Tuntuuko sinustakin, että lokakuu tulla tupsahti yllättäen? Olimme rantamökillä ja uimme meressä, kun tajusin yhtäkkiä, että syyskuu on kiepsahtanut lokakuuksi. Nyt on hyvä hetki miettiä asioita, jotka piristävät ja ilahduttavat syksyäsi. Ne ovat juuri niitä asioita, joista saat virkeyttä ja voimaa kahlata läpi valottoman vuodenajan. Kokosin tähän postaukseen oman listani.
Tuntuuko sinustakin, että lokakuu tulla tupsahti yllättäen? Olimme rantamökillä, lämmitimme saunan ja kävimme meressä uimassa. Oli aurinkoinen, kirkas syyspäivä ja merivesi oli +17-asteista, ei siis mitenkään hirveän kylmää, ainakaan omasta mielestäni.
Meressä pystyi vielä hyvin uimaan, oli raikasta ja virkistävää. Nuoretkin pomppivat veteen sen suuremmin tuskailematta. Juniori keksi hyvän keinon ja lämmitteli lihaksensa jumppaamalla ennen kuin meni veteen. Kehon sisäinen lämpö auttaa kuulemma saunaa paremmin siihen, ettei vedessä tule kylmä.
Katselin rannan ruskaista maisemaa ja tajusin yhtäkkiä, että syyskuu on kiepsahtanut lokakuuksi. Ei tuntunut yhtään siltä. Vastahan oli kesä ja loma, elokuu, syyskuu, lapsella syksyn yo-kirjoitukset, ulkomailla opiskelevan esikoisemme loma Suomessa, miehen ja minun ihana reissu Zürichiin.
- Lue reissupostaus täältä: Syysviikonloppu suloisessa Zürichissä.
Aivan kuin kesä olisi ollut tänä vuonna tavallista pidempi ja kestänyt toukokuusta syyskuun loppuun saakka. Ehkä siksi, että on ollut kaikenlaista kivaa vaihtelua ja kesään liittyvää tekemistä.
Mutta nyt saa syksy tulla, olen valmis. Ja kyllä se on tällä viikolla tullutkin rytinällä. Ilmassa on syksyn raikas tuntu, illat pimenevät vauhdilla, ulos täytyy pukeutua lämpimämmin ja sateenvarjolle on käyttöä.
Oletko sinä syksyihmisiä? Minä olen, tai ainakin tykkään alkusyksystä. Hankalaa on silloin, kun pimeys jysähtää kunnolla ja auringonvaloa on tarjolla vain pieni siivu keskellä päivää ja sekin menee yleensä ohi.
10 x parasta juuri nyt – mistä sinä saat voimaa syksyyn?
Nyt on hyvä hetki kerätä itselle asioita, jotka piristävät ja ilahduttavat syksyssä. Ne ovat juuri niitä asioita, joista saat virkeyttä ja voimaa kahlata läpi valottoman vuodenajan.
Tässä on minun 10 x parasta juuri nyt -listani satunnaisessa järjestyksessä.
Ulkoileminen
Ulkoilma virkistää ja ruska raikastaa. Oloni on aivan nuutunut, jos vietän koko päivän neljän seinän sisällä. Tuntuuko tutulta? On pakko päästä ulos ja hengittää keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Liikun paljon pyörällä, ja usein ulkoilu hoituu siinä samalla, kun siirryn paikasta toiseen. Pyöräilen niin kauan kunnes tulee lunta ja jäätä.
Hyvä takki ja kengät
Ostan harvakseltaan uusia vaatteita, mutta silloin kun ostan, hankin enemmän kerralla. Viime vuonna ostin alesta peräti kolme nättiä ja näppärää, sateenkestävää syystakkia, liikkumiseen ja kaupunkikäyttöön. Kyllä vaan on kiva mennä ulos syksyn sateeseen ja tuuleen, kun on kunnon takki päällä.
Tänä vuonna panostin kenkiin: ostin pehmeät, mukavan tuntuiset ja nätit, konjakinruskeat Riekerin nahkakengät. Niillä kelpaa painella syyskeleissä. Olen päättänyt, etten enää osta kenkiä, jotka tuntuvat yhtään huonoilta jalassa.
Tanssi
Tanssiminen on henkireikäni vuodenajasta riippumatta, enkä luovu siitä syksyllä tai talvellakaan. Kun vietän illan tansseissa, iloisten ihmisten, vetävän musiikin parissa, poissa arjen asioista tuntuu kuin olisin pienellä lomamatkalla. Sen jälkeen on yhtä rentoutunut olo.
Uusi harrastus
Uuden omaksuminen pitää mielen virkeänä ja haastaa sopivasti aivoja. Kotonakin voi harrastaa monenlaista, mutta itse kaipaan harrastusta, joka houkuttelee uusien ihmisten ilmoille. Aloin tänä syksynä pitkän pähkäilyn jälkeen käydä argentiinalaisen tangon tunneilla ja kuminauhapilateksessa. Uuden opetteleminen on yhtä aikaa jännittävää ja hauskaa. Haaveenani on myös avantouinnin aloittaminen jossain vaiheessa elämää.
Uni
Miten sinä reagoit valon vähyyteen? Oma vireystasoni laskee pimeällä selvästi. Ei vain ole intoa eikä energiaa yhtä paljon kuin valoisana aikana. Tosiasia on kuitenkin, se että monia meistä väsyttää yksinkertaisesti siksi, että emme nuku tarpeeksi. Yritettäisiinkö yhteistuumin panostaa enemmän uneen? Yksinkertaista mutta niin vaikeaa!
Lempparisarjat
Syksyllä saa linnoittautua luvan kanssa sohvan nurkkaan ja heittäytyä katselemaan lempparisarjoja illan pimetessä. Usein samaan aikaan pyörii monta suosikkisarjaani, joita seuraan vuorotellen ja peräkkäin Yle Areenasta, Katsomosta ja Netflixistä.
Mutta tässä piilee houkutus, koukutus ja se vaara, että nukkumaanmeno venyy liian myöhäiseksi. Olen itse tästä hyvä, tai siis huono esimerkki. Pitänee laittaa kello hälyttämään, että nyt on nukkumaanmenoaika – ja myös totella sitä.
Tunnelmavalot
Rakastan tunnelmavaloja. Syksyllä on ihanaa hiippailla kotona villasukissa ja nauttia tunnelmallisista valaisimista. Pöytä- ja lattiavalaisimet pääsevät ihan eri tavalla oikeuksiinsa kuin kesällä.
- Joko luit tämän postaukseni: Luo tunnelmaa ihanilla pöytävalaisimilla.
kuraa karttava matto
Sitä ei voi välttää, että syksyllä roskaa ja kuraa kulkeutuu kotiin enemmän kuin kesällä. Siksi iloitsen juuri nyt eteisen matostamme, jonka hankin joitakin kuukausia sitten. Matto hylkii likaa, pysyy hyvin paikoillaan ja on todella helppo imuroida. Helpottaa kummasti arkea ja säästää hermoja.
- Tutustu tarkemmin ja lue kokemuksistani: Nätti ja näppärä matto eteiseen – vaihteeksi pyöreä.
Värit lautasella
Syksyn tullen tuntuu hyvältä popsia paljon värejä, vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä. Eipä silti, syön niitä muulloinkin. Todellisuudessahan pimeä vuodenaika lisää ainoastaan D-vitamiinin tarvetta, ja sitä otan myös purkista. Muiden vitamiinien tarve pysyy samana ympäri vuoden.
höyryävä tee
Aamuni ei käynnisty ilman teetä ja päivälläkin minulla on teemuki tuon tuosta työpöydällä. Kahvia juon harvoin, mutta se pelastaa tilanteen hätätilanteessa, jos olen todella väsynyt enkä pysty yhtään keskittymään. En yhtään ihmettele, miksi suomalaiset juovat niin paljon kahvia. Kuka voi selvitä pimeästä vuodenajasta ilman kofeiinia?
Mitkä ovat sinun keinosi selvitä syksystä? Kommentoi alle!