, tällä kerralla Turun Ruissalossa. Saari on ihastuttava! Hämmästyn kerta toisensa jälkeen, miten upeita paikkoja kotimaasta löytyy, ihan läheltäkin. Meiltä hurauttaa Ruissaloon kahdessa tunnissa, joten takamus ei liiemmin pääse puutumaan automatkan aikana.
Moni tuntee Ruissalon lähinnä Ruisrockista ja *Ruissalon kylpylästä, jonne mekin nyt majoituimme kahdeksi yöksi. Ilahduin huomatessani, että kylpylän ilme oli kohentunut ja asiakaskunta nuorentunut sitten viime näkemän.
Olin käynyt kylpylässä viimeksi yli kymmenen vuotta sitten. Nyt siellä näytti olevan paljon nuoria aikuisia ja myös lapsia – mahtoiko johtua koululaisten syyslomista? Turvavälit oli kuitenkin helppo pitää, sillä tilat ovat avarat ja esimerkiksi aamiaiselle ja illalliselle meno oli porrastettu.
Ruissalo on entinen Turun linnan hovin metsästyssaari ja se sijaitsee aivan Turun edustalla. Saareen pääsee sekä meritse että maitse.
Jos asuisin Turussa, polkisin saareen ehdottomasti pyörällä, sillä pyörätiet ovat hyviä ja mukavan tasaisia ja etäisyydet kohtuullisia. Nytkin alkoi tehdä mieli pyörän selkään huristelemaan, mutta tällä kerralla keskityimme tutkimaan saarta jalkaisin.
Ruissalossa vierähtää helposti päivä tai pari upeita luontopolkuja kierrellen. Niitä risteilee joka puolella saarta. Polut ovat hyvin hoidettuja ja reitit selkeitä, joten eksymään tuskin pääsee.
Kuljimme haltioituneina tammimetsiköissä, joissa elelee useita harvinaisia eläin-, sieni- ja kasvilajeja. Niistä en osaa sen enempää kertoa, sillä emme ole miehen kanssa mitään varsinaisia biologeja. Meille riitti retken anniksi raitis ilma, liikunta ja kauniiden maisemien ihailu.
Mies kipusi luonnonsuojelualueella kallion päällä tököttävään lintutorniinkin tähystelemään maisemia, mutta itse jätin korkeanpaikankammoisena tornin suosiolla väliin.
Kävelimme peltojen pientareilla, meren rannalla ja rantakallioilla ja kävimme tutustumassa Turun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan. Ulkoalueille on ilmainen sisäänpääsy, kasvihuoneisiin on erillinen pääsymaksu.
Venehullu mies oli aivan liekeissä meren läheisyydestä ja kylpylän pienestä, suojaisasta ja siististä vierasvenesatamasta. Saa nähdä, tulemmeko Ruissaloon joskus toiste veneellä. Tämän syksyn osalta viimeinen venereissu on jo tehty ja vene nostettu talviteloille, mutta ensi vuonna onnistuisi.
Itse nautin erityisesti ympäröivän saaristomeren kauneudesta ja idyllisistä 1800-luvulla rakennetuista huviloista ja niiden luomasta viehättävästä tunnelmasta. Voin hyvin kuvitella, kuinka nättiä täällä on myös kesän vehreydessä.
Ensimmäinen päivämme Ruissalossa oli pilvinen mutta poutainen ja todella tyyni, toisena päivänä aurinko sai ruskanvärisen maiseman hehkumaan upeasti. Oli jännä huomata, miten valtava vaikutus valolla oli siihen, miltä maisemat näyttivät. Näistä kuvista ei ihan heti uskoisi, että ne on otettu samana viikonloppuna.
Nuo ruskeanharmaat maisemat sopisivat muuten mainiosti vaikka tauluksi meidän olohuoneeseen, jonka sisustin edellisellä viikolla syksyn sävyihin. Kummasti vain viehätyn luonnollisista, maanläheisistä väreistä aina uudestaan. Ne ovat niin rauhoittavia.
Reippailun päälle teki hyvää pulahtaa *Ruissalon kylpylän altaisiin uimaan ja lillumaan. Olimme kävelleet jalkamme väsyksiin ja saaneet hyvän annoksen happea.
Laiturilta olisi päässyt mereenkin pulahtamaan, mutta tällä kerralla mukavuudenhalu vei voiton. Edellisenä viikonloppuna olimme vielä käyneet uimassa, tosin vain järvessä, mutta melkoisen raikasta vesi sielläkin oli.
Ruissalo on todella ihana. Turussa asuessani suuntasin pyöräretkillä lähes aina Ruissaloon. Keväällä valkovuokkien kukkiessa ehdoton käyntikohde. Ensi kerralla kannattaa pistäytyä upeassa sisustusmyymälässä Aveliassa. Tällä hetkellä Avelia on suljettuna, mutta marraskuussa pitäisi jälleen olla avoinna.
Kiitos vinkistä! Täytyypä ensi kerralla poiketa tuolla sisustusmyymälässä. Voin hyin kuvitella, kuinka kaunista saarella on keväällä, kun valkovuokot kukkivat. Kesälläkin siellä olisi varmaan kivaa, kun voisi uida oikein olan takaa.
Mukavaa syksyn jatkoa!