Kesken työpäivää pidetty tauko ei mene ikinä hukkaan. On myös tärkeää, että arjessa on asioita, jotka siirtävät päivän päätteeksi työmoodista vapaa-aikamoodiin. Lue tästä, mitä olen oppinut työn tauottamisesta ja mistä saan potkua päiviin.
Olen tehnyt töitä kotoa käsin suuren osan työurastani. Liikun työn tiimoilta muuallakin, palavereissa, haastatteluissa, erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa, mutta ydintyön teen kotitoimistossani. Jotta työ sujuisi jouhevasti, olen koettanut sisustaa työhuoneen mahdollisimman viihtyisäksi ja toimivaksi. Olen ostanut sinne muun muassa sähköpöydän ja laittanut valaistuksen kuntoon.
Kaikille etätyöt eivät varmaan sovi, mutta minulle kotoa käsin työskentely on elämäntapa. Olen oman työni pomo ja omalla vastuullani on myös se, että huolehdin riittävästä palautumisesta, joka päivä. Liikunta ja ulkoilu ovat siihen parhaita tapoja ja toimivat minulla aina.
Välillä, tai aika usein, ajatukseni sakkaavat. Aivoni ovat ihan jumissa enkä saa tekstiä aikaan, vaikka kuinka tuijotan konetta. Pähkäilen niin, että savu nousee päästä. Silloin auttaa, kun pidän tauon kesken päivää ja lähden pois työpaikalta ylös, ulos ja liikkeelle. Luovuutta ei voi pakottaa, ja kun sitä ei pakota, se alkaa taas toimia. Kun irrottaudun tietoisesta ajattelusta, alitajunta jatkaa silti. Lenkiltä palatessani mieleni on selkeä ja ajatus rullaa. On helppo jatkaa töitä.
Hiihtolenkki on kuin pieni loma
Kesken päivää pidetty tauko ei mene ikinä hukkaan. Kunpa muistaisin jatkossakin sen, mitä olen näinä kahtena, ihanan lumisena koronatalvena oppinut. Löysin kadonneen hiihtoinnostukseni ja olen ottanut tavakseni käydä hiihtämässä puolen päivän aikaan tai alkuiltapäivästä aina, kun on hiihtosäitä ollut. Tämä on mahdollista siksi, että ladut lähtevät ihan kotinurkiltamme. Ei tarvitse ajella autolla mihinkään. Hilpaisen vaan sukset kainalossa metsikön läpi ja olen ladulla.
Hiihtolenkistä on pelkkää iloa ja hyötyä. Mitään huonoa en siitä keksi. Saan liikuntaa, happea, valoa ja virkeyttä. Voin nauttia luonnon kauneudesta. Palaudun töistä, akkuni latautuvat ja lenkin jälkeen olen taas virtaa täynnä. Veri kiertää, ajatus kulkee ja mieli on iloinen. Työtehoni on paljon parempi kuin koko päivän koneella kököttäessä. Paras tapa saada potkua päivään ei ole kahvi, vaan hiihtolenkki.
Olen usein miettinyt, mitä järkeä on käyttää koko valoisa aika päivästä sisällä työskentelyyn. Ja lähteä sitten illansuussa tai illalla pimeässä liikkumaan. Kotona työskentelevänä voin yhtä hyvin tehdä niin, että käyn kesken päivän liikkumassa ja teen töitä vastaavasti sitten illalla. Kesäaikaan valon niukkuus ei ole ongelma, mutta talvella valoisat tunnit tekee mieli hyödyntää tarkemmin.
Aina töissä vai välillä vapaallakin?
Koronavuosien aikana on välillä tuntunut, että olen koko ajan töissä. Työn ja vapaa-ajan erottaminen on ollut vaikeaa, kun harrastukset ovat olleet rajoitusten takia pitkiä aikoja tauolla. Vapaa-ajalla tulee melkein väkisin seurattua työasioita ja piipahdettua koneella, kun toimisto on ihan vieressä. Hoidan äkkiä vain tämän pikkuasian… ja hupsista, pian on taas hurahtanut tunti, pari töiden ääressä.
Kotona työskentelevälle, ja muillekin, on mielestäni todella tärkeää, että arjessa on asioita, jotka siirtävät päivän päätteeksi työmoodista vapaa-aikamoodiin. Minulle sellaisia siirtymiä ovat esimerkiksi tanssi, kuntosali, jumppa, pilates, pyörälenkki, lapsen kuljettaminen harrastuksiin, treffit miehen tai ystävän kanssa, pitkä puhelu äidille, lempparisarjan katsominen Netflixistä tai Yle Areenasta. Toivotaan, että koronakurjimus ei enää vie meiltä harrastuksia ja muita tärkeitä henkireikiä.
Onneksi meillä on sentään luonto, jossa voi vapaasti liikkua. Etenkin kevättalven upeina, aurinkoisina päivinä tuntuu kuin olisin hiihtolomalla, vaikka olen vain työstä tauolla. On etuoikeus asua näin hienossa maassa, kauniin luonnon keskellä ja nauttia vuodenaikojen vaihtelusta. Itsenäisen kotimaan merkitys on erityisen paljon mielessä tänä surullisena ja järkyttävänä aikana, kun Ukrainassa on alkanut sota.