Maailman helpoin maustekakku

Leivoin helpoimman maustekakun ikinä. Helppoudestaan huolimatta kakku on pehmeä ja mehevä. Se tuoksuu ihanasti joululta ja säilyy useita päiviä hyvänä. Katso ohje tästä ja kokeile! Jos kakku hupenee viimeistä palaa myöten, ehdit pyöräyttää uuden kakun, tai vaikka useamman, vielä moneen kertaan ennen joulua.

Leivoin ensimmäisen jouluisen kakun ihmeellisen aikaisin tänä vuonna, jo marraskuun lopulla. Yleensä aktivoidun vasta lähempänä joulua. Mutta nyt osui silmiini niin helppo resepti, että halusin kokeilla sitä saman tien. Kakku oli saanut paljon kehujakin, joten olihan sitä päästävä maistamaan.

Onneksi kotona sattui olemaan melkein kaikki tarvittavat ainekset – kovin kummoisia ei tähän kakkuun tarvitakaan. Kun inspiraatio iskee, en ehdi enkä malta lähteä kauppaan. Leipomaan on päästävä heti eikä kohta. Tunnistatko tilanteen?

Bongasin ohjeen Valion sivuilta ja kyseessä on ihana klassikkoleivonnainen, maustekakku. Tässä ohjeessa ainekset vain sekoitetaan keskenään, taikina kipataan vuokaan ja kakku paistetaan kypsäksi. Helppoa, nopeaa ja tuoksuu ihanasti joululta.

Maustekakkutaikinaan laitetaan usein viittä, kuutta erilaista maustetta, mutta tähän kakkuun tarvitset vain yhtä maustetta tai mausteseosta, piparkakkumaustetta. Helppoudestaan huolimatta kakku on pehmeä ja mehevä. Taikinaan tulee maustamatonta jogurttia, jota meillä ei tällä kerralla ollut kotona. Laitoin tilalle kaurakermalla notkistettua maitorahkaa saman verran. Sekin toimi hyvin.

Maustekakku maistuu kuuman glögin, teen tai kahvin kanssa. Se säilyy hyvin, joten voit leipoa kakun ajoissa vieraita varten, joulun kahvipöytään tai vaikka lahjaksi. Toki kakun tai osan siitä voi myös pakastaa. Itse laitan usein osan kakusta pakkaseen viipaleina. Viipaleet sulavat nopeasti ja pakkasesta on helppoa ottaa vaikka vain yksi tai kaksi palaa kahvin tai teen kaveriksi, kun makeannälkä iskee.

Maailman helpoin maustekakku

Ainekset:
4½ dl vehnäjauhoja
2½ dl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
2 tl ruokasoodaa
200 g margariinia sulatettuna tai 2 dl valmista juoksevaa margariinia
3 kananmunaa
2½ dl maustamatonta jogurttia

* Sekoita kuivat ainekset keskenään kulhossa.
* Lisää sulatettu, jäähtynyt margariini tai juokseva margariini, kananmunat ja jogurtti. Sekoita.
* Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun 2,2 litran vuokaan. Oma vuokani on hieman pienempi, joten tein 3/4-suuruisen taikinan.
* Paista 175 asteessa uuni alatasolla n. 55 min.
* Tarkista kypsyys tikulla. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Älä paista ”yli” varmuuden vuoksi, ettei kakusta tule kuivaa.
* Anna kakun jäähtyä 15 minuuttia vuoassaan ennen kumoamista.

Maustekakku säilyy jääkaapissa tiiviisti peitettynä noin viikon.

Vinkki: Jos tykkäät tiikerikakusta, katso koukuttavan kakun ohje aiemmasta postauksestani. Raidallinen herkku sopii kahvipöytään aina!

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

4 Replies to “Maailman helpoin maustekakku

  1. Tein viime jouluksi ja kyllä oli hyvää. Mitään muuta kakkua ei tee mieli edes tehdä tänäkään vuonna. Nam!

    1. Kiva kuulla, itsekin tykkään. Pariin vuoteen en ole tainnut tehdä maustekakkua, kun olen keskittynyt taateli- ja tiikerikakkuun. Mutta kyllä tämä nyt palasi taas listalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *