Olen viime aikoina kiittänyt itseäni siitä, että olin kaukaa viisas ja hankin työhuoneeseeni säädettävän sähköpöydän jo viitisen vuotta sitten. Teen yrittäjänä yleensäkin paljon töitä kotona, mutta nyt korona-aikaan vielä enemmän, kun koneen naputtelun lisäksi lähes kaikki palaverit, haastattelut ja neuvottelut hoituvat etätyönä oman pöydän ääressä.
Säädettävä sähköpöytä on siitä mukava, että pöydän korkeutta on helppo säätää nappia painamalla. Huraus vain ja pöytä on yläasennossa. Siinä asennossa pidänkin sitä enimmäkseen, sillä tykkään tehdä töitä seisten. Totuin seisomiseen nopeasti silloin, kun olin hankkinut sähköpöydän, ja siitä lähtien olen istunut työpöydän ääressä harvoin.
Tiedän kyllä, että työasentoa kannattaa vaihdella, ettei kroppa rasitu. Ja näin teenkin. Vaikka seison, en hyydy samaan asentoon. Välillä seison kahdella jalalla, välillä yhdellä. Milloin on toinen jalka tuolilla, milloin laatikoston päällä. Välillä nousen varpailleni, liikuttelen jalkoja, kipaisen toisessa huoneessa. Tämä kaikki tapahtuu kuin huomaamatta. Istuessani jämähdän helpommin samaan asentoon.
Parasta, mitä sähköpöydän käytöstä on seurannut, on se, ettei selkäni jumitu eikä tule enää kipeäksi töitä tehdessä. Tietenkin myös liikuntaharrastukset, etenkin keskivartalon syvien lihasten treeni, tanssi ja pilates auttavat siihen, että kroppa pysyy paremmin kunnossa.
Viime viikolla tapahtui kurja juttu: sähköpöytä päätti yhtäkkiä lopettaa toimintansa. Se ei hievahtanutkaan viikkoon, vaikka kuinka painelin nappia, resetoin pöydän, kävin moneen kertaan lävitse kaikki piuhat ja töpselit ja varmistin, että avain on lukossa oikein. Ei inahdustakaan.
Olin aivan hiilloksissa ja sain stressistä ja huonosta työasennosta niskani kipeiksi, kun en pystynyt säätämään pöytää optimaaliseen asentoon. Pöydän oikea korkeushan on juuri se juju. Jos taso on liian korkealla, hartiat jännittyvät. Jos se taas on liian matalalla, hartioihin tulee venytystä ja ryhti kaatuu pöydän päälle.
Tuntui aivan käsittämättömältä, että pöytä, ilmeisesti sen moottori, oli noin vain sammunut, kun se tähän asti oli toiminut yli viisi vuotta moitteettomasti. Huomasin pian, miten tärkeä juttu pöydän säätömahdollisuus on ja miten paljon sitä kaipasin, kun se ei toiminutkaan.
Mutta tiedätkö, mitä? Nyt tulee paras osuus: Ikeasta ostamassani Bekant-pöydässä on kymmenen vuoden takuu! Olin ratketa riemusta, kun tajusin sen.
Olen aina tykännyt Ikeassa siitä, että siellä ei nikotella vastaan, jos asiakas valittaa jostakin, vaan korjataan asia. Niin nytkin. Otin yhteyttä asiakaspalveluun ja pallottelimme pari päivää eri vaihtoehtoja. Lopulta he päätyivät siihen, että pöydän jalat moottoreineen vaihdetaan uusiin.
Se oli mainio ratkaisu, koska näin sain pitää entisen viisikulmaisen pöytälevyn, josta tykkään kovasti. Tämän mallisia Bekant-pöytälevyjä ei enää ole valikoimissa, joten olisin joutunut vaihtamaan tylsemmän muotoiseen suorakulmaiseen ”laattaan”.
Nyt jalat on vaihdettu uusiin ja pöytä toimii taas, vieläpä hyvin ponnekkaasti. Pöytä on selvästi saanut uutta virtaa, aivan konkreettisestikin, ja se suorastaan singahtaa korkeudesta toiseen.
Ehdin jo hetken harmitella pöydän kanssa tapellessani, että olisi pitänyt sittenkin ostaa edullisempi säädettävä pöytä, joka ei toimi sähköllä, vaan jota veivataan käsin kammella.
Kannattiko maksaa työpöydästä yli 400 euroa? Todellakin kannatti, varsinkin näin hyvällä takuulla varustetusta pöydästä. Pöytä on ollut hintansa arvoinen ja maksanut itsensä monin verroin takaisin. Niin ja ihan vain selvennykseksi: tämä ei ole maksettu mainos.
Nyt, kun etätöistä on tullut vallitseva työskentelytapa, työhuoneen tai työpisteen sisustamiseen ja työergonomiaan kannattaa mielestäni uhrata jokunen ajatus ja euro jo pelkästään oman hyvinvoinnin ja viihtyisyyden takia.
Työtuolina minulla on kuvissa näkyvä Ton-tuoli, jonka ostin pari vuotta sitten ja johon olen ollut tosi tyytyväinen. Meillä on samanlaisia tuoleja myös keittiössä. Toneissa on mielestäni hyvä istua ja niiden kaunis muotoilu hivelee silmiä.
Saan aika ajoin kyselyjä työhuoneen matosta, joten kerrottakoon sekin nyt tässä: matto on VM Carpetin luonnonvalkoinen Hattara, jonka hankin jokunen vuosi sitten. Se on ihanan pehmeä jalkojen alla ja, ihme kyllä, vieläkin varsin vaalea. Vain se kohta, jossa seison, on hieman kerännyt nukkaa sukkien pohjasta ja aavistuksen tummunut.
Tästä episodista oli muuten se hyöty, että jouduin tyhjentämään työpöydän jalkojenvaihtoa varten paperipinoista ja muista lojuvista ja tilaa vievistä rojuista. Nyt on paljon mukavampaa tehdä töitä, kun on siistiä. Tai niin no melko siistiä… Rojut ovat tällä hetkellä seinustalla hyllyssä, joka ei (tietoisesti) näy näissä kuvissa.
