Vanha vessa uudistuu kätevästi kaakelimaalilla

Kaupallinen yhteistyö: K-Rauta Espoon keskus ja V33

 

Kerroin edellisessä postauksessani suunnitelmistani rempata meidän vanha vessa. Ryhdyin viime viikolla tuumasta toimeen, ja olen nyt ollut kädet niin täynnä töitä – ja maalia – etten ole kerennyt tännekään kirjoittelemaan. Hyvä puoli on se, etten ole myöskään ehtinyt ahdistua enempää koronaviruksesta ja tästä kaikin puolin poikkeuksellisesta ja epävarmasta tilanteesta.

Valmistele huolellisesti

Pääsin aloittamaan homman, kun putkiasentaja oli käynyt irrottamassa vanhan altaan ja hanan ja sähköasentaja kytkemässä sähköt pois. Hän irrotti samalla vanhan Polarian valopeilikaapin, jonka myin Torissa muutamalla kympillä eteenpäin.

Vessa oli alkuperäisessä, 20 vuoden takaisessa ulkoasussaan – samassa, jossa se oli silloin, kun muutimme tähän asuntoon. Se oli allasta ja putkia lukuun ottamatta ihan perussiisti, mutta en ollut koskaan tykännyt ruskeista seinäkaakeleista enkä persikkaan vivahtavista lattiakaakeleista. Ne aioin nyt peittää. Vessan tyyli oli vanhahtava, ja halusin siitä raikkaamman, valoisamman ja modernimman.

Kävin K-Raudassa hakemassa maalaustarvikkeet: V33-kaakelimaalit, maalipesuaineen, pari pistotelaa ja varren ja maalikaukalon. Muu tarvittava meillä olikin ennestään. Oli taas mukava asioida K-Raudassa, josta olen saanut ennenkin hyvää palvelua ja asiantuntevia neuvoja. Tällä kerralla tarvitsin apua seinien sävyn valintaan ja siihen, millainen tela sopii sileän kaakelipinnan maalaamiseen.

Seinälaattojen pesu – älä lipsu tästä!

Aloitin maalaamisen seinistä. Ennen sitä laatat piti pestä huolellisesti. Laattamaalauksen onnistumisen ehdoton edellytys on, että maalattava pinta on aivan puhdas rasvasta ja liasta. Siitä ei siis kannata lipsua, vaikka kuinka tekisi mieli heti maalaamaan. Olen itse aika kärsimätön luonne, joten kaiken maailman esivalmistelut olivat vähän tuskastuttavia.

Olin ajatellut, että laattojen peseminen on hankalaa, mutta se sujui näppärästi suihkutettavalla maalipesulla. Sumutinpullosta oli helppo suihkuttaa ainetta seinälaatoille. Kun aine oli vaikuttanut hetkisen, pyyhin pinnat mikrokuituliinalla. Tätä haihtuvaa maalipesuainetta ei ole välttämätöntä huuhdella vedellä pois. Huuhtelin kuitenkin liinaa välissä ahkerasti, ettei lika olisi levinnyt pyyhkiessä paikasta toiseen. Kaakeleiden välit hankasin karkealla sienellä.

Kymmenen minuutin kuivumisen jälkeen seinät olivat valmiit maalattaviksi. Tässä kohdin kannattaa varoa koskettelemasta laattapintoja kädellä. Ihosta irtoaa helposti rasvaa ja rasvajälki näkyy maalatussa pinnassa.

En poistanut lattianrajan silikonisaumoja, vaikka ohjeissa niin neuvottiin. Silikoniinhan maali ei tartu. Silikonisaumat oli uusittu juuri vähän aikaa sitten.

Katonrajassa kulkevat listat, oviaukon pielukset ja muut helposti maaliroiskeista sotkeutuvat kohdat suojasin maalarinteipillä. Siihen meni jonkin verran aikaa, mutta kannatti ehdottomasti. Urakan lopuksi oli mukava vetää tahriintuneet teipit irti, kun alta paljastuivat siistit reunukset. Unohdin kuitenkin piilottaa katkaisijan kokonaan maalarinteipin alle ja siihen tuli pari ikävää roisketta.

Seinäkaakeleiden maalaus – vessan ilme muuttuu silmissä

V33-kaakelimaalipurkin kannen alla on pieni lisäainepakkaus, jonka sisältö pitää lisätä maaliin ennen käyttöä ja sekoittaa huolellisesti. Jännitin tätä vaihetta vähän etukäteen, koska olin kuullut, että lisäaine ruiskahtaa helposti ja joku oli saanut sitä silmiinsäkin. Onneksi aine osui maaliin ja selviydyin vaurioitta.

Maalasin lattian ja seinän rajapinnat, kulmat ja kaakeleiden välit ensin keinokuitupensselillä. Sen jälkeen telasin isot pinnat telalla. Tässä vaiheessa kiitin rautakaupan myyjän asiantuntemusta siitä, että hän oli valinnut minulle oikeanlaisen telan, laadukkaan huopatelan, jolla sai siistiä jälkeä. Mikrokuitutelassa suositeltava nukan pituus on 5-8 mm.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen vanhat laatat kuulsivat vielä läpi. Maalin piti antaa kuivua 24 tuntia ennen kuin pääsin maalaamaan toisen kerroksen. Sitä odotellessani maalasin pikkupensselillä pieniä koloja putkien takaa. Sinne oli mahdotonta ulottua isolla pensselillä, saati telalla. Myös boordin reunat ja välit piti maalata erikseen, sillä telalla maalatessa maali ei uponnut kaikkiin syvennyksiin. Näihin yksityiskohtiin meni yllättävän paljon aikaa.

Maalasin myös putket ja pienen patterin seinäkaakelimaalilla. Kellertyneenvalkoiset putket ja patteri eivät olleet kovin kauniita. Ajattelin, etteivät ne hypi niin paljon silmille, jos ne ovat samanvärisiä seinän kanssa. V33-kaakelimaali kestää jopa +90 asteen lämpötilaa, mutta noin kuumaksi patteria ei kuumenneta. Varmistin vielä V33:n asiakaspalvelusta, sopiiko maali patterin peittämiseen. Kuulemma sopii, jos patteria kärsii lämpimänäkin koskea kädellä.

Kun olin maalannut toisen kerroksen, seinät alkoivat näyttää oikein hyviltä. Vaaleanharmaa sävy tosin riiteli pahasti vanhan persikkaisen lattian kanssa, mutta se ongelma oli pian hoideltu. Mäntyisen paneelikaton olin maalannut valkoiseksi jo aiemmin, taisi olla viime vuonna.

Lattiakaakeleiden maalaus on helppoa mutta vaatii enemmän valmistelua

Pesin lattian samalla tavalla Rensa-maalipesulla ja mikrokuituliinalla kuin seinälaatat. Sen lisäksi lattia piti käsitellä ennen maalausta V33-esikäsittelyaineella, joka syväpuhdistaa lattiapinnan ja parantaa maalin tarttuvuutta.

Kaadoin veteen laimennettua esikäsittelyainetta lattialle ohjeen mukaisesti kastelukannulla, jotta se levittyisi mahdollisimman tasaisesti joka puolelle. Tätä vaihetta varten kannattaa kaivaa kumisaappaat esiin. Harjasin lattiapinnan ja erityisesti saumat läpikotaisin harjalla ja jätin aineen vaikuttamaan 30 minuutiksi.

Sen jälkeen huuhtelin ja moppasin lattian moneen kertaan ja jätin sen kuivumaan. Kuivumisaika on vähintään 24 tuntia, joten pääsin jatkamaan maalaamista vasta seuraavana päivänä. Lattian on oltava täysin kuiva ennen maalaamisen aloittamista. Jos käsiteltävässä tilassa on lattialämmitys, se pitää sulkea vähintään vuorokautta ennen maalausta.

Olin valinnut lattiaan tummanharmaan sävyn vaaleanharmaiden seinien kaveriksi. Myös lattiamaaliin piti ensin sekoittaa lisäaine. Aloitin maalaamisen taas reunoista siveltimellä ja jatkoin maalaustelalla ristikkäisillä vedoilla.

Lattian maalaaminen oli helppoa ja paljon nopeampaa kuin seinien maalaaminen ­– jo siksikin, että pinta-alaa ja hankalia yksityiskohtia oli vähemmän.

Kun lattia oli kuivunut kolme tuntia, pääsin maalaamaan toisen kerroksen. Yksikin kerros olisi värin puolesta melkein riittänyt, mutta lattia kannattaa maalata kahteen kertaan, jotta se kestää paremmin rasitusta. Lattialla pystyi kävelemään 12 tunnin kuluttua toisesta käsittelystä ja vettä voi laskea pinnalle kolmen vuorokauden kuluttua.

Miltä näyttää?

Nyt kun vessan pinnat on maalattu, voin vain todeta, että vaivannäkö todella kannatti! Veden- ja pesunkestävä  kaakelimaali on kätevä tapa uudistaa pintoja, ja muutos vanhaan on valtava. Vanhoista kaakeleista ei näy enää merkkiäkään.

Vessa sopii väritykseltään nyt paljon paremmin yhteen muun alakerran sisustuksen, ja etenkin läheisen keittiön kanssa. Sen remppasimme muutama vuosi sitten, ja keittiössäkin päävärejä ovat valkoinen ja harmaa.

Tämä on ensimmäinen remontti, jonka olen tehnyt ihan itse ja omin käsin, ja olen siitä superylpeä. En ole pyytänyt mieheltä apua tai neuvoja missään vaiheessa, vaikka hän olisi kyllä mielellään auttanut. Halusin opetella ja selviytyä omin avuin.

Luulen, että onnistumisen kannalta olennaista oli se, että tutustuin ohjeisiin jo ennen urakan aloittamista ja aikataulutin homman tarpeeksi väljästi. Maalaamiseen menee helposti enemmän aikaa kuin kuvittelee, ja lisäksi pitää ottaa huomioon kaikenlaiset esivalmistelut ja pesujen ja maalausten jälkeiset kuivattelut. Pelkkä maalaaminen olisi hoitunut päivässä tai parissa. Nyt koko hommaan meni viisi päivää.

Seuraavaksi on vuorossa allaskalusteiden ja valopeilin asennus, mutta siihen tarvitsen putki- ja sähköasentajan apua. He saavat puurtaa vuorotellen ihan omassa rauhassaan veskissä, sillä aion pysyä loitolla näin korona-aikaan. Sen jälkeen pääsen esittelemään sinulle uudistuneen vessamme, johon pääset kurkkaamaan seuraavassa postauksessani.

* Osa maaleista on saatu V33:lta blogin kautta. Muista tarvikkeista on saatu alennusta K-Raudasta.

10 Replies to “Vanha vessa uudistuu kätevästi kaakelimaalilla

    1. Kiitos, kiva kuulla <3 Olen itsekin tyytyväinen lopputulokseen ja oman kokemukseni pohjalta voin lämpimästi suositella kaakeleiden maalausta, jos vanha väri häiritsee ja rakenteet muuten ovat kunnossa. Mukavaa viikon alkua!

    1. Heippa! V33-maalit ja esikäsittelyaine + Rensa-maalipesu kustansivat tämän kokoiseen vessaan yhteensä n. 150 e. Pistotela, varsi ja maalikaukalo olivat n. 30 euron arvoiset. Näin siis normihinnoilla, ilman mitään alennuksia tai tarjouksia.

      Jos täytyy irrottaa/asentaa allas ja hana ja/tai valoja, putki- ja sähkötöistä tulee joitakin satasia lisähintaa. Niistä en ole vielä saanut laskua, joten en osaa sanoa, paljonko tarkalleen. Joka tapauksessa, sähkäreiden ja putkimiesten hinnoissa on niin paljon eroa, että on varmasti aika lailla tapauskohtaista, paljonko veloittavat. Toivottavasti tästä oli apua sinulle.

  1. Hei! Voin hyvin samaistua tarinaasi… 🙂 eli olen tehnyt tismalleen saman homman eräälle asiakkaalleni. Tuloskin oli ihan samannäköinen. Ajattelin vain kysyä: onko se maali pysynyt sinulla miten hyvin? Asia jäi vaivaamaan minua, koska maali ei näyttänyt kovin kestävältä. Tein kyllä kaiken oikeaoppisesti, jopa poistin vanhat silikonisaumat ja laitoin uudet.

    1. Hei! Aika moni on tämän homman tehnyt, myös kylppäriin. Kyselin vähän aikaa sitten eräältä kylppärin maalanneelta, miten onnistui suihkukopin maalaus ja miten on maali pysynyt. Kuulemma hyvin. Itse en pysty oikein kommentoimaan maalin kestävyyttä vielä, kun maalauksesta on kulunut niin vähän aikaa. Mutta ainakin olen voinut huoletta pyyhkiä pintoja. Vesipisarat jäävät siihen kivasti helmeilemään. Mielestäni maali näyttää ihan kestävältä. Ehkä teen uuden postauksen kokemuksistani maalin kestävyydestä vielä joskus myöhemmin.
      Aurinkoista viikkoa!

      1. Hieno homma! Olen nyt hieman helpottunut. Jään odottamaan vielä seuraavaa postaustasi.

        Oikein aurinkoista alkavaa viikkoa itsellesi!

  2. Hei, löysin blogiisi kun etsin kaakelimaalista tietoa. Maalauksesta on näköjään melko vähän aikaa edelleen mutta kiinnostaisi tietää miten se on pysynyt? Lattian maalaus kiinnostaisi itseäni

    1. Heipä hei!
      Juu, maalauksesta on tosiaan vasta nelisen kuukautta. Hyvin on maali pysynyt sekä seinissä että lattiassa. Tämä pikkuvessa on tosin hyvin kevyessä käytössä. Siellä ei vesi roisku (mitä nyt joskus muutama pisara seinään tai lattialle) eikä muutenkaan kolistella ja kolhita paikkoja 🙂 En osaa sanoa, miten hyvin maali pysyy kylpyhuoneessa. Olen imuroinut ja pyyhkinyt lattiaa, ja sen maali ainakin on kestänyt hyvin. Toivottavasti tämä auttoi. Kysyhän lisää, jos tulee lisäkyssäreitä mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *