Taatelikakku tuoksuu ja maistuu joululta

Aloitin joululeipomiset tänä vuonna hyvissä ajoin heti joulukuun alussa, ja mistäpä muusta kuin taatelikakusta. Ystäväni oli tulossa kylään ja taatelikakku on yksi hänen lempileivonnaisistaan. Kostean mehevä ja makea taatelikakku maistuu myös meidän perheelle, joten kakku hupeni viimeistä murua myöten.

Taatelikakku on helppo pyöräyttää, joten ehdin leipoa niitä jouluksi vielä useamman. Yleensä teen yhden meille ja muutaman lahjaksi. Esimerkiksi omat ja miehen vanhemmat ovat sitä mieltä, että jouluna pitää saada perinteistä taatelikakkua.

Nykyään taatelikakku kuuluu myös meidän perheen jouluun, vaikka lapsena en siitä erityisemmin tykännyt. Nyt tykkään kakusta todella paljon – osittain ehkä siksi, että se herättää mukavia makumuistoja.

Keitän kuivattuja taateleita ensin sokerilla maustetussa vedessä, jolloin ne imevät itseensä nestettä ja pehmenevät ihanasti. Pehmeät taatelit mehevöittävät kakkua ja tuovat siihen hienoisen kinuskisen säväyksen. Klassiseen taatelikakkuun sopivat parhaiten tiiliskivimäiseen pakettiin pakatut kuivatut, kivettömät taatelit.

Taatelikakku säilyy maukkaana useita päiviä ja mehevöityy vain entisestään, joten sen voi leipoa hyvissä ajoin. Olen säilyttänyt kakkua jääkaapissa tai huoneenlämmössä vuoalla tai foliolla peiteltynä vajaan viikon. Pidempää säilytystä varten olen pakastanut sen palasina.

Viime vuonna leivitin kakkuvuoan kaakaojauheella. Taatelikakusta tuli todella tumma eikä ulkonäkö ollut ihan paras mahdollinen. Mutta maussa ei ollut mitään valittamista, päinvastoin, suklainen säväys sopi yllättävän hyvin taatelikakkuun. Tällä kerralla kaapista löytyi korppujauhoja, joten leivitin vuoan perinteiseen tapaan niillä. Kakusta tuli taas normaali vaaleahkon ruskea.

Taatelikakun ohje

Ainekset:

1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita

2 dl sokeria

2 dl vettä

200 g voita

1 muna

3½ dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

Vuokaan:

voita/ margariinia

korppujauhoja

Tee näin:

– Palastele taatelit kattilaan. Tarkista, ettei joukossa ole kiviä! Lisää sokeri ja vesi. Hauduta, kunnes taatelit irtoavat toisistaan ja pehmenevät.

– Lohko joukkoon voi ja anna sen sulaa.

– Anna taateliseoksen jäähtyä hieman. Lisää seokseen muna.

– Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan.

– Voitele ja leivitä n. 1,8-litrainen rengasvuoka. Kaada taikina vuokaan.

– Kypsennä kakkua 175-asteisessa uunissa alimmalla tasolla n. 40–50 minuuttia. Tarkista kypsyys tikulla. Kakku on valmis, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Älä kypsennä kakkua lisää varmuuden vuoksi, ettei se kuivu.

– Anna kakun jäähtyä vuoassaan hetki ennen kumoamista.

– Kumoa kakku vadille ja anna jäähtyä. Halutessasi voit siivilöidä jäähtyneen kakun pinnalle koristeeksi tomusokeria.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *