Millainen matto olohuoneeseen?

Maton valitseminen olohuoneeseen on kaikkea muuta kuin helppoa. Matto vaikuttaa huoneen tunnelmaan, ilmeeseen ja toimivuuteen ja on usein myös melko iso rahallinen satsaus. Siksi olisi mukavaa, että valinta osuisi nappiin. Lue tästä vinkit maton valintaan ja katso, kuinka meidän olohuoneemme ilme on muuttunut mattoa vaihtamalla.

Välillä on kiva selailla vanhoja ja vähän uudempiakin valokuvia ja katsoa, kuinka kodin sisustus on muuttunut vuosien myötä. Kotimme sisustuksen perusta on pysynyt remonttien jälkeen pitkälti samana, mutta jotkut asiat ovat muuttuneet moneen kertaan. Useimmiten on vaihtunut olohuoneen matto.

Olohuoneessamme on ollut kuuden viime vuoden aikana viisi erilaista mattoa. Pystyin pyörittämään mattorulettia, kun myin aina vanhan maton uuden alta pois. En siis jemmannut vanhoja mattoja nurkkiin. Osittain kyse on ollut vaihtelunhalusta, osittain siitä, etten ole osannut päättää, millainen matto olohuoneeseen sopii parhaiten. Ensimmäiset matot olivat myös liian pieniä.

Katso tästä, kuinka maton vaihtaminen vaikuttaa olohuoneen tunnelmaan. Maton päivittäminen onkin hyvä keino uudistaa ja piristää sisustusta. Postauksen lopusta löydät viisi vinkkiä maton valitsemiseen.

Harmaa nukkamatto

Ensimmäinen tähän kotiin hankkimani olohuoneen matto oli yllä näkyvä VM Carpetin pehmeä nukkamatto, nimeltään muistaakseni Kide. Matto oli laadukas ja tykkäsin siitä kovasti, mutta se oli hieman liian tumma ja tuntui pimentävän huonetta varsinkin talviaikaan. Aloin pikkuhiljaa kaivata vaaleampaa ja vielä pehmeämpää mattoa.

Pehmoinen blogimatto

Ostin blogimatoksi kutsutun Tanger-maton, joka oli tuohon aikaan hitti. En yleensä halua ”matkia” muita, mutta tähän mattoon ihastuin, kun katselin sitä ihmisten blogeissa ja Instagram-tileillä. Matto pehmensi olohuonetta ja tuntui mukavalta jalkojen alla. Ajan myötä matto alkoi kuitenkin kulua ja nukka mennä kasaan.

luonnollinen Villamatto

Kun tajusin, että villamatot ovat minun juttuni, hankin meille Linie Designen luonnonvalkoisen Asko-maton. Harkitsin vaaleaa mattoa pitkään, ja se osoittautui lähes täydelliseksi. Kunnes hoksasin, että matto on kooltaan liian pieni, kuten olivat olleet aiemmatkin mattomme. Yleinen mattokoko 170 x 240 cm ei oikein riitä tähän tilaan.

tarpeeksi iso matto

Oli aika hankkia olohuoneeseen ensimmäinen iso, 200 x 300 cm matto. Löysin Trendcarpetilta nätin ja kohtuuhintaisen Coastal-villamaton. Huone alkoi näyttää tilavammalta, kun lattialla oli riittävän suuri matto. Tämä matto olisi saanut jäädä meille, mutta seuraavana vuonna menetin sydämeni seuraavalle villamatolle…

lähes täydellinen villamatto

Nyt olohuoneessamme on VM Carpetin ihana Haiku-villamatto, jota en kyllästy katselemaan. Se on kaunis, rytmikäs, rauhallinen, tyylikäs ja laadukas – ja oikean kokoinen. Tästä en ihan heti luovu! Jos Haiku kiinnostaa, lue lisää kokemuksistani täältä.

Viisi vinkkiä olohuoneen maton valintaan

Väri

Valitse matto, joka sopii lattian ja huonekalujen väreihin. Sisustusmyyjät neuvovat usein, että maton ei kannata olla samaa sävyä ja tummuusastetta sohvan kanssa. Parhaalta näyttää, kun matto on selkeästi tummempi tai vaaleampi kuin sohva.

Jos tykkäät monivärisestä matosta, valitse matto, jossa on mukana samaa sävyä kuin sohvassa. Voit myös poimia matosta sävyjä muihin olohuoneen tekstiileihin, kuten verhoihin ja sohvatyynyihin.

Materiaali

Mieti, millaista arkea olohuoneessa eletään ja mitä siellä tehdään. Kuljetaanko huoneen läpi – esimerkiksi terassille, kuten meillä – syödäänkö olohuoneessa, peuhaako matolla lapsia tai lemmikkejä, kuinka altis matto on likaantumaan, onko perheessä allergisia?

Olohuoneessa toimii usein hyvin esimerkiksi villamatto, joka on kestävä, likaahylkivä ja helppohoitoinen. Lue täältä lisää, miksi rakastan villamattoja.

Ylellisyyttä kaipaava voi valita himmeästi kiiltävän viskoosimaton tai aidon silkkimaton. Lapsiperheeseen ja eläintalouteen sopii helposti puhdistettava, sileä matto ja allergiselle tiivis ja pölyämätön matto. Kysy myyjältä vinkkejä eri materiaaleista.

Koko

Mittaa sohvan ja oleskelualueen koko ennen kuin lähdet matto-ostoksille. Tilan kokoa voi olla vaikea hahmottaa silmämääräisesti.

Matto jäsentää tilaa ja kokoaa huonekalut yhteen. Siksi maton on oltava riittävän suuri. Pieni matto pienessä tilassa saattaa luoda ahtaan ja sotkuisen vaikutelman, kun taas suuri matto usein avartaa ja selkeyttää tilaa. Olohuoneen oleskeluryhmään tuleva matto saa ulottua reilusti huonekalujen jalkojen alle.

Jos valmismatoista ei löydy sopivaa kokoa, harkitse maton teettämistä mittojen mukaan. Esimerkiksi VM Carpetilla on useita mattoja, joita voi tilata mittatilauksena.

Varmistus

Jos suinkin mahdollista, tuo matto sovitettavaksi kotiin. Myymälässä on usein vaikea hahmottaa, miltä matto näyttää kotona. Miten matto toimii omassa kodissa ja ovatko koko ja väri sopivia? Voit myös lainata myymälästä maton värimallin kotiin tai ottaa valokuvan olohuoneesta mukaan matto-ostoksille. Silloin myyjän on helpompaa auttaa sopivan koon ja sävyn valinnassa.

Oma maku

Luota omaan makuusi. Tärkeintä on se, että matto sopii juuri sinun kotiisi ja miellyttää omaa silmääsi.

Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *