Rojusta eroon ja rahoiksi – näin tienaat kierrättämällä

Laskeskelin huvikseni, paljonko olen tienannut myymällä omia ja lastemme vanhoja tavaroita nettikirppiksellä. Yhdestä tavarasta ei kilahda kovin paljoa tilille, mutta pienistä puroista syntyy suuri joki. Sinäkin voit tienata kierrättämällä sievoisen summan vuodessa ja samalla saat kotiin lisää tilaa ja järjestystä. Katso vinkit tästä.

Siivosin viime viikolla kotimme ulkovarastoa. Löysin sen perukoilta kaksi priimakuntoista rattikelkkaa, joita lapset eivät ole käyttäneet yli kymmeneen vuoteen. Laitoin kelkat myyntiin asuinalueemme Facebook-kirppisryhmään. Tunnissa oli molemmat kelkat myyty ja haettu.

Innostuin penkomaan lisää ja löysin pieneksi jääneet sukset, monot ja kahdet sauvat. Myin nekin, koska talvikelit ovat juuri nyt parhaimmillaan. Laitoin kiertoon myös kaksi sisustustaulua, joille en keksi sopivaa paikkaa. Rehellisesti sanottuna en tykkää tauluista enää, mutta ehkä joku muu tykkää. Ilmeisesti näin on, koska sain molemmat myytyä melko nopeasti.

Inhoan nurkkiin kertynyttä rojua, jota ei käytetä ja joka vie vain tilaa. Oloni kevenee kummasti aina, kun pääsen turhasta tavarasta eroon. Tavaran vähentäminen tuo selkeyttä kodin ja vähän mielenkin kaaokseen. Tulee tilaa ja järjestystä. Noudatan periaatetta, että jos jotain uutta tulee, jotain vanhaa lähtee. Rahoitan usein vanhaa myymällä myös osittain uusien sisustustuotteiden hankintaa.

Top 6 sisustusliikettä netissä

Toista tonnia tienestiä

Laskeskelin huvikseni, paljonko olen tienannut myymällä omia, lasten ja kodin vanhoja tavaroita nettikirppiksellä. Yhdestä tavarasta ei kilahda kovin paljoa tilille, mutta pienistä puroista syntyy suuri joki.

Viime vuonna ansaitsin käytöstä jäänyttä tavaraa kierrättämällä 647 euroa. Myin juuttimaton, nahkalaukun, muutamat kengät, sähkösavustimen, pöytävalaisimen, verhot, julistetaulun, kahvimyllyn, tehosekoittimen ja muuta pientä kodintavaraa.

Toissa vuonna sain nettikirppismyynneistä peräti 1600 euroa! Silloin myin useamman vähän arvokkaamman tavaran, kuten laadukkaan lattiavalaisimen, vuodetuolin ja siirrettävän, jäähdyttävän ilmastointilaitteen.

Mitäpä, jos sinäkin katselisit, onko kotisi varastossa tai kaapeissa karsittavaa. Löytyykö kaikelle vielä käyttöä? Tai onko tavaroilla tunnearvoa, joka tuottaa oikeasti konkreettista iloa? Jos vastaat ei, nakkaa tavarat myyntiin ja pistä ne rahoiksi.

Rojusta eroon ja rahoiksi

Katso tästä vinkkini tarpeettoman tavaran myymiseen.

  1. Tarjoa vain hyväkuntoista tavaraa
    Hyväkuntoinen tavara löytää ostajan – usein silloinkin, kun itse epäilet, kiinnostaako se ketään. Parhaiten menevät kaupaksi merkkituotteet. Marimekko, Iittala, VM Carpet, Innolux ja vastaavat kiinnostavat ostajia aina.
  2. Myy oikeaan aikaan
    Hyödynnä sesongit. Myy kesämekot, polkupyörät ja puutarhakalusteet keväällä tai kesällä, sukset ja luistimet talvella. Kellonajalla ja viikonpäivälläkin on väliä, etenkin Facebook-ryhmissä. Itse olen huomannut, että sunnuntai on usein paras myyntipäivä.
  3. Ota kunnon kuvat
    Hyvillä kuvilla ja tuotteen selkeällä sanallisella kuvauksella on nettikirppiksellä todella iso merkitys. Hyvä kuva voi jopa lisätä tavaran houkuttavuutta. Vastaavasti jos kuva on suttuinen, sen myyntimahdollisuudet heikkenevät, vaikka tavara olisi kuinka hyvä ja laadukas. Ota tarpeeksi monta kuvaa eri puolilta tuotetta, kuvaa koko tuote ja ota kuvia yksityiskohdista.
  4. Hinnoittele osuvasti
    Kun myyt käytettyä tavaraa, et voi pyytää uuden hintaa. Ylihinnoiteltu tuote ei mene kaupaksi. Sopivan edullinen tuote sen sijaan myy hyvin. Jos olet epävarma hinnasta, katsele, mitä muut pyytävät vastaavista tuotteista.
  5. Houkuttele hyvällä hakusanalla ja otsikolla
    Isoilla nettikirppiksillä tuotteet hukkuvat helposti massaan. Suuressa Facebook-ryhmässä monikaan ei ehdi nähdä ilmoitustasi, kun sivu päivittyy nopeaan tahtiin. Hyvä otsikko ja osuva hakusana auttavat herättämä
  6. Ole rehellinen
    Jos tavarassa on vikaa tai käytön jälkiä, kerro niistä rehellisesti. Pienet naarmut eivät välttämättä haittaa ostajaa, mutta niistä on reilua kertoa etukäteen. Ne ihmiset, joita käytön jäljet haittaavat, eivät silloin tule turhaan käymään. Säästyy sekä sinun että ostajan vaivaa.
  7. Varaa aikaa
    Tavaran myyminen nettikirppiksellä vie yllättävän paljon aikaa. Kuvaaminen, ilmoitusten tekeminen, ihmisten kysymyksiin vastaaminen ja noudoista sopiminen on usein melkoista rumbaa. Mutta lopputulos palkitsee. Pääset turhasta tavarasta eroon, saat hyvän mielen ja vähän rahaakin.

Vaaleanpunainen pellavapyyhe

Isoin asia, jonka olen myynyt käytettynä, on ollut kokonainen keittiö. Myin nimittäin meidän vanhan keittiömme kaikki kalusteet alta pois ennen keittiöremppaa. Hyvä keittiö sai uuden elämän. Se oli paras myyntikauppani ikinä!

Tiesitkö?
Jos myyt omia vanhoja tavaroitasi kirpputorilla tai netissä alkuperäistä ostohintaa halvemmalla, saadut voitot ovat sinulle verottomia 5000 euroon asti vuotta kohden.

Haluatko lukea lisää?

Sinua voisi kiinnostaa myös nämä postaukset:

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *