Toisiinsa osuvien ovien ongelma ja edullisin remonttini ikinä

Minusta alkoi tuntua muutama kuukausi sitten siltä, että meillä on liikaa ovia. Olohuoneen yhdellä seinällä oli vierekkäin ja aivan liian lähekkäin kaksi ovea, työhuoneen ja komeron ovi. Ovet kolisivat yhteen ja työhuoneen ovi oli auki ollessaan komeron oven päällä.

Kenen neronleimaus on ollut suunnitella näin toimimattoman ja tökerön näköinen ratkaisu? Tai pikemminkin jättää se suunnittelematta.

Toisiinsa osuvien ovien ongelma oli ratkaistava. Päätimme, että hankkiudumme eroon työhuoneen ulospäin aukeavasta ovesta ja asennamme tilalle kasaan menevän taiteoven. Löysimmekin kauniin ja laadukkaan oloisen, valoaukollisen puutaiteoven, joka olisi säästänyt tilaa ja ollut varmasti hyvä ratkaisu.

Mutta tässä kohdin tajusimme, että taiteovi kaventaa oviaukkoa yksiosaisenakin melkoisesti ja olisi haukannut aukon leveydestä noin 14 senttimetriä. Oviaukosta olisi tullut aivan liian ahdas, vain noin 66 senttimetriä leveä. Niin kapeaa oviaukkoa ei käsittääkseni edes saa olla, vaan kulkuaukon vapaan leveyden on asetusten mukaan oltava vähintään 80 senttimetriä tämän ikäisessä talossa.

Mitä nyt tehdään? Pähkäilimme miehen kanssa tovin ja keksimme: poistetaan ovi ja ovenkarmit, rakennetaan tilalle siisti, tasainen kehikko eikä laiteta ovea ollenkaan. Epäröin hetken. Miltä se näyttää? Pystynkö tekemään töitä ilman ovea? Ai niin, ovihan on muutenkin yleensä aina auki.

Tuumasta toimeen. Irrotimme oven ja kiskoimme karmit pois. Kävimme ostamassa vajaan viiden metrin pituisen 18 x 95 millimetriä leveän, kuusesta höylätyn laudan, jonka mies sirkkelöi pihalla sopivan kokoisiksi paloiksi. Yksi kolmen euron hintainen lauta riitti tismalleen oviaukon kehikon rakentamiseen.

Olimme juuri saaneet kehikon kiinnitettyä, kun huomasin, että erittäin näkyvällä paikalla oli tumma, pihkaa pukkaava oksankohta. Kääk, mikä moka! Mies kaiversi oksakohdan pois, minkä jälkeen meillä oli ongelmana lähes kananmunan kokoinen kolo kehyslaudassa.

Kävimme ostamassa kaksikomponenttista täyteainetta ja kittasimme reiän umpeen. Se oli helpommin sanottu kuin tehty, mutta lopulta paikkauksesta tuli ihan siisti. Piti vain malttaa antaa sen kuivua rauhassa.

Seuraavana päivänä hioimme ovikehikon kevyesti ja maalasimme sen valkoisella maalilla kahteen kertaan. Seinän ja laudan välisen raon täytimme vessaremontista jääneellä tiivistysmassalla.

Oviaukosta tuli hieno! Oveton aukko kohensi olohuoneen ilmettä paljon enemmän kuin mitä osasin odottaa.

Seinä näyttää nyt selkeämmältä ja rauhallisemmalta ja olohuone on avaramman ja valoisamman oloinen kuin aiemmin. Valo pääsee virtaamaan esteettä työhuoneesta olohuoneeseen. Näkymä eteisestä olohuoneeseen on myös nätimpi ja seesteisempi, kun katse ei törmää koliseviin oviin.

Listojen laitto vain meinasi taas jäädä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy.  Mutta kun oikein patistimme itseämme, saimme kuin saimmekin ne asennettua.

Hyvät ratkaisut ovat usein hirveän yksinkertaisia – ja välillä myös tajuttoman edullisia. Tämä oviremontti maksoi suorastaan naurettavan vähän, 59 euroa. Oli muuten edullisin remonttini ikinä. Toinen yksinkertainen ja näppärä remppa, jonka teimme kesällä, oli tee se itse -näkösuojan rakentaminen terassille.

Ainoa löytämämme sopivan värinen kynnyslista oli vähän liian lyhyt, mutta asensimme sen kuitenkin. Parempi se kuin aivan väärän värinen ”huutomerkki” lattiassa.

Aluksi oli vaikeaa muistaa, ettei ovea enää ole. Olin aina tuuppaamassa sitä ja huitaisin tyhjää. Nyt olen tottunut, enkä osaa enää kaivatakaan ovea. On helppoa kulkea edestakaisin avoimesta aukosta ja myös noukkia imuri komerosta, kun ensin ei tarvitse siirtää toista ovea pois tieltä.

Ovettomuudesta on sekin ilo, että Virpi Mäkisen maalaama kaunis taulu näkyy nyt suoraan olohuoneeseen. Ostin taulun kolmisen vuotta sitten – se oli rakkautta ensisilmäyksellä – ja tykkään siitä edelleen kovasti.

 

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

2 Replies to “Toisiinsa osuvien ovien ongelma ja edullisin remonttini ikinä

  1. Onpas kyllä tyylikäs ratkaisu ja kiva yksityiskohta sisustuksessa. Ja siististi toteutettu! Työvaihekuvia on aina kiva katsoa. Usein käy niin, että remonttikipinä iskee juuri näiden työvaihekuvien takia 🙂.

    1. Kiitos paljon. Ihan tyytyväinen olen itsekin. Hetki kesti, että totuin ovettomuuteen. Mutta kyllä on helppo mennä ja tulla huoneeseen, kun ei ole mitään esteitä 🙂 Ja viereiseen komeroonkin pääsee niin paljon näppärämmin, kun ei tarvitse ensin siirtää toista ovea edestä.
      Mukavaa syksyn jatkoa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *