Tulppaaneita ja toivoa

Oletko huomannut, kuinka paljon valo on jo lisääntynyt? Olin tänään hiihtämässä illalla viiden maissa ja oli vielä aivan valoisaa. Valolla on ainakin minuun aivan valtava vaikutus. Siitä tulee iloa, energiaa, pirteyttä, toivoa. Valo ja ruokakaupasta mukaan tarttuneet tulppaanit enteilevät kevättä ja antavat pientä toivoa siitä, että jonakin päivänä pääsemme vielä tavalliseen elämään.

Kukapa meistä ei kaipaisi normaalia elämää ilman koronarajoituksia. Luin aamulla Helsingin Sanomien masentavan jutun siitä, kuinka suomalaiset kokevat yhä enemmän yksinäisyyttä kodin ja lähikaupan välille kutistuneessa elämässään. Tuttu tunne – vaikka minulla on sentään perhe ympärilläni.

En voi kuvitellakaan, kuinka pahalta sosiaalinen eristäytyminen tuntuu perheettömistä sinkuista, yksinelävistä nuorista ja opiskelijoista, neljän seinän sisään kahlituista vanhuksista. Oma iäkäs äitini ainakin kaipaa kipeästi läheisiään ja juttuseuraa, kasvotusten. Jatkuva kotona olo masentaa mieltä ja heikentää kuntoa. Hän miettii, jaksaako enää mihinkään lähteäkään sitten, kun koronarajoitukset vihdoin hellittävät.

Itsestäni tuntuu nykyään usein siltä kuin olisin koko ajan töissä, vaikka pidän toki taukoja työstä. Teen töitä kotona enkä pääse töistä irti samalla tavalla kuin normaalisti, kun palauttavat vapaa-ajan harrastukset, viikonlopunvietot, ystävien tapaamiset ja lomamatkat ovat jäissä ja työkone on koko ajan käden ulottuvilla. Työn ja vapaa-ajan välinen raja on hämärtynyt ja arki on yhtä samaa puuroa.

Teen luovaa aivotyötä ja ajatukseni askartelevat keskeneräisissä asioissa helposti silloinkin, kun en ole koneella. No, mutta ainakin korona-aika on opettanut sen, kuinka äärettömän tärkeää on, että ihminen tekee työn vastapainoksi itselleen tärkeitä, mieluisia ja palauttavia asioita. Voihan rakas paritanssiharrastus, kuinka kaipaankaan sinua! Tanssielämäni on pelastanut nykytilanteessa se, että olen sentään saanut toistaiseksi käydä soolotanssitunneilla.

Tunteeni ovat siinä mielessä ristiriitaisia, että samalla kuitenkin iloitsen kunnon talvesta, pakkasesta ja lumesta ja siitä, että olen löytänyt kadonneen hiihtämisen ilon vuosien tauon jälkeen. Voin milloin tahansa lähteä hiihtämään lähes suoraan kotiovelta, ja hiihtämisestä onkin tullut minulle lähes välttämätön keino tuulettaa päätä ja kroppaa.

Normaaliaikoina olisi niin paljon kaikkea muuta, etten ehtisi hiihtää näin paljon, jos ollenkaan. En ehtisi myöskään rempata kotona niin paljon kuin nyt olen tehnyt. Koronan ansiosta sain vihdoin uudistettua kylpyhuoneen ja päivitettyä pikkuvessan tähän päivään.

Välillä tämä koronakurjimus tuskastuttaa. Mutta sitten muistan, että elämässäni on kuitenkin moni asia tosi hyvin. On perhe, jota ja joka rakastaa. On koti, jossa asua. On työtä, jota tehdä. On luonto, jossa voi vapaasti kulkea ja hengittää. On terveyttä, kuntoa ja mahdollisuus nauttia liikunnan ilosta. Siinähän se kaikkein tärkeimmät kuitenkin ovat, vai mitä?

Positiivista, kevätvalon ja tulppaanien täyteistä viikonloppua!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *